Kuinka paljon teidän perheeseen vaikuttaa, jos miehesi suku ei pidä

en ymmärrä, miksi vaikuttaisi.

Ei me tarvita sellaisia ihmisiä jotka ei pidä meistä.

ei voi olla vaikuttamatta. Kyllä kaikkien pitäisi saada välit kuntoon

No meillä se kyllä sikäli vaikuttaa, että isä jää sukunsa ainoaksi edustajaksi lapsille ja he tutustuvat vain äidin sukulaisiin. On se minusta vähän orpoa, olisi hyvä tietää kunnolla, mistä on lähtöisin.



Mutta ei se minuun henkilökohtaisesti niin kamalasti vaikuta.

Ei ole huonoja välejä tms ongelmia. Yhteyttä ei vain juurikaan pidetä. Tämä helpottaa elämää suuresti, ei tarvitse esim lähettää joulukortteja ja muistaa sukulaisten nimiä.

ei voi olla vaikuttamatta. Kyllä kaikkien pitäisi saada välit kuntoon

mutta he eivät vain pidä meistä eivätkä he huomioi lapsiamme millään lailla. Ei synttäri- tai joululahjoja, ei onnen toivotuksia, ei mitään. Ei kyselyitä mitä kuuluu, eivät halua tietää, miltä lapset näyttävät. Eivät ole kiinnostuneita saamaan valokuvia nähtäviksi.

ap

Ei ole huonoja välejä tms ongelmia. Yhteyttä ei vain juurikaan pidetä. Tämä helpottaa elämää suuresti, ei tarvitse esim lähettää joulukortteja ja muistaa sukulaisten nimiä.

ja mies soittaa joskus. Mutta siihen se jää. Jos mies ei soita, he eivät kysele perään.

noin olisi. Mutta asiaan tietysti vaikuttaa paljolti, se että onko välit olleet aina yhtä etäiset vai jostain syystä myöhemmin mennyt tuollaisiksi olemattomiksi. Onneksi välit kunnossa kummankin vanhempiin, enkä kyllä ikinä antaisi asioiden muuksi muuttua.

Voisin kertoa omakohtaisesta kokemusestani asiasta.



Minun isälläni on mennyt välit poikki äitiinsä kun olin pieni. En muista mummistani mitään. Hän on vielä elossa, mutta en tosiaan ole nähnyt häntä paitsi silloin ihan pienenä. Isänisä on kuollut.



Ainoat isovanhemmat olivat siis äidin puolelta (nyt jo kuolleita). Lapsena en puuttuvia sukulaisia juurikaan ihmetellyt. Ukki oli minulle se tärkein. Äidinäidillä on ollut aika kireät välit tyttäreensä eli minun äitiini, eli kun olin pieni, emme kauhean usein nähneet.



Omasta puolestani voin sanoa, että on vahingollisempaa että välit sukulaisiin on siinä kunnossa, että tavataan, mutta pinnan alla kytee koko ajan jotain. Parempi on, että välit on selkeästi poikki, silloin asian voi antaa olla. Lapsikin huomaa jos aikuisten välit on huonot, ja se voi vaikuttaa lapsen ja näiden aikuisten suhteisiin.



Toisaalta myös täysin olemattomat välit voivat vaikuttaa negatiivisesti silloin, jos osapuolilla on jäänyt jotain traumoja asiasta, jotka näkyvät hänen persoonassaan. Silloin olisi kaikille parempi että asian käsittelisi vaikka terapiassa jos mahdollista. Rikkoutuneet suhteet omiin vanhempiin voivat vaikuttaa negatiivisesti myös suhteisiin omien lapsien kanssa.

Miehen äiti on soittanut 15 v. avioliittoomme aikana miehelleni 2 kertaa, isänsä vähän useammin. Käymme heillä 2 kertaa vuodessa, he meillä kerran vuodessa.



Kaikki ihan OK, mies vaan jo aika hyvin irtaantunut kotijoukoista!

