Pesettekö joka kerta alapäänne ennen yhdyntää? (ov)
Tarkoitan esimerkiksi aamua. Eli käyttekö aina kylpyhuoneessa juuri ennen kuin olette yhdynnässä?
Kommentit (20)
On se kivempaa kun voi vaikka nuolla toista esileikin aikana.
Olisi noloa, jos haisisi ummehtuneelta kun mies tunkee päätä jalkojeni väliin.
Onko elämä siellä kovinkin kiireistä? ;D
eikä millään pääsekään aina pesulle
En kehtaisi tarjota naiselleni suuhun muuta kuin puhtaan raikasta munaa.
Onko elämä siellä kovinkin kiireistä? ;D
eikä millään pääsekään aina pesulle
mutta meillä on usein hyvinkin spontaania seksiä. Vaikka puuvajassa. Kyllä lässähtäis tunnelma, jos sieltä lähtis sisälle pesulle.
Ja jos illalla sängyssä alkaa tekemään mieli, eipä siinä ehdi pesulle lähteä kesken kaiken, kun tilanne on jo päällä.
Kun huolehtii hygieniastaan muuten hyvin, ei ole pakko ensin itseään kuurata ennen seksiä.
aamulla herätään päivän toimiin ja töihin, aina vieläpä eri kellonlyömällä.
ei siinä kyllä mitkään panot ja alapääpesut ole lähelläkään mielessä.
en muutenkaan aamuhönkäyksillämme lähtis edes pussaamaan. epämiellyttävää.
Vai oletko ihan kuiva?
Onko elämä siellä kovinkin kiireistä? ;D
eikä millään pääsekään aina pesulle
mutta meillä on usein hyvinkin spontaania seksiä. Vaikka puuvajassa. Kyllä lässähtäis tunnelma, jos sieltä lähtis sisälle pesulle.
Ja jos illalla sängyssä alkaa tekemään mieli, eipä siinä ehdi pesulle lähteä kesken kaiken, kun tilanne on jo päällä.
Kun huolehtii hygieniastaan muuten hyvin, ei ole pakko ensin itseään kuurata ennen seksiä.
Onko elämä siellä kovinkin kiireistä? ;D
eikä millään pääsekään aina pesulle
joskus käynyt niin, ettei päässyt edes keittiössä kahvinkeittoon kun himot pomppas siinä keittiönpöydän kohdalla vaikka etukäteen ei oltu suunniteltu.
Vastaus on, ettää ei todellakaan, minusta juuri pestyä mulkua on inhotava ottaa suihin... Haluan vähän makua hommaan, mutta en tietenkään mitään sissijuustokönttiä

Siis peseekö mies alapäänsä aina käytyään tarpeillaan? Annatko hänen tulla sisääsi jos on virtsannut eikä ole sen jälkeen peseytynyt?

Erittyykö sinulla jotain kamalaa ja luonnotonta?

Ei meillä ole kalenteriin merkitty milloin seksiä on. Sitä on kun tekee mieli. Kyllä tunnelma lässähtäisi kun yhtäkkiä ryntäisi pesulle.
Vastaus on, ettää ei todellakaan, minusta juuri pestyä mulkua on inhotava ottaa suihin... Haluan vähän makua hommaan, mutta en tietenkään mitään sissijuustokönttiä
eikä se luonnollisuus aina niin ihanaa ole. Hiki, kakka, pissa... luonnollisia mutta ei niin ihania...
Erittyykö sinulla jotain kamalaa ja luonnotonta?
puhdas on mukavampi, mutta mutta ei välttämätön. Jos jossain ulkona panettaa ja on tilaisuus, ei siinä pesulle lähdetä. Kuitenkin kumpikin huolehtii perushygieniastaan.
Suihin en kyllä ota kuin max kaksi tuntia sitten pestyä ;) Enkä edellytä mieheltäkään, mutta näkyy tuo kelpaavan vähän ummehtuneempanakin;)
eikä se luonnollisuus aina niin ihanaa ole. Hiki, kakka, pissa... luonnollisia mutta ei niin ihania...
Erittyykö sinulla jotain kamalaa ja luonnotonta?
sieltä reiästä minne meillä mies vehkeensä pistää, ei erity mulla myrkkyjä, ei hikeä, kakkaa, eikä pissaa. Pikaisessa seksissä ei ole tarvetta välttämättä millekään suuseksillekään eli ei sinne kukaan ole päätäänkään tunkemassa. Mieheni vehkeessä ei ole kakkaa, pissa on suht steriiliä, jos sitä siinä tippa sattuis olemaankiin. Hikeä voi olla ja jopa spermaa , hui!! mutta harvapa sitä kuivaa miehensä elintä ennen aktia vai suoraan pesulta ja kuivaukseltako se sisään työnnetään??
Terveinä olemme pysyneet, eli turha siellä huolehtia.
Siis peseekö mies alapäänsä aina käytyään tarpeillaan? Annatko hänen tulla sisääsi jos on virtsannut eikä ole sen jälkeen peseytynyt?
PERUS HYGIENIAA -12-
pesen aina ja olen huoliteltumuutenkin.
t: mies
pikapano autotallissa, rakastelu kun lapset on pihalla, suihinotto ravintolan vessassa... se on tärkeämpää ja suihkussa me käydään kerran päivässä joka tapauksessa...
eikä millään pääsekään aina pesulle