Olen yh enkä voi enää kuvitellekaan eläväni enää miehen kanssa

mutta vannomatta paras, voin tulla toisiin aatoksiin, kun lapset lentävät pesästä?

Olen oikein ihmetellyt, että miten voin olla näin onnellinen! Olen ollut useammassa vakavassa suhteessa, enkä yhdessäkään ole ollut niin onnellinen kuin nyt yh:na! Ja tämä on tosi.



Toisinaan kaipaa aikuisen rakkautta ja läheisyyttä yms, mutta en aio maksaa siitä sitä hintaa mikä parisuhteista aina tulee. Parempi näin. Viimeinkin meidän perheellä on asiat hyvin! :)

aivan samat aatokset!

ehka siksi etta tiedamme etta omat siivet kantaa meidat ja lapset!

Paskoja miehiä on maailma täynnä, eikä sellaiseen kannata kenekään tyytäkään.



Itse nautin kun saan jakaa arjen ihanan miehen ja lasteni isän kanssa.

Aivan kuin mun sanat noin vuosi sitten. Ja nyt on mies, jonka kanssa ostettiin juuri yhteinen talo. Kaikki on sujunut ihan kuin itsestään. Eli kun kohdalle tulee se oikea, niin mieli saattaa hyvinkin muuttua...

Surkeimmat valheet yleenstä kerrotaan itselleen!

Totta kai mieli voi muuttua, se nyt on itsestään selvyys. Mieli voi muuttua missä asiassa tahansa, vaikka puoluekannassa, mitä sitten?



Outoa, että parisuhteessa eläville tuntuu olevan ihan kauhistus ajatella, että joku olisi oikeasti ONNELLINEN ilman sitä parisuhdetta. Hui kauhistus, mietippppppä nyt uudestaan, et varmana ole onnelinen, et varmana ole!



Mikä siinä toisen onnessa pelottaa?

(en ole ap, mutta onnellinen yh)

täälläkin. Vaikka on kaksi pitkää ja aivan hyvää parisuhdetta elettynä niin tuntuu, että niissä on ollut tarpeeksi tähän elämään.



Koskaan ei tietenkään pidä sanoa "ei koskaan", mutta hirmuisen hyvää elämää elän parhaillaan näin.

Koita päästä jo yli kateruudesta, miehiä vihaava katkeroitunut feministi vanhapiika yksinhuoltaja.

onsku-ponsku yh

Olen itse 42-v, 3 lasta, eronnut vuosi sitten. Seurustelen erään miehen kanssa, mutta ei ole aikomustakaan enää asua kenenkään sohvalla piereskelevän passuuttajan kanssa ja riidellä typeryyksistä kuten kaukosäätimestä ja kuunnella kuorsausta. Sanoin jo tuolla toisessa keskustelussa, että poimin vaan rusinat pullasta, ja kun alan olla itse niin rusina, niin miehet saa jäädä.



Olen aikanaan asunut sinkkuna pitkään, ja olin onnellinen, ja onnellinen olen nytkin.

Enkä ole mistään katkera.

Miksi olisin?

Ap

Koita päästä jo yli kateruudesta, miehiä vihaava katkeroitunut feministi vanhapiika yksinhuoltaja.

Itseni tuntien tuo ei olisi ainakaan tolla aikataululla omalle kohdalle mahdollista.

JA jos jonkun IHANAN miehen kohtaisin ja mieleni muuttuisi niin en tahtoisi edetä noin nopeasti.

Ap

Aivan kuin mun sanat noin vuosi sitten. Ja nyt on mies, jonka kanssa ostettiin juuri yhteinen talo. Kaikki on sujunut ihan kuin itsestään. Eli kun kohdalle tulee se oikea, niin mieli saattaa hyvinkin muuttua...

Olen tyytyväinen elämääni yksinhuoltajana, mutta paremminkin voisi olla. Haaveilen rakkaussuhteesta, toivon löytäväni kumppanin ja vieläpä saman ihanan miehen loppuelämäksi. Mutta en kuitenkaan välttämättä haluaisi asua miehen kanssa. Seurustelu niin, että molemmilla on oma koti ja omat rahat, tuntuu paremmalta. Eri asunnoista huolimatta vaadin suhteelta seksuaalista uskollisuutta ja sitoutuneisuutta yhteen kumppaniin. Samalla tavoin ajattelevia miehiä en ole tavannut yhtäkään. Ainakin tähän mennessä tuntuu, että vaihtoehtoina on joko seksisuhde, ilman sitoutuneisuutta ja tunteita, tai sitten pikainen yhteenmuuttaminen, ennen kuin edes tunnetaan kunnolla.

Nyt olen ollut etäsuhteessa vuoden. Ei vieläkäään mitään kiirettä, koska välimatkaa on 330 km, enkä ole varma haluanko yhteiset lusikat.

Aivan kuin mun sanat noin vuosi sitten. Ja nyt on mies, jonka kanssa ostettiin juuri yhteinen talo. Kaikki on sujunut ihan kuin itsestään. Eli kun kohdalle tulee se oikea, niin mieli saattaa hyvinkin muuttua...

Nyt on mies jonka kanssa asiat ovat sujuneet kuin itsestään eikä vanhoista "mä pärjään itekseni enkä halua äijää nurkkiini enää ikinä" -asenne on takanapäin.

Silloin pärjäsinkin ja aidosti noin ajattelin. Nyt on hyvä näin.

Kaikki miehet joiden kanssa itellä on ollut sutinaa vaativat sitä yhteenmuuttoa ja haluavat väen väkisin tunkea perheeseeni. Sitä en hyväksy. Ainoa suhde jossa voisin kuvitella olevani on sellainen, jossa tapaisin enintään joka toinen viikonloppu miestä, silloin kun lapset on isällään. Joitain viikonloppuja haluan viettää kokonaan yksin. Tällaista haluavia miehiä vaan ei ole olemassakaan. :) Ei se mitään, sinkkuna on erittäin hyvä olla.

Tuskin sellaista miestä löytyy kenen kanssa tahtoisin elää saman katon alla.

Ei siitä vaan pidemmän päälle tulisi mitään vaikka mies olisi kuinka ihana ja mukava tahansa.

Mukavuuden, luotettavuuden, puoleensa vetävyyden yms ominaisuuksien lisäksi miehen pitäisi osata huolehtia itsestään, kodista ja ehkä vähän lapsistakin.

Mulle on myös tärkeää että mies olisi mahdollisimman paljon poissa kotoa jotta saisin rauhassa tehdä asioitani mieleni mukaan :D

Surkeimmat valheet yleenstä kerrotaan itselleen!

psyykkisiä ongelmia...



Toteuttakaa yh:t vain itseänne! Eihän teidän itsekkyys anna sijaa parisuhteelle. Lapsilla on kuitenkin oikeus isään!