Yrittääkö lasta vai ei? Millaista on olla lapseton yli 30-v?

Minä lapseton 38v voin kertoa, että lapsettomana olo on aivan ihanaa kun ei ole koskaan lapsia halunnut! En ole eriytynyt lapsia hankkineista ystävistäni. Olemme ystäviä ihan muista syistä.



Sinun tilanteessani tuntuu kyllä siltä, että aiot sen lapsen kuitenkin hankkia jos olet noin paljon sitä ajatellut. Myöhemmin sinua harmittaa, ettet aloittanut yrittämistä aikaisemmin.



Minulle taas on aina ollut itsestään selvää, etten hanki lapsia missään tapauksessa.

viettänyt vilkasta sosiaalista elämää silti. karttelimme onnistuneesti vauvoista ja lapsista puhumisen. se elämä jatkuu vauvasta huolimatta, ei kaiken pidä pyöriä sen ympärillä. ei pidä unohtaa itseään missään vaiheessa, sillä kukaan muu ei pidä sun hyvinvoinnista huolta kuin sinä itse.

Senkö takia ajattelit lapsia tehdä kun kavereillakin on? Odottele vielä ja tutustu tiiviisti lapsiperheen arkeen.

Rakastan vuosi vuodelta enemmän toimivaa, rauhallista ja leppoisaa arkeani. Ruuhkavuodet ovat kiertäneet minut ja nautin joka päivästä.



Kaikille lapseton elämäntapa ei sovi. En anna suosituksia suuntaan tai toiseen.

Mieti ja kypsyttele, mutta jos päätät haluta, älä sitten enää lykkää. Aina ei nimittäin yrittämälläkään tärppää ja silloin on parempi, että on iän suhteen vielä pelivaraa.



t. 29-vuotias, lapsettomuushoidoissa.

ei tullut helposti ja pitkällä yrittämisellä on toistaiseksi vasta yksi saatu. Osaan kuvitella, miten onneton ja katkera saattaisin olla, jos lasta ei olisi koskaan tullut. Jos siis haluatte lapsia, niin liian kauan ei kannata jäädä miettimään. Omassa ystäväpiirissäni olen huomannut, että lapsellisten ja lapsettomien elämät ovat eriytyneet. Itse näkisin mielelläni myös lapsettomia ystäviä ja voisin puhua mistä tahansa muusta aiheesta kuin lapsista, mutta joku tuntuu kuitenkin jostain syystä tökkäisevän ja kyseiset henkilöt ovat ottaneet etäisyyttä.

Minulle lasten saaminen ja heidän kanssaan eläminen on ollut hienoa kaikista vaikeuksista huolimatta, mutta tähän ei kannata ryhtyä puolivillaisesti.

ja nautin suuresti elämästäni ilman lapsia. Tykkään työstäni mutta varsinkin vapaa-ajastani. Olen naimisissa ja hyvin onnellinen. Osa lapsellisista ystävistäni on loitontunut minusta, mutta hyvin monet ovat edelleen elämässäni mukana. Olen parille lapselle kummi ja vietän niiden kanssa aikaa.



Meillä on myös paljon lapsettomia ystäviä, joiden kanssa tapaillaan melko useinkin. Käydään tapahtumissa ja syömässä, matkustellaankin, järjestetään illanistujaisia. Miehellä ja minulla on omat harrastukset mutta enimmäkseen vietetään aikaa yhdessä. En koe olevani mitään paitsi vaikka lapsia ei haluttukaan.

vaikka lapsen tekisikin. Itse ainakin olen mennyt ja tullut ihan yhtä lailla kuin ennen äitiyttäkin, ehkä jopa enemmänkin. Välillä lapsen kanssa, välillä ilman. Paljon on kiinni omasta asenteestakin (ja tähän kaikki koliikkivauvojen äidit huutamaan kuorossa vastaan!), äitiyteen tulee suhtautua vakavasti, mutta ei tiukkapipoisesti. Itse olen ollut aina luonteeltani nautiskelija, joka menee siitä, mistä aita on matalin, siksipä en ottanut vauvan kanssakaan paineita imetyksestä, soseiden keittämisestä tai kestovaippailusta. Kun imetys ei aina tuntunut täyttävän vauvan vatsaa, annoin huoletta korviketta lisäksi, ja vauva nukkui hyvin. Soseiden keittämistä kokeilin alkuun, mutta kun se tuntui työläältä, aloin ostaa purkkiruokia, jotka maistuivat vauvallekin. Kestovaippailua en edes yrittänyt, onneksi se ei vielä silloin edes ollut mikään buumi.



