Lue keskustelun säännöt.
YH-äiti + 2 lasta ei vaan kelpaa miehe(i)lle kokonaisuutena :(
12.03.2012 |
Olen eronnut kolme vuotta sitten, minulla on 5-ja 9-vuotiaat lapset.
Ketään en ole hakemalla hakenut, toki sellainen tietynlainen kaipuu parisuhteeseen on ollut mutta yksinkin olen ollut ihan onnellinen. Tunnen ja tiedän hyvin reviirini ja minusta tuntuu oudolta ajatella että muuttaisin miehen kanssa saman katon alle, johtuen varmasti siitä, että olen eron jälkeen ollut vähän kaikessa vähän hukassa ja pihalla, nyt vasta huomaan että hiljaalleen alan löytää itseäni ja elämään selkeyttä ja saamaan asioita kuntoon.
Seurustelin vuoden baarissa tapaamani miehen kanssa vuosi sitten. Meillä oli ihana vuosi vaikka koko ajan me toisaalta tiesimme ettei meillä ole tulevaisuutta: hän ei halunnut enää normaalia perhe-elämää (hän oli minua vanhempi, lapset jo vanhempia) vaan hänelle olisi riittänyt ns. lapseton seurustelu joka taas sitten ei ole sitä mitä haluan: haluan perheen, ehkä lapsiakin. En tietenkään heti mutta edes joskus. Toisaalta minua ehkä loukkasikin se ettei tämä mies ollut valmis tutustumaan lapsiini tai halunnut minun tutustua hänen lapsiinsa vaan vietimme aikaa aina kun olimme molemmat ilman lapsia.
Ympärillä olen sitten taas huomannut että on sellaisiakin miehiä jotka haluavat tutustua naisen lapsiin ja olla ns. heti siinä normaalissa arjessa mukana, ottaa sen ns. koko paketin.
Nyt neljä kuukautta sitten tapasin mukavan oloisen miehen. Lapseton, tosin eronnut vuosi sitten pitkästä parisuhteesta jossa ollut isäpuolena - ja nauttinutkin siitä mutta kärsinyt tämän takia erosta aika paljonkin.
Olemme tapailleet, meillä on aina todella mukavaa yhdessä, seksi luistaa, voidaan jutella mistä asiasta tahansa ja puhutaankin elämästä ja asioista paljon. Pieniä "vaikeuksiakin" on ollut, lähinnä molempien entisten elämien haamuja joita ollaan sitten yhdessä käyty läpi...ja päätetty jatkaa seurustelua. MUTTA jotenkin minua jälleen kerran arvelluttaa ja loukkaakin toisaalta se ettei tällä miehellä ole mitään kiinnostusta lapsiini, ei missään muodossa tutustua heihin tai jotenkin rivien välistä on luettavissa että sitä tuskin tapahtuukaan..ainakaan ihan lähiaikoina. Näemme kun minun lapset ovat exällä, ainoastaan silloin ja sen rytmin mukaan. Pari viikkoa sitten pyysin häntä viikolla ihan kahville mutta hän piti sitä aivan mielettömänä ajatuksena, aivan hulluna päähän pistona, eikä hän siis tullut.
Olen siis varmaan taas tavannut miehen jonka en saa sitä tulevaisuutta jonka haluaisin. Toisaalta itsekään en ole valmis tällä hetkellä muuttamaan vielä yhtään mutta se että toinen olisi kiinnostunut edes meidän elämästä tai koko paketista, antaisi luottamusta siihen yhteiseen tulevaisuuteen - jota muuten pidän ihan mahdollisena.
Onko se sitten niin että miehen kiinnostuksen tietää siitä miten hän suhtautuu naisen lapsiin? Vai hätäilenkö? Katsonko tilannetta rauhassa eteenpäin? Olemme tästä jutelleet, suoraan en ole kysynyt kun en halua toisaalta pilata muuten hyvää juttua sellaisella ns. asioiden ja tulevaisuuden jankkaamisella (en pidä siitä itsekään) Pitäisikö vaan nauttia tilanteesta nyt ja katsoa mitä tulevaisuus tuo? Koska nytkin on hyvä, toisaalta. Tai ainakin paljon hyviäkin asioita.
Miksi toiset miehet sitten ovat heti valmiita tulemaan mukaan siihen perheen elämään? Onkohan mussa vika?
