Esikoisen syntymästä lahjoja satelee, muiden lasten syntymää ei sitten muistetakaan...
Onko tämä ihan yleinen ilmiö? Esikoinen kun syntyi, tuntui vauvalahjoja ja kortteja tulvivan ovista ja ikkunoista. Nyt kun kuopus syntyi, on muistamisia tullut to-del-la paljon vähemmän. Miten mahtaisikaan olla asia kolmannen, neljännen, viidennen jne... lapsen kohdalla :/. Ei nyt maata mullistava huolenaihe, mutta jotenkin harmittaa kuopuksen puolesta kuitenkin. Ja omasta puolestakin tietysti. Ikäänkuin se kuopuksen syntymä olisi ollut melko merkityksetön juttu kun jo yksi lapsi on :(.
Kommentit (29)
että edes se lähisuku, isovanhemmat ja omat ja miehen sisarukset laittaisivat edes sen kortin. Oli sitten kuinka mones lapsi tahansa. Ystävien puolelta riittää kyllä ihan FB onnittelut, tekstiviesti tms.
Ja hauskinta on, että seuraavista saatetaan jopa kysellä ovatko olleet ihan toivottuja tms.
Juuei, yksi lapsi halutaan ja se on siinä. Loput vahinkoja.
t. sellaiseenkin törmännyt
Itse lähetän onnittelukortin ja -lahjan vain ensimmäisestä lapsesta. Silloinhan se uusi vaihe elämässä alkaa! Kortti on myös osoitettu uusille VANHEMMILLE, ei lapselle.
Ei tulisi mieleenkään lähettää kortteja tai lahjoja 2., 3. jne. lasten johdosta, poikkeuksena toki lähipiirin lapset, joiden nimenantojuhliin osallistun.Ihan sama juttu kuin jos suorittaa kaksi samantasoista tutkintoa (vaikka maisteri); ei sitä toista varten enää pidetä juhlia, korkeintaan juodaan lähipiirissä kahvit.
siskoni odotti kolmatta lasta, niin tätimme sanoi, että eikö nuo kaksi olisi riittäneet. Tarvii enempäänsä tehdä. Onnittelukorttia ei sitten tietenkään tullut.. :D
esikoisestakaan mitään lahjoja tai kortteja. Korkeintaan vanhemmat sukulaiset tulevat muistamaan, kaverit eivät varmasti koska olemme sen verran nuoria.
ainakin mitä omassa elämässä on tullut havainnoitua. Näin on ollut meillä ja näin olen tehnyt itsekin...
ekan lapsen kohdalla tulee kyllä vanhemmiksi, mutta kyllä toisiinsa sitoutuneet puolisot ovat perhe jo ilman lapsiakin.
ot, joo.
No huhhuh, itse ajattelen kyllä aika lailla eri tavalla :O. Ei ole tullut mieleenikään, että ystävän toisen tai kolmannen lapsen syntymä olisi jotenkin vähäpätöisempi asia kuin ensimmäisen lapsen syntymä. TOTTAKAI muistan kortilla myös toisen lapsen syntymän tai kyläiltäessä kortilla ja lahjalla. Ihan uskomatonta ajattelua mielestäni. Menisi samaan kastiin kuin "no annoinhan mä aikoinaan 30vee lahjan ystävälle, mitä niitä 40vee ja 50vee synttäreitä enää muistamaan". Enpä oikeasti tajunnut, että tällainen ajattelu on ilmeisesti yleistäkin...