Miksi uskovainen ei voisi olla idoli?

Tämä uusi Suomen rap-mestari siis.

Minua itseäni on monesti kavereiden luona kekkereillä ärsyttänyt, kun minun uskostani tehdään yht' äkkiä koko illan puheenaihe. En minä siitä haluaisi tehdä illan puheenaihetta. Varsinkaan, kun se keskustelutyyli ei yleensä ole kauhean mielenkiintoinen. Olen joskus sanonutkin, että on vähän sama asia kuin ryhdyttäisiin ruotimaan jonkun mukana olevan pariskunnan seksielämää. Että miksi te harrastatte anaaliseksiä? Mitä te siitä saatte? Kertokaa nyt, miltä se tuntuu, kun en ole koskaan kokeillut? Mielenkiintoisia keskusteluja olen käynyt joidenkin ystävieni kanssa kahdestaan tai pienellä porukalla. Isossa poppoossa keskustelu on lähinnä surkean latteaa... Tosin joskus on käynyt niinkin, että se kaikkein ennakkoluuloisimmin uskovaisiin suhtautuva on lopulta myöntänyt, että usko on hänelle ongelma: asia kiinnostaa, mutta siitä ei saa otetta. Eli kai näissäkin keskusteluissa on puhe helposti siitä, mistä on puute.

Uskoa tunnustava idoli olisi hyvä esimerkki nuorille. Useimmilla kun on käsitys, että uskovan elämä on tylsää; ei tv:tä, ei musiikkia, hiukset nutturalla jne...vaikka niinhän asia ei ole ja esim. Ilkka on hyvä esimerkki että todellakin elämä ON hauskaa vaikka uskookin.

Mutta toisaalta raamatussa sanotaan näin (Room 10:9-10) : " Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen" .



Minä käsitän sen niin, että uskova ei voi pelastua, jos kätkee uskonsa muilta eli toisin sanoen häpeää sitä. Vaikka usko onkin henkilökohtainen asia sillä tavalla, että vain henkilökohtaisen uskon omaava pelastuu (eikä esim. pelastu vain siksi, että kuuluis johonkin seurakuntaan), niin silti pelastus vaatii sitäkin, että uskostaan rohkeasti todistaa ja uskonsa elää todeksi. Eikä sitä piilota tai häpeä.

Sen Ilkan söhellystä ja naaman vääntöa ei jaksa enää katella!



Mutta kaippa ne uskikset ovat nuorison mielestä jotenkin nynnyjä jne.

Eli ymmärrän ihmisiä, jotka haluavat pitää vakaumuksensa omana tietonaan. Itse en uskoani häpeä ja uskon,e ttä tosiystävät ottavat minut tällaisena vastaan, koska minäkin otan heidät sellaisena vastaan. En myöskään ymmärrä niitä uskovaisia, jotka toitottavat uskoaan ikään kuin leuhkiakseen paremmuudellaan. Ei usko tee minusta ainakaan parempaa ihmistä.

yhtään kolhi tuo ajatus, että hänen pitäisi olla JUURI SIKSI idoli? Siis jos kilpailussa on vaikka kolme selkeästi parempaa laulajaa ja esiintyjää, uskovaisten kuuluisi äänestää silti uskovaisia? Musta ei kuulosta kauhean reilulta peliltä. Ettehän te sitä paitsi tiedä, kuinka hienoa ja siveää elämää ne muut viettävät. Ette tiedä, jos Roni kannattaa pidättäytymistä ennen avioliittoa, tai jos koko Katrin tuttavapiiri tietää hänen olevan harras uskovainen. He eivät vaan kenties halua sitä kuuluttaa kaikelle kansalle, koska se on heidän yksityisasiansa.

Itse olen uskossa ja minusta olisi kiva jos uskova voittaisi, mutta en aio äänestää yhtään ketään, koska koko kilpailu ei sillä tapaa mun maailmaani kosketa, että sen voittajalla olisi mitään merkitystä. Ollos rauhassa, eiköhän ne pikkutytöt päätä sen voittajan eikä pari uskovaa av-mammaa ;)

Voisiko olla niinkin että huumori ei kohtaa ja odotetaan että se uskis rankaisee ja  peloittelee helvetillä. Siihen loppu naurut