Rakastuitko vauvaasi heti synnärillä?

Oli puoli vuotias kun saatoin sanoa rakastavani. Siihen asti tutustuin, hoidin ja ihmettelin pientä palleroani. Tykästyin kyllä heti. :)

Aika outoa, jos niin ei käy, jos itse vauvan haluaa?

että vihdoinkin vauvan pää oli pois mun jalkovälistäni.



En myöskään vielä kertaakaan ole itkenyt sitä, miten paljon rakastan lapsiani tms.



Rakastan lapsiani mutten ymmärrä miksi sitä varten pitää vollottaa että se olisi jotenkin "aidompaa" rakkautta. (noitakin äitejä olen tavannut, joiden mielestä en rakasta lastani kun parkua vollota joka kulmassa)

Kuopukseen en. Tyttö on nyt 1v 8kkja nyt vasta alkaa olla merkkejä rakastamisesta. Tähän asti ollut enemmänkin vain automaattista hoitamista ilman mitään sen kummempia rakkaustunteita.

Aika outoa, jos niin ei käy, jos itse vauvan haluaa?

meni 3-4 kuukautta tuohon.



Minusta tämä on normaalia, ei elokuvista tuttu "rakastuminen ensisilmäyksellä"

Osa tunnepurskahduksista meni hormoneiden piikkiin, mutta kuitenkin. Ja joo, rakastuin heti. Ja itkin heti ;D

että vihdoinkin vauvan pää oli pois mun jalkovälistäni. En myöskään vielä kertaakaan ole itkenyt sitä, miten paljon rakastan lapsiani tms. Rakastan lapsiani mutten ymmärrä miksi sitä varten pitää vollottaa että se olisi jotenkin "aidompaa" rakkautta. (noitakin äitejä olen tavannut, joiden mielestä en rakasta lastani kun parkua vollota joka kulmassa)

Sitten jossain vaiheessa se kääntyi niin, että tajuaa ettei maailmassa ole mitään - EI MITÄÄN - mitä rakastaisi yhtä paljon. Toisen lapsen kohdalla rakkaus syttyi nopeammin, ehkä 1-2kk kuluttua syntymästä.

Mutta ihania ja tärkeitä toki heti syntymästään, mutta ei sellaista "kuolisin vuoksesi ja mikään ei ole Sinua tärkeämpää"-fiilistä heti alkuun.

Ja miten niin se on omituista, jos on lasta tahtonut?! Se on kuitenkin VIERAS ihminen joka tulee minun sisältäni, persoona. En voi rakastua ennen kuin tutustun.

Oli puoli vuotias kun saatoin sanoa rakastavani. Siihen asti tutustuin, hoidin ja ihmettelin pientä palleroani. Tykästyin kyllä heti. :)

Rakastin häntä jo kun hän oli mahassani. Se rakkaus vaan syveni kun sain hänet rinnalleni.

Outohan se tilanne on, niin uusi. En oikeasti osaa sanoa. Mutta kyllä kai heti syntymän jälkeen olisin ennemmin antanut pois vaikka molemmat käteni kuin lasta. Tosin tähänkin varmaan järki vaikuttaisi paljon, en ikinä haluaisi menettää lasta, siksi sitä siis on pakko arvostaa yli kaiken jo heti. Mutta en osaa sanoa missä kohti rakastin. Toisaalta voisin sanoa että rakastin niitä jo kun ne oli mahassani, eli jo valmiiksi.

Mutta ei se syntymän ja ensimmäisen ulkopuolisen kohtaamisen hetki nyt niin merkittävä asiassa ollut, rakkaus syntyi pikkuhiljaa raskauden ja ensiviikkojen aikana, en osaa määritellä hetkeä.

Se oli niin jotenkin ihmeellistä, että se lapsi oli siinä, etten ollut kokenut mitään siihen verrattavaakaan milloinkaan. Lapsi oli niin ihana ettei henki kulkenut. Koko maailma mullistui.



Toiseen en rakastunut todellakaan heti, en edes ihastunut. Vauvanhoito sujui rutiinilla, siinä ei ollut mitään ihmeellistä, ja mä koin vauvasta enemmän vastuuta kuin iloa. Se rakkaus tuli pikkuhiljaa, ekoja kertoja tunsin sellaisia helliä tunteita kun lapsi oli puolivuotias. Rakkaus toiseen lapseen on muutenkin erilaista, se on jotenkin rennompaa, stressittömämpää ja muutenkin vähemmän dramaattista.