AUTTAKAA - aikuisena parisuhdeasiat on vaan niiiiiiiin vaikeita :( Välillä tuntuu jopa että sinkkuna olisi niin paljon helpompaa. Ja koska minulla on nyt jo toinen tämänkaltainen mies niin alan oikeasti uskoa että se onkin vika jotenkin minussa :(
Kommentit (44)
Musta kuulostaa, että et ole itse valmis vielä kunnon suhteeseen. Eron haavoja on ihan hyvä voidella tommosilla kevyemmillä virityksillä ja seksiäkin terve nainen tarvitsee.
Mutta se mies, jonka kotiisi tuot ja lapsillesi esittelet ei voi olla mikään "ehkä" -mies. Mikä tarve sinulla on ne lapset väkisin esitellä?
Varmasi on olemassa mies, joka haluaa nimenomaan sinut sellaisena kuin olet -koko paketin! Äläkä vain tyydy vähempään -ettei sun lapset päädy koristamaan sitä surullista jonoa, jossa lukemattomat ja lukemattomat lapset ovat kärsineet huonosta isäpuolesta kun "äidillä on taas uusi mies"
Lapset eivät kuulu aikuisten seikkailuihin -tositarinat on sitten erikseen. Jos sua jo muutaman kuukauden jälkeen mietityttää niin pitäisi jonkun varoituskellon päässä kilistä!
Musta tuntuu, että sä yrität todistaa itsellesi jotain, että sä testaat miehiä tolla lapsikortilla.
Ehkä sä haluat vakuutuksen siitä, että susta tosiaan tykätään koko pakettina?
Se on ihan ymmärrettävää, MUTTA älä tee sitä.
Ja toi mies ei kuulosta hyvältä, ei se edellinenkään. Kattele, kuulostele.
Sä kuulostat sen sijaan HYVÄLTÄ paketilta. Ota vasta se, joka oikeesti toimii. Harjottele noilla huonommilla, se on ihan järkevää. Mutta älä kiusaa niitä tolla lapsikortilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja ollut sinkkuna jo viisi vuotta. En ole raskaan eroni jälkeen tapaillut ketään, enkä harrastanut seksiä kenenkään kanssa. Kertokaa te joiden on pakko aina löytää joku että mihin ja miksi seksiä tai seurustelua muka "tarvitsee"? Ilmankin pärjää ja voi olla jopa onnellisempi kuin esim. ap tuntuu olleen suhdeyritelmissään. En ymmärrä eronneita yksinhuoltajia jotka enää avioliiton jälkeen haluavat / uskaltavat / kaipaavat uuteen suhteeseen.
on meille kaikille tärkee, meillä on sellainen oletusraami päässä, jonka mukaan elämän pitää mennä. Tässä oletuksessa yh-äippärooli on jotenkin epäonnistunut, b-luokan vaihtoehto. TODELLISUUDESSA se voi olla erittäin toimiva rooli. Hulluinta on, että just ihmiset ei pysty tajuaa sitä, siis ne jotka on yksin ja onnellisia, että ne tosiaan on sitä. VAin siksi, että kuvio ei ole se joka sen pitäisi oletusten mukaan olla.
HALOO, jos te ootte tyytyväisiä, se on merkki siitä että te olette tyytyväisiä. TOi on yks surkeimpia myyttejä ikinä, että yh on jotenkin surkimus ja vain avioliitto on joku onnistuneen yksilön varma merkki.
Miksi jonkun uuden miehen pitää rakastaa lapsiasi ja tulla tekemään perheestäsi eheä?
Mun mielestä sulla on ihan väärät lähtökohdat. Leikitään perhettä ja ollaan onnellisia?
Ei kai kukaan mies etsi pakettia, vaan naista itselleen. Ihan kuin tyrkyttäisit niitä lapsia jokaiselle vastaantulevalle kaksilahkeiselle.
Lapsilla on jo isä.
t. toinen yh
Et ap oikein kerro, oletko jutellut tuon nyt "testissä" olevan miehen kanssa tulevasta. Mitä hän odottaa? On varmasti kaikille fiksuinta, ettei lapsille esitellä miestä ennen kuin ollaan jo varsin vakavalla mielellä liikkeellä. Niinpä tärkeää tässä vaiheessa olisi tietää, mitä mies odottaa tulevalta? Onko hänen mielipide se, että "tämä juttu tuntuu hyvältä, ja jos/kun niin jatkuu, niin totta kai haluan ottaa koko paketin esimerkiksi X kuukauden päästä". Vai ovatko lapset/koko paketti miehelle punainen vaate, jota vältellään jne.?
