Lue keskustelun säännöt.
Kristityt ja psykoterapia
07.03.2012 |
Järkytyin tänään luettuani erästä ketjua siitä, millaista hengellistä väkivaltaa täällä ilmenee. Olen uskova kristitty, mutta en voi ymmärtää, miksi jotkut toiset kristityt täällä antavat ymmärtää, että psykoterapia olisi syntiä ja johtaisi harhaan. Totta kai voi myös rukoilla, mutta useinkaan Jumala ei vastaa sillä tavalla, että parannut hetkessä kuin ihmeen kaupalla. (Siis uskon kyllä, että tämäkin mahdollista, mutta todella harvinaista). Usein Jumala toivoo, että ihminen tekee itsekin töitä asian eteen ja terapia, jos mikä on työn tekoa. Ei ole mitään syytä pelätä terapiaa, jos sille on tarvetta. On tapauksia, joissa ilman sitä ei selviä. Ei Jumala toivo ihmiselle onnetonta elämää vaan päin vastoin haluaa auttaa ihmistä. Usein terapia voi olla tässä suuressa roolissa ja Jumalan rakkaus voi ilmetä myös terapian kautta. On väärin väittää, että terapian pohjana on ateismi ja että se olisi siksi haitallista. Psykoterapeutti ei ota kantaa uskonnollisiin tai filosofisiin asioihin. Osa tulee terapia-aikanaan jopa uskoon. Kyllä useimmat kristityt hoitavat fyysiset sairautensakin asiantuntijalla eli lääkärillä, eivätkä pelkästään rukoile ottamatta hoitoa vastaan. Mielestäni tässä kyse ihan samasta asiasta.
Kommentit (11)
...mutta, itselläni on muutamakin tuttu, joille terapeutti -ei välttämättä psykoterapeutti - on ihan suoraan sanonut, että noi sun ongelmat kuule johtuu tosta sun uskonnosta ja uskomisesta...
Eli ammattitaitoisen terapeutin suorittama terapia on hyvä juttu, sellaisen, jolla selvästi oma agenda ja omat mielipiteet asioista...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Psykoterapeutti EI todellakaan ohjaa asiakasta uskomaan tai olemaan uskomatta. Se olisi erittäin epäeettistä!
Toki jotkut ongelmat saattavat olla uskonnollissävytteisiä (esimerkiksi epäterve uskonyhteisö, jossa painostusta ja uhkailua) ja ne täytyy käsitellä. Joillakin saattaa olla myös lapsuudesta juontuvia uskonnollisia traumoja (vaikkapa helvetillä pikkulasta pelottellut vanhempi, seurauksena pelkotiloja ja ahdistusta aikuisena tai vaikkapa hyvin jyrkkä käsitys synnistä), jotka olisi hyvä puhua halki, poikki ja pinoon.
Itse olen agnostikko, enkä kerro yhdellekään asiakkaalle omasta maailmankuvastani, ellei asiakas sitä minulta itse kysy. Usko voi olla ihmiselle hyödyllinen asia paranemisprosessissa.
Osa psykoterapeuteista on esim. antroposofeja ja kyllä heillä ihmiskäsitys puskee läpi ja pahasti.Itse menisin vain terapeutille, joka on keskeisistä asioista kanssani samaa mieltä.
Koulu- ja kuppikuntia on ja osa sanoo sen ääneen ja osa yrittää pokkana tunkea omaa elämänkatsomustaan hädänalaiselle.
...mutta, itselläni on muutamakin tuttu, joille terapeutti -ei välttämättä psykoterapeutti - on ihan suoraan sanonut, että noi sun ongelmat kuule johtuu tosta sun uskonnosta ja uskomisesta...
että joku maitonbaarilainen sanoisi jos terapeutti sanoisi suoraan että ongelmat johtuu uskonnosta, ja mitäpä luulet että maitobaarilainen olisi siitä mieltä.
Osa psykoterapeuteista on esim. antroposofeja ja kyllä heillä ihmiskäsitys puskee läpi ja pahasti.Itse menisin vain terapeutille, joka on keskeisistä asioista kanssani samaa mieltä.
Koulu- ja kuppikuntia on ja osa sanoo sen ääneen ja osa yrittää pokkana tunkea omaa elämänkatsomustaan hädänalaiselle.
Meille ainakin tehtiin selväksi, että omaa maailmankuvaa ei KOSKAAN, ei IKINÄ tuputeta kenellekään! Se on siis todellakin epäeettistä ja täysin vääränlaista terapiaa.
Psykoterapian ideana on se, että asiakas itse parantaa itsensä terapeutin toimiessa tukena ja peilinä tässä prosessissa. Mikäli asiakas itse tulee siihen johtopäätöksen, että hän ei halua uskoa/haluaa tulla uskoon/vahvistaa uskoaan tai ihan mitä vaan, se on asiakkaan oma asia.