Mä en oikein ymmärrä tätä, että lapseen pitäisi rakastua heti ollakseen hyvä äiti. Äidintaidoilla ja rakkaudella ei ole suoraa yhteyttä keskenään, vaikka totta kai sen rakkaudenkin olisi sieltä hyvä löytyä. Lapsi tarvitsee lempeää, kärsivällistä hoivaa, paljon naurua, kontaktia ja tunteen siitä, että on hyvä ja ihana. Lapsen arvon voi ymmärtää, ja lasta kohdella rakastavasti, vaikkei kokisikaan suurta rakkautta tätä kohtaan.

Oli se vain niin ihana ja on tietenkin edelleen. En odottanut edes mitään suuria tunteita vauvan synnyttyä, vaan luulin että rakkaus syttyy pikku hiljaa. Mutta niin se vain syntyi heti :)

Raskauden aikana kyllä tunsin rakkautta vauvaa kohtaan ja odotin että kun nään vauvan sydämeni suunnilleen pakahtuu rakkaudesta, mutta niin ei heti käynyt, synnärillä kyllä ihastelin vauvaa mutta ei mitään ''antaisin kaikkeni vuoksesi'' -rakkautta. Se vähän yllättikin. Semmoinen rakkaus tuli parin kuukauden päästä ja nyt tyttö 5kk ja olen juuri sellainen vollottava äiti :DD

nuorempaan vain tykästyin, ja olen siitä pahoillani, sillä esikoinen on edelleen se nro 1 mulle, vaikka kuinka koetan toisin... Ja siis rakastan nuorempaa ihan täpöllä!!

Lapsi oli niin odotettu, vaikea raskaus, 2 viikkoa yliaikainen ja vaikea synnytys, josta komplikaatioiden vuoksi vauva joutui vielä tehohoitoon. En siis saanut vauvaani heti lähelleni vaan syliin vasta kolmantena päivänä. Ja olin pakahtua. Onneksi nyt kaikki hyvin, taapero jo kaksi vuotias ja toinen masussa tulossa. :) Ei voi muutakuin odottaa nöyränä ja toivoa että kaikki menee hyvin. Mitenkään erikoistahan se ei kuitenkaan ole, ettei rakastu vauvaansa heti ensihetkestä, vaan vissiin aika tavallista..?

Kyllä se rakkaus lasta kohtaan kasvaa jo raskausaikana. Kyllä sen lapsen silloin jo tuntee. Minusta vaikea kuvitella että äiti ei muka jo siinä vaiheessa tunnesidettä loisi lapseen. Eli rakastin kaikkia lapsiani jo ennen kuin he syntyivät!

Kyllä se rakkaus lasta kohtaan kasvaa jo raskausaikana. Kyllä sen lapsen silloin jo tuntee. Minusta vaikea kuvitella että äiti ei muka jo siinä vaiheessa tunnesidettä loisi lapseen. Eli rakastin kaikkia lapsiani jo ennen kuin he syntyivät!

Kysymys niille, jotka sanovat heti rakastuneensa:



Tilanne, että teidät olisikin leikattu nukuttamalla ja vauva olisi tuotu viereen ja te olisitte sanoneet, että rakastatte tätä kaikkein eniten maailmassa. Entäpä, jos viidentoista minuutin kuluttua olisi sanottu, että oho, menikin vauvat sekaisin ja vaihdettu toiseen, niin olisitteko sanoneet, että en voi luopua tuosta edellisestä, koska hän oli se, jota rakastan? Minä en ainakaan, vaikka tokihan olisi ihan järkyttävä tilanne.

Mutta jos nyt minun 2-kuukautisestani sairaalasta soitettaisi ja sanottaisi, että vauvat meni sekaisin, vaihdetaanpa, niin tilanne olisi aivan toinen, niin järkyttävä, ettei pysty kuvailemaankaan.

Tällä tarkoitan sitä, että vastasyntynyttä rakastaa, koska hän on suloinen, pieni nyytti, joka tarvitsee hoivaa, rakkautta ja jonka haluaa oppia tuntemaan, jota haluaa rakastaa ja jonka vuoksi voisi toki tehdä jo heti syntymästä mitä vain (tai ennen syntymääkin). Kuitenkin tuo rakkaus syvenee ihan eri tasolle myöhemmin eikä se tarkoita, että olisi huono äiti aluksi tai alun rakkaus ei olisi yhtä merkityksellistä. On sekin rakkautta, mutta vain erilaista.