Tämä suhtautuminen ja odotukset tulevalle, ovat ratkaisevia siihen, miten vakavasti sinun kannattaa tämä juttu ottaa. Toisaalta, tuskinpa olisit täällä kyselemässä, mikäli mies sinusta todennäköisesti tuntuisi siltä oikealta...
Miksi jonkun uuden miehen pitää rakastaa lapsiasi ja tulla tekemään perheestäsi eheä? Mun mielestä sulla on ihan väärät lähtökohdat. Leikitään perhettä ja ollaan onnellisia? Ei kai kukaan mies etsi pakettia, vaan naista itselleen. Ihan kuin tyrkyttäisit niitä lapsia jokaiselle vastaantulevalle kaksilahkeiselle. Lapsilla on jo isä. t. toinen yh
...mutta oletin siis hänen nimenomaan hakevan pysyvää suhdetta, jossa tarkoituksena olisi muuttaa saman katon alle, ja "elää onnellisina elämä loppuu asti..". Silloin kai on aika tärkeää, että mies on erittäin kiinnostunut myös ap:n lapsista (vaikka heillä tietenkin oma isä jo on)? Vai ymmärsinkö väärin ja miten sinä oikein asian ymmärsit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sä taidat olla yksinhuoltajien kuuminta hottia. Ei pieniä lapsia, terve jne.
Kyllä se ihana ja ansaitsemasi mies tulee vielä elämääsi usko pois.
(itse en puolestani olla sinkku markkinoiden kärkikahinoissa.. syöpähoidot/sytostaatit ei taida vetää ketään puoleensa. Mutta toisaalta, elämänuskoni on niin kova, että uskon vielä löytäväni kumppanin... )
Tsemiä, tolla asenteella et voi kun onnistua! Hyvä, ettei sairaus ole nitistänyt sua! Voimia
Mutta se vaan vie aikaa ja epätoivoisen naisen miehet haistaa jo kaukaa.
Itse olen tapaillut ja seurustellut monenlaisten miesten kanssa, vain yhden heistä lapseni tapasivat. Kaikki tuntui sujuvan niin hyvin, miehen lapsen kanssa tulimme toimeen ja lapset keskenäänkin, mutta niin vaan mies päätti ilmoittaa ettei halua seurustella enää.
Meni puoli vuotta ja löysin toisen miehen. Olin itse todella varovainen, oli liian hyvin muistissa edellinen äkillinen suhteen lopetus. Mutta tämä mies osaa olla, ja mikä parasta hän haluaa parasta myös minun lapsilleni.
Kyllä mä sanoisin että jos mies haluaa koko paketin, hän sen myös tuo ilmi omalla olemuksellaan ja tavallaan toimia.
Mutta ehkä sä haet samalla tavalla vääränlaisia miehiä? ymmärrettävästi mies, jonka lapset ovat jo isoja, ei välttämättä halua sitä pikkulapsiarkea mutta on silti väärin siltä edes lähteä suhteeseen naisen kanssa, jolla on niitä pieniä lapsia.
Tai lapseton mies, vaikkakin isäpuolena ollut, saattaa olla juuri sun elämääsi väärä.
Mutta ei noista tiedä ennen kuin kokeilee.
Onnea matkaan :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
filosofioinnin. Olen aina miettinyt, että mikä se ihmeen paketti on, joka pitää ottaa kokonaan. Miksi uusperheeltä ei hyväksytä sitä, että se on uusperhe eikä ydinperhe? Uusperheiden ongelmat syntyvät pitkälti siitä, että yritetään matkia ydinperhettä ja sitä kautta kerätään mahdottomia odotuksia. Ei uusperheen keskinäiset suhteet tarvi perustua samalle kaikkien väliselle rakkaudelle kuin ydinperheen. Kun vapautetaan itsensä ja kumppani sellaisista pakoista, niin johan alkaa toimiakin paremmin. Harva sitä tarkoituksella on kenellekään ilkeä.
