erittäin vilkas ja haastava 2-vuotias, milloin helpottaa

Ja tietyt rjat, eikä niistä tingitty. On rauhottunut todella paljon.

joten sanon ettei helpota, päin vastoin. Tiukat rahat, tiukemmat kuin muille, puutut heti ja vaadit vaikka onkin vielä 2v.

Ja olet ajoissa yhteydessä esim. neuvolaan jos alkaa tuntua ettei ole enää normaalia. Joskus neurologiset ongelmat tulevat ilmi levottomuutena, sähläyksenä, haavereina yms.



Miten on puheenkehityksen laita?

Mulla tollanen poika, nyt aivan ihana 3-vuotias. Oikeasti tosi kiltti lapsi, hitusen vilkas kyllä.



Ja jep, joka päivä melkein jotain hajoaa.



Mulla kyllä myös veljeensä tullut 1-vuotias riehaks tyttö.



En siis osaa sanoa, kun en ole lasta nähnyt. Mun silmissä kuulostaa ihan normaalilta.

kun lapsi oppii puhumaan ja ymmärtämään puhetta paremmin. Sitten pystyy perustelemaan, miksi jotain ei saa tehdä jne. 2v:n kanssa se on sellaista öllötystä, ei oikein mikään mene perille tai sitten menee, ei voi tietää.



Se hulivilikäytös tuskin silti helpottaa, meillä 4v tyttö joka on todella vilkas. Juoksee, kiljuu, jatkuvasti tekemässä pahojaan jos silmä välttää. Tietää hyvin, mitä ei saa tehdä, ja onkin oppinut piilottelemaan tekosiaan. Todella rasittavaa ja pistää oikeasti vihaksikin sellainen mulkoilu jostain nurkasta ettei vain kukaan näe kun hän tekee jotain. Argh! Jäähy on käytössä ja kohtalaisen tehokas keino.

meillä on jäähypenkki käytössä, joutuu sinne istumaa htkeksi kun esim heittää tavaroita.

Muutenkin on säännöt ja rajat ja niitä noudatetaan, lapsi on siis perheen kolmas ja isommilla ihan normi kasvatus. Ei olla mitään curling vanhempia.

tämä kuopus vaan on todella paljon haastavampi luonteeltaan kuin kaksi aiempaa. On paljon itsepäisempikin, kokeilee kaiken useamman kerran ja vastustaa kieltoja ja rajoja ponnekkaasti.



Puheen kehitys kai ihan ok, on siis pikkasen reilut kaksi vuotias poika ja puhuu useamman sanan lauseita. Jonkin verran lausumisessa epäselvyyttä, mutta kyllä ihan selvää saa vieraatkin.

Tulee tuosta kuvauksestasi kovasti mieleen meidän nyt 7-v poika, jonka vilkkaus, impulsiivisuus, äänekkyys, itsesuojeluvaiston puuttuminen yms.yms. näkyi jo yhden vuoden iän jälkeen selvästi. Paheni koko ajan, kunnes nyt hiljattain todettiin adhd-oireyhtymä ja saa siihen lääkitystä, joka on auttanut. Hänelle tehtiin paljon neurologisia ym. testejä ennen diagnoosia, joten hätäisesti sitä ei saatu. Meillä on toinenkin lapsi, jonka 'normaali' käyttäytyminen ja normaali ikäiselleen kuuluva vilkkaus, on vahvistanut itselleni sen, että kurinpidollisesti me emme vanhempina olisi voineet tehdä tämän adhd-tapauksen kanssa yhtään enempää, koska se ei olisi mennyt kuitenkaan perille.

Tarkkailepa lastasi. Muistaako/ottaako hän opikseen siitä jos häntä sattuu johonkin esim. kiipeillessään johonki? Kiipeääkö silti uudestaan? Lähteekö hän impulsiivisesti juoksemaan johonkin nähdessään jotain, mihin kukaan muu ei edes osaa kiinnittää huomiota?Onko äänenkäyttö jatkuvaa? Pysyykö ruokapöydässä?

Kaksi vuotias on tosin vielä niin pieni ettei millään analyysillä voi sanoa onko sellaista vilkkautta joka menee ohi vai pahenee. Tsemppiä silti kovasti. Voimia tuollainen haastava lapsi vie enemmän kuin useampi rauhallinen kerrallaan, sen tiedän varmasti!

