Yrittääkö lasta vai ei? Millaista on olla lapseton yli 30-v?

Olen 27-v, valmistunut pari vuotta sitten, tuore vaimo. Vauvavihjailuja on alkanut tulla. Raskausuutisia ja syntymiä tuttavapiirissä myös.



Opiskelin pitkään kuten suurin osa ystäväpiiristäkin. Vielä viisi vuotta sitten suurin osa oli sinkkuja, nyt useimmilla on jo vakavat suhteet. Kavereiden kanssa vauva-asiasta (hankkiako? koska?) puhutaan melkein aina jossain vaiheessa illanviettoja.



Olen ollut aina joskus vähän vauvakuumeinen. Nyt minulla on siinä mielessä ihannetilanne, että mies on sanonut, että asia on kiinni minusta. Hänellä ei ole kiirettä tai pakkoa saada lasta, mutta yrittää voidaan. Minä voin päättää. Tietenkään en tiedä, saataisiinko lasta kuitenkaan, mutta tuskin se ihan yrittämättä (ehkäisyä jättämättä) tulee. Jossain vaiheessa olin päättänyt, että tänä keväänä alkaa yritys. Nyt taas tekisi mieli lykätä. Jospa ensi vuonna..



Lähipiirin vauvat ovat hämmentävä kyllä vähentäneet vauvakuumetta huolimatta siitä, että jokainen äiti on ollut onnellinen raskaudestaan ja vauvasta. Jutut ovat sitten sitä vaunujen hankkimista, selkäkipuja, vauvanvaatteita, väsymistä. Onnea ja huolta vauvasta. Ihan tavallisia ja ok juttuja, mutta jotka jo vähän kyllästyttävät. Harmitti, kun kuulin ennen yhtä illanviettoa, että eräs nainen joka sinne on tulossa onkin tuoreesti raskaana. Tiesin, että taas pitää puhua vauvajuttuja - eihän sitä voi noin vain ohittaakkaan, totta kai se on hieno ja iso asia heille.



Tuntuu, että jos sen lapsen saisi, niin elämä ei sitten pitkään aikaan mitään muuta olisikaan. Ja onko se sitten niin hienoa? Ja toisaalta entä jos ei edes yritä? Millaista on olla lapseton vielä joidenkin vuosien kuluttua, kun lähes kaikilla tuttavapiirissä alkaa niitä lapsia olla? Kuinka monen kanssa on enää oikeasti puhuttavaa? Eriytyvätkö lapsettomien ja lapsellisten elämät vähitellen kokonaan?