Itse olen uusperheen äiti ja mies on aina antanut mulle tilaa olla tälläinen kuin olen. Ei mies ole harrastanut mitään pakettiajattelua, jossa multa odotetaan rakkautta ja äidillisyyttä hänen lapsiaan kohtaan. Asiallinen käytös ja normaalit käytöstavat riittävät. Näin on eletty erittäin hyvässä uusperheessä, jossa ei pahemmin kitkaa ole. Vanhemmat on vanhemmat lapsille ja minä isän uusi kumppani. Pikkuhiljaa olen lapsiin kiintynyt enemmän ja enemmän, voisi sanoa, että nykyään jo rakastankin. Lapset on jo aikuisia ja huhtikuussa minusta tulee mummupuoli. En ota siitäkään painetta. Jos en koe mummuilufiiliksiä, sitä ei kukaan odotakaan. Riittää, että mies saa ylläpitää suhdetta lapseen ja lapsenlapseen. Minä olen ihmisystävällinen ja lapsirakas ihminen, joten luultavasti innostun minäkin vauvasta.
köyhän yh:n lapsineen ihan vain siksi, että ei halua alkaa maksumieheksi kolmelle. YH:n rahat on yleensä aina tiukoilla ja jos haluaa tehdä jotain kivaa, yleensä mies ne joutuu maksamaan.
Sitten kun mies on tajunnut mihin rahareikään on sorkkansa pistänyt ja vanhat kaverit jatkavat hauskoja harrastuksiaan, jotka vievät rahaa, mies on jatkanut matkaa, kun on vähäksi aikaa viety vapaus, vapaa-aika ja rahat.
Hyvä ystäväni, joka asui vuosia erään yh:n kanssa valitteli, että ei jaksanut sitä että perheessä aina kiljuttiin ja tapeltiin ja maksumieheksi olisi aina tarvetta.
Surullista mutta totta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
filosofioinnin. Olen aina miettinyt, että mikä se ihmeen paketti on, joka pitää ottaa kokonaan. Miksi uusperheeltä ei hyväksytä sitä, että se on uusperhe eikä ydinperhe? Uusperheiden ongelmat syntyvät pitkälti siitä, että yritetään matkia ydinperhettä ja sitä kautta kerätään mahdottomia odotuksia. Ei uusperheen keskinäiset suhteet tarvi perustua samalle kaikkien väliselle rakkaudelle kuin ydinperheen. Kun vapautetaan itsensä ja kumppani sellaisista pakoista, niin johan alkaa toimiakin paremmin. Harva sitä tarkoituksella on kenellekään ilkeä.
Itse olen uusperheen äiti ja mies on aina antanut mulle tilaa olla tälläinen kuin olen. Ei mies ole harrastanut mitään pakettiajattelua, jossa multa odotetaan rakkautta ja äidillisyyttä hänen lapsiaan kohtaan. Asiallinen käytös ja normaalit käytöstavat riittävät. Näin on eletty erittäin hyvässä uusperheessä, jossa ei pahemmin kitkaa ole. Vanhemmat on vanhemmat lapsille ja minä isän uusi kumppani. Pikkuhiljaa olen lapsiin kiintynyt enemmän ja enemmän, voisi sanoa, että nykyään jo rakastankin. Lapset on jo aikuisia ja huhtikuussa minusta tulee mummupuoli. En ota siitäkään painetta. Jos en koe mummuilufiiliksiä, sitä ei kukaan odotakaan. Riittää, että mies saa ylläpitää suhdetta lapseen ja lapsenlapseen. Minä olen ihmisystävällinen ja lapsirakas ihminen, joten luultavasti innostun minäkin vauvasta.
Minunkin mieheni on lapseton, itselläni yksi lapsi. Ajattelemme asioista juuri näin!
köyhän yh:n lapsineen ihan vain siksi, että ei halua alkaa maksumieheksi kolmelle. YH:n rahat on yleensä aina tiukoilla ja jos haluaa tehdä jotain kivaa, yleensä mies ne joutuu maksamaan.
Sitten kun mies on tajunnut mihin rahareikään on sorkkansa pistänyt ja vanhat kaverit jatkavat hauskoja harrastuksiaan, jotka vievät rahaa, mies on jatkanut matkaa, kun on vähäksi aikaa viety vapaus, vapaa-aika ja rahat.