Meilläkin esikoispoika oli oikea kauhukakara pienenä. Kuhmuja tuli jatkuvasti, ei pysynyt aloillaan hetkeäkään, ei koskaan istunut sylissä, juoksi tai kiipeili aina johonkin suuntaan, toiset lapset pelkäsivät häntä, koska oli liian rasavilli. Meitä peloteltiin, että saas nähdä miten hankalaa mahtaakaan olla koulunkäynti!!!! No, poika rauhoittui eskariaikana, ja nyt on kiltti ja reipas 3luokkalainen. Mitään ongelmia ei ole ollut koulukäynnin suhteen, päinvastoin!

Meillä myös oli tälläinen vauhti vekara. Tämä poika ei koskaan kävellyt vaan juoksi paikasta toiseen siitä lähtien kun pystyyn nousi. 3.v istui puussa viiden metrin korkeudessa.. luut poikki useampaan kertaan ennen kun kymmentä täytti. Siis todella aina menossa, eikä aina niin positiivisissa merkeissä. Olin tulla hulluksi ja kaikki muisti mainita, ettei poika ole normaali. Mutta nyt poika on jo 15, viimiset 3 vuotta meno on ollu rauhallismpaa, istuu koneella ja ajelee mopolla niin kuin muutkin, mutta edelleen juoksee esim. raput ylös. Ei ole adhd, pärjää koulussa hyvin, kaikin puolin normaali nuori mies, vauhdikas vain!

Nuorin pojistani on myös villi, samaa kuin sinulla tönii, heittelee jne. Meillä pon selkeästi auttanut heittelyyn se, että kaikki lentävä menee äidin kautta korkealle ja pysyy siellä jonkin aikaa. Tönimisestä piukka puhe silmiin katsoen, ei ole vielä tehonnut, poika on just kohta kaksi.

Minusta meillä kovastikin haastava 2v, mutta ei töni eikä haavereita juuri satu. On mahdottoman vilkas ja niin edelleen, vilkas on aina muihin lapsiin nähden. Jos on porukkaa koolla, on "se reikäpää".



En ole jäähyä ottanut käyttöön kuin lyömisestä/puremisesta tai jos ihan mahdottomaksi menee. On myös temperamenttinen, jos olisin koko ajan raijaamassa jäähylle joka ikisestä "väärästä", en muuta voisi tehdä ja lapsi olisi tosi onneton.



On pikkuhiljaa järkevöitynyt, oli meillä huonompiakin kausia viime talvena.

Minulla on 2v 2kk ikäinen tytteli, vilkas tapaus! Neuvolapsykologillakin käytiin asiasta keskustelemassa ja hakemassa neuvoa ja tukea arkeen. Kaikki hänen mielestään normaalia mutta; neiti leikki lyhyen tapaamisen tosi nätisti, olihan siellä kaikki lelut aivan uusia ja ennen näkemättömiä.

Noh, jäähyä käyttelen... Tässä vaiheessa aika huonosti vielä menee, tänään illalla palautin takaisin äähylle peräti 123 kertaa eikä aikaakaan mennyt kuin puolisen tuntia :O

Mitään en sano, en ota katsekontaktia ja mahdollisimman vähäeleisesti palautan takaisin ja poistun paikalta - sitten salama singahtaa johonkin suuntaan. Sinnikäs ja itsepäinen ja vielä vilkas tapaus... hohhoijaa. YH:na tämä tuntuu jotenkin vielä niin väsyttävältä.

Sänkyyn meno on samanlaista eestaas pomppimista, kymmeniä kertoja kahteen kertaan päivässä.

Odottelen innolla, että tarhaan meno parin viikon päästä hieman muuttaisi asioita. Tai sitten ei.

on nyt vilkas ja haastava kouluun lähtijä.

Kyllä sille on tullut älyä paljon, eli se itseään ja muita vahingoittava käytös on jäänyt, mutta täysillä menee yhä.



Ihan huippu tyyppi, pohtii maailmaa ja yritää toteuttaa mitä ihmeellisimpiä teorioitaan käytännössä.

Aina liikkeessä ja touhuamassa. Suosittu kavereiden keskuudessa.



Ei ole todettu mitään ylivilkkautta tai adhd oireita. On vaan vilkas normaali lapsi, joka vie välillä äidiltä voimat.