Kun tuntui siltä, että tarvitsen omaa aikaa, vauva jäi kotiin isänsä kanssa ja itse lähdin jonnekin. Kun tarvittiin parisuhdeaikaa, vauva vietiin mummilaan. Kun muut tunsivat tarvetta tehdä toinen lapsi pienellä ikäerolla, me totesimme, että meille riittää yksi. Nyt lapsi on jo koululainen ja voin vilpittömin mielin sanoa, että mistään en joutunut lapsen myötä luopumaan, mutta paljon olen saanut lisää!

Aloitettiin yrittämään lasta kun olin 26v ja mies 29v. Nyt ollaan 31v ja 34v eikä lasta kuulu. Olemme tällä hetkellä hoidoissa. Ystävä- ja lähipiirissä ei vielä viisi vuottaa sitten ollut kuin yksi vauva. Viiden vuoden aikana porukka on kuitenkin lisääntynyt vauhdilla ja monilla on jo 2 tai 3 lasta. Tätä on TODELLA vaikea seurata ja kuunnella vierestä, kun omaa lasta kaipaa niin kovasti.



Mutta jos et ole varma haluatko lasta, niin luulisin, että elämä on silloin paljon helpompaa. Voitte illanvieton jälkeen palata kotiin onnellisina siitä, että saatte mennä nukkumaan kahdestaan ja nukkua aamulla pitkään.



Itsellä kaikki illanvietot päättyy kotona itkuun ja usein mietin jo etukäteen uskallanko lähteä mihinkään, kun joku kuitenkin kertoo taas raskausuutisistaan.

Senkö takia ajattelit lapsia tehdä kun kavereillakin on? Odottele vielä ja tutustu tiiviisti lapsiperheen arkeen.

No en, nimenomaan ne läheltä seuratut raskaudet yms ovat vähentäneet vauvakuumetta.

Luulen, että suurimpaan osaan ihmisistä ympäristön odotukset ja muiden ihmisten tekemiset vaikuttavat. Hankitaan kolme tai kaksi lasta sen mukaan mikä on "muodissa".

Varmasti on niitäkin, joille se oma halu on hyvin selvää ja myötäsyntyistä, ts. ei ole koskaan ajatellutkaan hankkia lasta eikä hanki, tai on aina tiennyt haluavansa äidiksi ja se on tärkeintä. Uskoisin, että iso osa naisista on siitä väliltä? Ja kaikennäköiset muka toissijaiset asiat kuten työtilanne ja lähipiirin tekemiset vaikuttavat paljonkin päätöksiin.

Selkeä vauvakuume tai velaus olisi helppoa.

Mekin aloimme yrittää, kun olin 27v. ja nyt ikää on jo 33v. eikä edelleenkään yhtään raskautta. Kolme ivf-hoitoa tehty, alkaa tuntua aika toivottomalta, että vielä onnistuisi.



Mutta ap vaikuttaa minusta vielä vähän kypsymättömältä tämän asian suhteen eli ehkä esim. vuoden mietintäaika olisi hyväksi.

Helposti se vauva vaan valloittaa ihmisen ja todellakin on tärkeintä. Jos sulla näin ei ole ja muut asiat ovat vieläkin erittäin tärkeitä, sen kun pidät niistäkin kiinni.



Itselläni oli yli 30v. se tilanne, että elämä alkoi tuntua tylsältä: tää on nähty ja koettu, joten ikään kuin tuli se aukko elämään vauvaa varten, vaikka ei niinkään tartteis olla.



Epävarma voi olla vielä raskaana ollessaan ja vauvankin kanssa. Itse olin kaikkein epävarmoin neljännestä raskaudesta, olikohan tässä nyt järkeä yli 40v. vielä neljännen kerran. No, tuossa se neiti nyt harjoittelee askelia omana ihanan itsenään.

En ole itsekään koskaan erityisesti halunnut lapsia. Päätettiin kuitenkin että lopetetaan ehkäisy, lapsi on tullakseen jos tulee. Nyt meillä on kaks lasta, enkä vois olla onnellisempi. Jos mulla ei olis lapsia, niin tuntuis etten ole saavuttanut elämässä mitään. Vaikka kavereiden lapset ei oo niin ihania, niin älä välitä, se oma on se maailman ihanin!



Kyllä sitä joskus miettii että mistä sitä on luopunut, vapaudesta, mutta ei se mitään. Kyllä me matkustellaan ja vietetään aikaa kaksinkin kun lapset ovat yökylässä.



Niille jotka yrittävät saada lapsia, niin foolihappoa kannataa syödä jo kun on yritystä. Sit se on myöhäistä kun neuvolantäti sanoo että nyt syöt.



Toinen asia on, että kokeilkaapa huviksenne vyöhyketerapiaa ja/tai homeopatiaa. En ole itse lapsentekovaiheessa niitä kokeillut, mutta uskon että niistä on apua.

Miksi te sitten päätitte lopettaa ehkäisyn? Millaisia ajatuksia teillä oli siitä? Miksi ihmiset, joilla ei ole suurta vauvakuumetta, hankkivat lapsia?