Hyvä ystäväni, joka asui vuosia erään yh:n kanssa valitteli, että ei jaksanut sitä että perheessä aina kiljuttiin ja tapeltiin ja maksumieheksi olisi aina tarvetta.
Surullista mutta totta.
Sitä aina helposti unohtuu nää käytännön realiteetit näistä jutuista. Miehelle ei ole helppo rooli lähtee tohon juttuun mukaan, ja toi rahapolitiikka on ongelma. Mä tunnen paljon naisia, jotka vaatii tasa-arvoo mutta odottaa, että mies kustantaa. SIt kun ne eroo, niillä on tää sama oletus edelleen. On muitakin enkä sano et ap on tällanen, mutta näitä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos se mies haluaa tutustua lapsiisi, niin kyllä se sen sitten kertoo. Ota ilo irti lapsettomasta seurustelusta. Ajattele nyt, ei miehen ex-akkaa riesana ja sen ja tämän sompailu.
Itse olen viime keväänä eronnut 63:n yh ja olen joulukuusta tapaillut yhtä vanhempaa miestä. En ole lapsilleni häntä esitellyt (mun lapset 6-12 v.) enkä aio vähään aikaan esitelläkään. (Ihan jo sen takiakin, että ex-mies heittäytyisi taas hankalaksi, se kun vinkuu mua takaisin.) Mutta olen ruvennut ajattelemaan, että en välttämättä edes halua ketään kakslahkeista nurkkiini asumaan, eipähän tarvitse sietää kenenkään huonoja tapoja tai vikoja tai huonon tuulen puuskia, voi rauhassa poimia rusinat pullasta. Eikä mun lasteni tarvitse sopeutua uuteen "isäpuoleen".
Suosittelen!
filosofioinnin. Olen aina miettinyt, että mikä se ihmeen paketti on, joka pitää ottaa kokonaan. Miksi uusperheeltä ei hyväksytä sitä, että se on uusperhe eikä ydinperhe? Uusperheiden ongelmat syntyvät pitkälti siitä, että yritetään matkia ydinperhettä ja sitä kautta kerätään mahdottomia odotuksia. Ei uusperheen keskinäiset suhteet tarvi perustua samalle kaikkien väliselle rakkaudelle kuin ydinperheen. Kun vapautetaan itsensä ja kumppani sellaisista pakoista, niin johan alkaa toimiakin paremmin. Harva sitä tarkoituksella on kenellekään ilkeä. Itse olen uusperheen äiti ja mies on aina antanut mulle tilaa olla tälläinen kuin olen. Ei mies ole harrastanut mitään pakettiajattelua, jossa multa odotetaan rakkautta ja äidillisyyttä hänen lapsiaan kohtaan. Asiallinen käytös ja normaalit käytöstavat riittävät. Näin on eletty erittäin hyvässä uusperheessä, jossa ei pahemmin kitkaa ole. Vanhemmat on vanhemmat lapsille ja minä isän uusi kumppani. Pikkuhiljaa olen lapsiin kiintynyt enemmän ja enemmän, voisi sanoa, että nykyään jo rakastankin. Lapset on jo aikuisia ja huhtikuussa minusta tulee mummupuoli. En ota siitäkään painetta. Jos en koe mummuilufiiliksiä, sitä ei kukaan odotakaan. Riittää, että mies saa ylläpitää suhdetta lapseen ja lapsenlapseen. Minä olen ihmisystävällinen ja lapsirakas ihminen, joten luultavasti innostun minäkin vauvasta.
Tuntuu, ettei tätä uskalla edes ääneen sanoa... Isä-/äitipuolen pitää ehdoitta rakastaa uuden kumppanin lapsia heti siitä hetkestä, kun heidät ensi kerran näkee. Miten se olisi edes mahdollista??