Mulla on nyt 3,5 vuotias vauhdikas poika. Oppi ryömimään 4kk iässä ja lähti kävelemään 10kk iässä. Oikeesti on ollut kyllä aika rankkaa pojan kanssa! Itse olen yh ja toinenkin pieni lapsi, onneksi hiukan rauhallisempi ;)



Poika on ollut pienestä asti kova menijä ja aina jossain paikassa haavereita. Milloin juossut seinään niin että otsa auki ja milloin mustelmia ja kaikkea muuta paikat täynnä. Pienempänä kiipesi sohvalle ja tuli sieltä päälleen alas lukemattomia kertoja, samoin kävelytuolista ja syöttötuolista. Joka paikkaan piti köyttää eikä jättää sekunniksikaan yksin, mutta silti haavereita on sattunut paljon.



Menee joka paikkaan, tekee kaikki mahdolliset asiat, testaa kaiken. Kiipeää korkealle kivelle ja kiipeilytelineessä kiipee kaikista korkeimmalle. Huoh....lukemattomia vaaratilanteita sattunut.



Nyt on tullut järkeä päähän vähän, mutta edelleen saa mun sydämen syrjälleen tempauksillaan. On toisaalta aivan ihana ja valloittava ja laulaa ja puhuu paljon :) Mutta ei hajuakaan, millon uskallaan laittaa hänet yksin ulos. Vuoden, kahden päästä vasta? Isosiskonsa on vuoden vanhempi ja on jo yksin ulkona. Mutta pienemmästä en osaa edes kuvitella sellaista tilannetta, varmaan juoksisi auton alle vaikka väittää että osaa varoa niitä.



Hermot ja voimat koetuksella, tiedän tunteen. Mutta en uskalla sanoa milloin rauhoittuu, meillä ehkä pikkuhiljaa mennään sinne suuntaan...

Kuulostaa ihan meidän 3-vuotiaaltamme. Aivan huippu jätkä, mutta tosiaan jatkuvasti mustelmilla. Eiköhän ap:nkin lapsi ole ihan normaali. Teillä on vain nuo kaksi ensimmäistä olleet erityisen rauhallisia, niin olet tottunut liian hyvään.

Mulla on nyt 3,5 vuotias vauhdikas poika. Oppi ryömimään 4kk iässä ja lähti kävelemään 10kk iässä. Oikeesti on ollut kyllä aika rankkaa pojan kanssa! Itse olen yh ja toinenkin pieni lapsi, onneksi hiukan rauhallisempi ;)

Poika on ollut pienestä asti kova menijä ja aina jossain paikassa haavereita. Milloin juossut seinään niin että otsa auki ja milloin mustelmia ja kaikkea muuta paikat täynnä. Pienempänä kiipesi sohvalle ja tuli sieltä päälleen alas lukemattomia kertoja, samoin kävelytuolista ja syöttötuolista. Joka paikkaan piti köyttää eikä jättää sekunniksikaan yksin, mutta silti haavereita on sattunut paljon.

Menee joka paikkaan, tekee kaikki mahdolliset asiat, testaa kaiken. Kiipeää korkealle kivelle ja kiipeilytelineessä kiipee kaikista korkeimmalle. Huoh....lukemattomia vaaratilanteita sattunut.

Nyt on tullut järkeä päähän vähän, mutta edelleen saa mun sydämen syrjälleen tempauksillaan. On toisaalta aivan ihana ja valloittava ja laulaa ja puhuu paljon :) Mutta ei hajuakaan, millon uskallaan laittaa hänet yksin ulos. Vuoden, kahden päästä vasta? Isosiskonsa on vuoden vanhempi ja on jo yksin ulkona. Mutta pienemmästä en osaa edes kuvitella sellaista tilannetta, varmaan juoksisi auton alle vaikka väittää että osaa varoa niitä.

Hermot ja voimat koetuksella, tiedän tunteen. Mutta en uskalla sanoa milloin rauhoittuu, meillä ehkä pikkuhiljaa mennään sinne suuntaan...

ja sama jatkuu. On käytetty niin neuvolan kuin kasvatusoppaidenkin keinot muuta ei auta. Ylivilkas lapsi jolla uhma on todella paha. 15 vuotta kun menee niin sitten viimeistään helpottaa ;D Ei tässä enää auta mikään joten pakko ottaa huumorilla välillä.

6v oli meillä paha ikä, mutta sen jälkeen helpotti.

Tyttö nyt 12v ja kyllä se vieläkin keksii kaikkea ikäisiinsä tyttöihin verrattuna. Toisaalta taas sitten, on ainakin vielä säilyttänyt sellaisen lapsenmielisyyden. hyvä mielikuvitus ja kehittelee leikin vaikka kävyillä :D

Meillä vaan meno jatkuu mutta erilaisena. Uhmaa, kiellotei mene perille, joustamaton joka johtaa aina kahnauksiin, jatkuva puhuminen ja kysely. Suuttuu silmittitömästi mistä vaan.

vai helpottaako ollenkaan.