Ovat kusipäistä paskantärkeää porukkaa.

Asia toki surettaa siinä mielessä että lapsilla ei ole mummolaa, mutta muuten asia on hyvä. Isäni on raivohullu psykopaatti joka hyökkää päälle milloin mistäkin syystä, ja välit olivat ennen niin kireät että tunnelma oli ains räjähdyspisteessä, ja väkivaltaa isän puolelta usein. En vie lastani siihen vaikutuspiiriin ikinä!

Olin alkuun tosi ahdistunut jatkuvista vierailuista, kaksi kertaa päivässäkin piti olla keittämässä kahveja tai katsella kun appivanhemmat istuivat sohvalla. Sieltä käsin oli siten hyvä arvostella kaikkea.



Välit menivät lopulta poikki ja olin siitä pari vuotta tosi ahdistunut ja murheellinen, mutta mies vakuutteli että hänen itsensä on paljon parempi hengittää nyt.



Olen huokaissut helpotuksesta itsekin. Lapsilla ei ole mummia, mutta se on pieni hinta Omasta Elämästä.

noin olisi, niin kyllä se vaikuttaisi. He kun ovat niitä mukavia ja normaaleja sukulaisia.



Minun perheeni taas on täynnä kajahtaneita. Surullista, mutta on parempi etteivät, lapseni tapaa vanhempiani. :(

Jännää miten joillekin se suku merkkaa niin älyttömän paljon.



Emme me varsinaisesti pidä vaimoni sukulaisiin sen kummempaa yhteyttä. Joskus hänen tätinsä soittaa, ehkä kerran kuussa. Hänen vanhempansa viikon-parin välein.



(Meillä on onneksi hyvät välit molempien sukuihin - noin 600 kilometriä ;)



Omasta suvustani en pidä lainkaan. Ylimielisiä mulkkuja. Hauskaa onkin, että kun eivät merkitse minulle mitään, niin en minä heitä mieti. En minä heitä vihaa. Ovat vain yhtä tärkeitä ja merkityksellisiä ihmisiä kuin lähikaupan ovella hengaileva juoppo. Tosin tämä juoppo on enemmän mielessäni koska näen häntä useammin.



Ja minä en pidä tätä lainkaan pahana asiana. Minulla ei ole mitään yhteistä sukuni kanssa. Oma mielipiteeni on, että jos joku ihminen on kusipää, niin en minä vain sen takia jaksa viettää aikaa ja olla yhteyksissä että olemme sukua jotain kautta. Minulla on paljon läheisempiä ihmisiä ystävissäni kuin sukuni voisi koskaan olla. Tietysti sisarukseni ja vanhempani ovat minulle tärkeitä ja olemme läheisiä, mutta heitä en taas pidäkään "sukuna", vaan enemmänkin perheenä.



Haluan alleviivata että en ole itse tehnyt mitään pahaa joka oikeuttaisi suvultani tuon käytöksen. Olen ollut pieni poikanen kun kärhämät ovat alkaneet, ja sen seurauksena minäkin olen ollut se vihan kohde. Välit vanhempieni ja sukulaisteni välillä ovat nykyään ihan OK, mutta minulle ei maksa vaivaa tutustua lähes tuntemattomiin ihmisiin, jotka asuvat todella kaukana, eivätkä merkitse minulle mitään. Minulla on aivan tarpeeksi läheisiä ihmisiä vaimoni suvusta sekä ystävistäni. :)

miksi joihinkin ihmisiin pitäisi pitää yhteyttä vain sen takia, että ovat sukulaisia. Meidän perhe on yhteydessä ihmisiin, joista pidämme ja jotka pitävät meistä. Kummankaan sukulaiset ei kuulu heidin pl. lasten isovanhemmat.

"Välittäminen" on käytännössä ollut myös hyvinkin konkreettista asoihin puuttumista, mitä emme todellakaan kaipaa.



Välit pysyvät hyvinä, kun ovat tarpeeksi etäiset.