Itsellänikin on yksi lapsi, ja tiedän (mutta tätä juuri ei oikein uskalla sanoa ääneen), että mieheni ei rakasta häntä. Hän pitää lapsestani, on tälle ystävällinen, kohtelias, mukava ja asiallinen (miten ihanalta se lapsesta tuntuukaan, minä huomaan, kun mies kohtelee häntä niin kypsästi) sekä pitää tästä. Mutta ei hän koe rakkautta, en ainakaan usko. Mutta lapsellahan on jo isä, joka rakastaa, ja äitipuolikin, joka käsittääkseni kokee lastani kohtaan aika samoin kuin mieheni. Hyvät ja asialliset välit, lapsi saa tuntea olevansa tervetullut molempiin koteihin uusien kumppanien taholta, mutta me äiti ja isä olemme ne, jotka tunnemme sitä äidin- ja isänrakkautta häneen. Se riittää, väitän - KUNHAN nämä uudet kumppanit todellakin kohtelevat hyvin ja asiallisesti. Näin tapahtuu, lapsi viihtyy mieheni seurassa, mutta mitään "sää et oo mun iskä!"-riitoja ei ole tarvinnut käydä, koska ei kukaan ole olettanutkaan, että sellaisesta roolista kamppailtaisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse ainakin näin tein ja seksinvonkaajat yms karsiutui.
Tavailin miestä jonkun aikaa itsekseni ja sitten esittelin lapsilleni. Sen jälkeen tapaamiset aina porukalla.
Nyt olemme naimisissa ja minun lapset uuden miehen nimellä. ( ex ei mukana kuvioissa)
jos se mies haluaa tutustua lapsiisi, niin kyllä se sen sitten kertoo. Ota ilo irti lapsettomasta seurustelusta. Ajattele nyt, ei miehen ex-akkaa riesana ja sen ja tämän sompailu.
Itse olen viime keväänä eronnut 63:n yh ja olen joulukuusta tapaillut yhtä vanhempaa miestä. En ole lapsilleni häntä esitellyt (mun lapset 6-12 v.) enkä aio vähään aikaan esitelläkään. (Ihan jo sen takiakin, että ex-mies heittäytyisi taas hankalaksi, se kun vinkuu mua takaisin.) Mutta olen ruvennut ajattelemaan, että en välttämättä edes halua ketään kakslahkeista nurkkiini asumaan, eipähän tarvitse sietää kenenkään huonoja tapoja tai vikoja tai huonon tuulen puuskia, voi rauhassa poimia rusinat pullasta. Eikä mun lasteni tarvitse sopeutua uuteen "isäpuoleen".
Suosittelen!
Kiitän erittäin paljon vastauksista ja siitä että jokainen vastaus oli asiallinen, fiksu ja oikeasti neuvoja antava ! Kiitos !
Sain paljon ajattelemisen aihetta ja monta hyvää vinkkiä ja vastausta päässä pyörivään kysymykseen.
erosin oli ajatuksena että jos joskus löydän miehen seurustelen ainakin vuoden ennen kun esittelen lapset,että suhde varmasti varmalla pohjalla=)No vuosi eron jälkeen tapasin miehen ja 2viikkoa tutustumisesta esittelin jo lapset=)
Ja hyvin on mennyt,mies oli minua nuorempi ja lapseton ja heti hyppäsi perhe elämään mukaan ilman ongelmia.meilä nyt 2 virallisesti yhteistäkin lasta.Mutta mies alusta asti ollut oma-aloitteinen lasten suhteen,käynyt puistossa,uimassa,kuskannut harrastuksiin.Viimeksi tänä aamuna käytti vanhinta lasta hammaslääkärissä=)eli tekee samoja juttuja kuin minäkin.
Lapset olivat 2 ja 5 kun tavattiin ja nyt jo 7-vuotta yhdessä.
Itse en edes olisi alkanut suhteeseen miehen kanssa joka ei haluaisi tavata lapsia tai..mieluummin oisin yksin kun hukkaisin elämäni huonoon suhteeseen=/
Fiksuja ajatuksia, muuten. Jatkakaa samaan malliin, kiitos. :)
Miten teillä on käytännön asiat hoidettu lapsen suhteen? Miesystäväni muutti hiljattain luokseni ja hän ei pahemmin ota osaa lapsen arkeen. Leikkii kyllä satunnaisesti, mutta itse toivoisin ehkä vähän enemmän. Hän tekee keikkatöitä, enimmäkseen kotoa käsin, minä käyn päivätöissä. Minä hoidan kaikki päiväkotikuskaamiset aamuin illoin, laitan ruuat jne. Mies kyllä siivoaa, laittaa tiskejä jne.
Toivoisin kuitenkin, että hän ottaisi vähän enemmän vastuuta lapsesta, koska ajattelen, että sitä kautta tutustuisivatkin paremmin. Jos minä olen kotona, lapsi kääntyy aina minun puoleeni kaikissa asioissa, joten miehen ja lapsen on vaikeampi luoda mitään suhdetta.