Tiedän, että voisin olla sellainen äiti kuin haluiaisin ja parhaani mukaan yrittää tehdä elämästäni sellaista kuin haluan lapsienkin kanssa. Jotenkin nyt on vaikea kuvitella, että elämä ei silti peruuttamattomasti muuttuisi ja tulisi toiseksi. Voin kuvitella, että joskus 50-v sitä voi katsoa elämäänsä taaksepäin ja nähdä lastenhoitovaiheen vain yhtenä lyhyenä vaiheena ja äitiydenkin vain yhtenä osana elämää, mutta tästä lapsettoman 27-vuotiaan näkökulmasta ei pysty. Kyllä se päätös vaikuttaisi kaikkeen monien vuosien ajan. Eipä silleen, kyllähän päätös lapsettomuudestakin (tai tahaton lapsettomuus) vaikuttaisi myös.

Ehkä tämä hämmennys on sitäkin, että pitää tottua ajattelemaan olevansa tästä eteenpäin joko lapseton tai äiti. Tähän mennessä se ei ole ollut yksi ominaisuuksistani.

En ole itsekään koskaan erityisesti halunnut lapsia. Päätettiin kuitenkin että lopetetaan ehkäisy, lapsi on tullakseen jos tulee. Nyt meillä on kaks lasta, enkä vois olla onnellisempi. Jos mulla ei olis lapsia, niin tuntuis etten ole saavuttanut elämässä mitään. Vaikka kavereiden lapset ei oo niin ihania, niin älä välitä, se oma on se maailman ihanin!

Kyllä sitä joskus miettii että mistä sitä on luopunut, vapaudesta, mutta ei se mitään. Kyllä me matkustellaan ja vietetään aikaa kaksinkin kun lapset ovat yökylässä.

Niille jotka yrittävät saada lapsia, niin foolihappoa kannataa syödä jo kun on yritystä. Sit se on myöhäistä kun neuvolantäti sanoo että nyt syöt.

Toinen asia on, että kokeilkaapa huviksenne vyöhyketerapiaa ja/tai homeopatiaa. En ole itse lapsentekovaiheessa niitä kokeillut, mutta uskon että niistä on apua.

Ethän sä voikaan olla kiinnostunut vaunuista tms kun et ole niitä tarvinnut. Ne alkavat vain kummasti kiinnostaa kun olet 8 kk raskaana. ;)



Vähän huolettomasti suhtaudut raskautumiseen, kaikiltahan se ei edes onnistu, joten kannattaisi varmaan aloittaa, jos lapsen haluat..



Minusta lapsettomat elävät tyhjää elämää.

Minusta lapsettomat elävät tyhjää elämää.

Minusta taas lapsiperheissä elämä on aivan liian täyttä. Liikaa ääntä, tavaraa, melua, kiirettä, itkua, tekemistä, touhua. Olen hyvin onnellinen tyhjyydestä ja rauhasta.

jos ei ole lapsia ja lapsen lapsia.

lapseton mutta äitipuoli... Tulin tähän kuvioon kun lapsi oli 5-vuotias. Itse en koskaan ole lapsia halunnut ja onnekseni mieskään ei halunnut niitä lisää. En koe jääneeni mistään paitsi kun en ole äiti, ja voin myös kokemuksella silti sanoa, että ei tosiaan ole helppoa kasvattaa lasta, enkä löydä siitä mitään "auvoisaa". Olen silti tuon lapsipuolen mahdollisimman hyvin kasvattanut, mutta se on vahvistanut käsitystä siitä että päätökseni oli oikea.



Mulla syyt ovat mm. seuraavat: Olen meneväinen, tykkään reissata, tykkään valvoa öitä,haluan päättää itse laitanko tänään ruokaa vai tanssinko musiikkikanavien tahdissa, tahtoisin vielä joskus napata äkkilähdön viikonlopuksi eurooppaan, kovat äänet ja kaikenlainen paukuttelu/tahallinen äänen pitäminen rassaa mua todella kovasti ja aiheuttaa päänsärkyä jnejne.

Siis näistä syistä lapsi ei ole mun juttu, mutta en tosiaan karsasta niitä joilla lapsia on, he ovat vain erilaisia kuin minä.



En ole jäänyt mistään ulkopuolelle vaikka kavereilla on lapsia, mulle on osunut sellaisia kavereita jotka haluvat tehdä myös ilman lapsiaan kaikkea, ja toki heillä voi käydä kylässä milloin tahtoo eikä siellä koko ajan puhuta lapsista kun niitä ei mulla ole.

jos ei ole lapsia ja lapsen lapsia.

Missä iässä mä alan tykätä lapsista jos en vielä 44-vuotiaana tykkää?