Myös kognitiivinen terapia pyrkii siihen, että ihminen itse oppii olemaan ikäänkuin oma terapeuttinsa, eikä siihen juuri uskonasiat kuulu, ellei asiakas itse niitä halua puida. Terapeutin asia ei ole ottaa kantaa siihen, mihin ihmiset haluavat uskoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietysti siis tilanteissa, jossa uskonyhteisössä esiintyy erittäin epäterveitä toimintatapoja, joutuu terapeutti ehkä ottamaan kantaa asiaan jollakin tavalla. Puhun nyt siis esimerkiksi tiettyjen lahkojen harrastamasta eristämisestä ja painostamisesta, joka saattaa johtaa mielenterveysongelmiin.
Itse olen "salaa" sitä meiltä, että terve usko voi olla hyväksi ihmiselle. Siis jos hedelmistään puu tunnetaan, eli kyseessä ei ole ihmiselle ahdistusta ja masennusta aiheuttava uskonto.
Mutta yleensä kyllä ihminen itsekin tulee terapiassa siihen johtopäätökseen, että psyykelle vahinkoa tuottavat asiat kannattaa jättää. Uskovainen ihminen saattaa siinä tapauksessa esimerkiksi kokeilla sellaista suuntausta, jossa kokee olonsa ja itsensä hyväksytyksi.
yllä puhuu varmasti asiaa. Kuitenkin, oman terapiakokoemukseni mukaan, kokenutkin terapeutti on vain ihminen. Erilaiset näkemykset "oikeasta" uskonnosta tai uskomisesta ylipäätään voivat tulla ikään kuin rivien välistä esiin pitkässä terapiaprosessissa. Välttämättä se ei ole tietenkään ongelma, jos ei ole kovin ohutnahkainen uskonsa suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yllä puhuu varmasti asiaa. Kuitenkin, oman terapiakokoemukseni mukaan, kokenutkin terapeutti on vain ihminen. Erilaiset näkemykset "oikeasta" uskonnosta tai uskomisesta ylipäätään voivat tulla ikään kuin rivien välistä esiin pitkässä terapiaprosessissa. Välttämättä se ei ole tietenkään ongelma, jos ei ole kovin ohutnahkainen uskonsa suhteen.
Mietin tässä sitä, että terapiaan olennaisena osana kuuluva opittujen, vahingollisten toimintamallien kyseenalaistaminenhan saattaa myös teoriassa johtaa oman uskonsa kyseenalaistamiseen. Mutta sinänsähän se on kuitenkin hyödyllistä: mikäli pohdinnan jälkeenkin asiakas päätyy itse siihen lopputulokseen, että usko on hänelle voimavara, sehän on pelkästään positiivinen asia. Silloin usko saattaa olla jopa vahvempi kuin ennen terapiaa.
Toisaalta uskovaisen on hyvä oppia sietämään myös eriäviä ajattelumalleja, esimerkiksi siis ateisti-terapeutin ateismia tai muuta ideologiaa. Terapian tavoitteena on kuitenkin vahvistaa asiakkaan omaa arvostelukykyä ja itseluottamusta, jolloin toisten ihmisten eriävät katsantokannat eivät enää ole uhkaavia ja pelottavia, koska asiakas on oppinut luottamaan itseensä ja omaan näkökulmaansa.
yllä puhuu varmasti asiaa. Kuitenkin, oman terapiakokoemukseni mukaan, kokenutkin terapeutti on vain ihminen. Erilaiset näkemykset "oikeasta" uskonnosta tai uskomisesta ylipäätään voivat tulla ikään kuin rivien välistä esiin pitkässä terapiaprosessissa. Välttämättä se ei ole tietenkään ongelma, jos ei ole kovin ohutnahkainen uskonsa suhteen.
Mietin tässä sitä, että terapiaan olennaisena osana kuuluva opittujen, vahingollisten toimintamallien kyseenalaistaminenhan saattaa myös teoriassa johtaa oman uskonsa kyseenalaistamiseen. Mutta sinänsähän se on kuitenkin hyödyllistä: mikäli pohdinnan jälkeenkin asiakas päätyy itse siihen lopputulokseen, että usko on hänelle voimavara, sehän on pelkästään positiivinen asia. Silloin usko saattaa olla jopa vahvempi kuin ennen terapiaa.
Toisaalta uskovaisen on hyvä oppia sietämään myös eriäviä ajattelumalleja, esimerkiksi siis ateisti-terapeutin ateismia tai muuta ideologiaa. Terapian tavoitteena on kuitenkin vahvistaa asiakkaan omaa arvostelukykyä ja itseluottamusta, jolloin toisten ihmisten eriävät katsantokannat eivät enää ole uhkaavia ja pelottavia, koska asiakas on oppinut luottamaan itseensä ja omaan näkökulmaansa.
Näitä asioita on kiva miettiä. Ihmisen mieli on niin mieletön juttu, en saa siitä koskaan tarpeekseni. ; )
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pääsin vasta nyt lukemaan vastauksianne ja kiitos paljon niistä! Osasitte kiteyttää asiat todella hienosti. Toivottavasti joku sai tästä lisää oikeaa tietoa asiasta.
vaikea paikka on ainoastaan se jos alat piirtämään arvot ja unelmat palluroita etkä saa niitä täsmäämään. -Mutta ei siitäkään kannata liian ongelmallista tehdä.
terapia on pahasta sanonta on jäänne 50 luvulta. eihän sitä tarvi kun ennenkin pärjätty ilman vaikka käytiin sodassa....arg!!!