Toki myös minun elämääni helpottaisi, jos ei joka päivä kuluisi työpäivän lisäksi 1,5h päiväkoti-/työmatkoihin.
Mutta onko väärin odottaa, että mies osallistuu niihin?
(ja pliis, jättäkää ne "et kai sinä mitään lapsenvahtia ole ottanut vaan miehen" -tyyliset kommentit pois, ne eivät hyödytä ketään. Kiitos.)
filosofioinnin. Olen aina miettinyt, että mikä se ihmeen paketti on, joka pitää ottaa kokonaan. Miksi uusperheeltä ei hyväksytä sitä, että se on uusperhe eikä ydinperhe? Uusperheiden ongelmat syntyvät pitkälti siitä, että yritetään matkia ydinperhettä ja sitä kautta kerätään mahdottomia odotuksia. Ei uusperheen keskinäiset suhteet tarvi perustua samalle kaikkien väliselle rakkaudelle kuin ydinperheen. Kun vapautetaan itsensä ja kumppani sellaisista pakoista, niin johan alkaa toimiakin paremmin. Harva sitä tarkoituksella on kenellekään ilkeä. Itse olen uusperheen äiti ja mies on aina antanut mulle tilaa olla tälläinen kuin olen. Ei mies ole harrastanut mitään pakettiajattelua, jossa multa odotetaan rakkautta ja äidillisyyttä hänen lapsiaan kohtaan. Asiallinen käytös ja normaalit käytöstavat riittävät. Näin on eletty erittäin hyvässä uusperheessä, jossa ei pahemmin kitkaa ole. Vanhemmat on vanhemmat lapsille ja minä isän uusi kumppani. Pikkuhiljaa olen lapsiin kiintynyt enemmän ja enemmän, voisi sanoa, että nykyään jo rakastankin. Lapset on jo aikuisia ja huhtikuussa minusta tulee mummupuoli. En ota siitäkään painetta. Jos en koe mummuilufiiliksiä, sitä ei kukaan odotakaan. Riittää, että mies saa ylläpitää suhdetta lapseen ja lapsenlapseen. Minä olen ihmisystävällinen ja lapsirakas ihminen, joten luultavasti innostun minäkin vauvasta.
Tuntuu, ettei tätä uskalla edes ääneen sanoa... Isä-/äitipuolen pitää ehdoitta rakastaa uuden kumppanin lapsia heti siitä hetkestä, kun heidät ensi kerran näkee. Miten se olisi edes mahdollista?? Itsellänikin on yksi lapsi, ja tiedän (mutta tätä juuri ei oikein uskalla sanoa ääneen), että mieheni ei rakasta häntä. Hän pitää lapsestani, on tälle ystävällinen, kohtelias, mukava ja asiallinen (miten ihanalta se lapsesta tuntuukaan, minä huomaan, kun mies kohtelee häntä niin kypsästi) sekä pitää tästä. Mutta ei hän koe rakkautta, en ainakaan usko. Mutta lapsellahan on jo isä, joka rakastaa, ja äitipuolikin, joka käsittääkseni kokee lastani kohtaan aika samoin kuin mieheni. Hyvät ja asialliset välit, lapsi saa tuntea olevansa tervetullut molempiin koteihin uusien kumppanien taholta, mutta me äiti ja isä olemme ne, jotka tunnemme sitä äidin- ja isänrakkautta häneen. Se riittää, väitän - KUNHAN nämä uudet kumppanit todellakin kohtelevat hyvin ja asiallisesti. Näin tapahtuu, lapsi viihtyy mieheni seurassa, mutta mitään "sää et oo mun iskä!"-riitoja ei ole tarvinnut käydä, koska ei kukaan ole olettanutkaan, että sellaisesta roolista kamppailtaisiin.
En allekirjoita. Itse valitsin yhoon tien vuonna 1994 ja ottajia oli jo silloin. En kaivannut lasteni kanssa miestä häiritsemään meidän ihanaa elämää.
Lopulta 33 vuotiaana hairahduin tältä tieltä ja menin naimisiin itseäni 10 vuotta nuoremman miehen kanssa joka oli lapseton. Hänen kanssaan on yksi lapsi.
Anna ajan kulua rauhassa ja kyllä se ottaja sieltä tulee vastaan kun sitä vähiten odottaa.