Meidän kuopus on todella paljon haastavampi kuin sisarensa ovat olleet, paiskoo tavaroita, tönii, lyö, juoksee ja hyppii, kiipeilee ihan kokoajan. Välillä tuntuu, että päivät menee lapsen tuhoja minimoidessa/siivotessa ja katastrofista toiseen juostessa. Haavereitakin tuntuu sattuvan huomattavasti enemmän kuin sisaruksilla sattui.

Välillä epätoivo meinaa iskeä ja mietin, onko lapsen käytös vielä normaalia, siis mikä yleensäkin on normalia. Lapsi on muuten erittäin iloinen, puhelias ja monin tavoin valoittava.

Kysynkin nyt teiltä kenellä ollut haastava lapsi taaperona, onko tilanne rauhoittunut iän kanssa, kun verbaaliset kyvyt tulleet auttamaan kommunikointia, vai onko taustalta sitten kuitenkin löytynyt ylivilkkautta tms. syytä.

Mulla on kolme poikaa, joista kaksi vanhempaa "äidin unelmia", ja kolmas täystuho riiviö, joka on jo tänäänkin ehtinyt jäähypenkillä pyörähtää.

TOki lapsi muuttuu ja kasvaa ja järki tuo vähän harkintaa ( tosin sitä saa ihan eri tavalla takoa päähän kuin noilla isommilla), mutta edelleen ny 4,5v iässä poika on tosi vilkas, riehakas, kiusaa helposti veljiään, muksii, hyökkäilee ( leikillään) tuttujen ja tuntemattomien kimppuun.

Yritä vain hyväksyä, että tuo on lapsesi tempperamentti, ja että hän tulee teettämään todella paljon enemmän työtä kuin kiltit sisaruksensa. Itse tajusin sen suunnilleen silloin kun poika täytti 3v. Että ei se tule rauhoittumaan.

pienenä, ei hetkeäkään paikallaan... meille tuli avuksi kilpaurheilu, jonne saa purkaa energiansa



nyt 14v hyvin koulunsa suorittava neitokainen

Mulla on nyt 3,5 vuotias vauhdikas poika. Oppi ryömimään 4kk iässä ja lähti kävelemään 10kk iässä. Oikeesti on ollut kyllä aika rankkaa pojan kanssa! Itse olen yh ja toinenkin pieni lapsi, onneksi hiukan rauhallisempi ;)

Poika on ollut pienestä asti kova menijä ja aina jossain paikassa haavereita. Milloin juossut seinään niin että otsa auki ja milloin mustelmia ja kaikkea muuta paikat täynnä. Pienempänä kiipesi sohvalle ja tuli sieltä päälleen alas lukemattomia kertoja, samoin kävelytuolista ja syöttötuolista. Joka paikkaan piti köyttää eikä jättää sekunniksikaan yksin, mutta silti haavereita on sattunut paljon.

Menee joka paikkaan, tekee kaikki mahdolliset asiat, testaa kaiken. Kiipeää korkealle kivelle ja kiipeilytelineessä kiipee kaikista korkeimmalle. Huoh....lukemattomia vaaratilanteita sattunut.

Nyt on tullut järkeä päähän vähän, mutta edelleen saa mun sydämen syrjälleen tempauksillaan. On toisaalta aivan ihana ja valloittava ja laulaa ja puhuu paljon :) Mutta ei hajuakaan, millon uskallaan laittaa hänet yksin ulos. Vuoden, kahden päästä vasta? Isosiskonsa on vuoden vanhempi ja on jo yksin ulkona. Mutta pienemmästä en osaa edes kuvitella sellaista tilannetta, varmaan juoksisi auton alle vaikka väittää että osaa varoa niitä.

Hermot ja voimat koetuksella, tiedän tunteen. Mutta en uskalla sanoa milloin rauhoittuu, meillä ehkä pikkuhiljaa mennään sinne suuntaan...

Todellinen herätys siihen, että lapsi todella on ihan oikeasti täysin vailla vaaran tuntua ja itsesuojeluvaistoa tuli kesällä, kun poika meinasi hypätä alas kavereidemme kerrostalon parevekkeelta viidennestä kerroksesta asfaltille... Sain ilmassa kopin kun oli kauempana olleen tuolin käsinojalta ponnistanut hyppyyn laidan yli.