Minkä ikäiseltä tytöltä olette kasvattaneet otsatukan pois?
Kommentit (34)
Totuus on, että joillekin yksinkertaisesti sopii otsahiukset ja joillekin taas ei ollenkaan. riippuu kasvojen muodosta, otsan korkeudesta, hiuslaadusta jne.
aikuiselle sopii, joo, kunhan se on leikattu hyvään malliin (ja omistajansa kasvonpiirteisiin sopivaksi). Toisille sopii, toisille ei. Mutta näin aikuisilla.
Mutta koskaan en ole nähnyt lasta, jolla olisi ollut kaunis otsatukka, tai kenelle se olisi sopinut.
Ehkä mun suhtautuminen otsatukkaan lapsella on siksi niin negatiivinen, kun kuulun siihen 70-80-luvulla eläneisiin lapsiin, joiden otsatukka leikattiin jumaliste pitkälle yli korvien. Hyvä ettei takaraivoon asti!!!
Jep, meidän tytöillä ei ole siis koskaan ollut otsatukkaa, vaan kun reilun vuoden ikäisenä (vasta) alkoi hiukset kasvamaan, niin ikinä emme poikkasseet sitä otsatukkaa.
hiuksista ja nyt todennäköisesti seuraavalla kampaamokäynnillä otsis lyhennetään taas tosi lyhyeksi ja olkapäiden yli talven kasvanut polkkapituiseksi. Tyttö itse tahtoo näin. Päiväkodissaan on yhdellä tytöllä polkkapituinen, muilla pitkä. Tytölläni on pienet, sydämenmuotoiset kasvot, joten tosi lyhyt otsis (matalaan otsaan) sopii hyvin.
2 vuotiaana. KOhta on 4-v ja tukka peppuun asti. Otsalta vähän leuan alapuolelle.
On tärkeää että lapsikin saa sanoa sanansa, aikuinn toki viime kädessä päättää. Oma 3,5v tyttöni haluaa lyhyen "poika"tukan (mielestäni lyhyt ei ole kyllä mikään poikien yksinoikeus) ja on saanutkin tällaisen. Mutta kylläpä saan kuulla siitä ja paljon! Tutut ja vieraat mammat ovat ihmetelleet kovaan ääneen ja vaikka tytöllä on ollut mekko niin kerhossa eräs mamma tahallaan puhutteli pojaki. Anoppi kaihoaa pitkiä enkelikiharoita, ja monelle on ihme pakkomielle että tytöllä on oltava pitkä tukka.
Ikävä kun lapsia yhdenmukaistetaan painostamalla. Pitkä tukka ei saisi olla näin pakollinen univormu, joskin se toki joillain nätti onkin, sitä en kiellä.
Itse yritän suojella lapsia ulkonäköpaineilta, saa nähdä miten onnistuu. ..
meinata hyväksyä pojaksi, kun on pitkä tukka "ninjanutturalla", ja vieläpä kauniit kasvot.
Aivan kuin jokaisella tytöllä olisi otsatukka ja aivan kuin se olisi pakko kasvattaa pitkäksi. Meidän perheessä on kolme eri-ikäistä naispuolista ja kahdella on otsatukka ja yhdellä ei. Ihan sen mukaan mikä sopii. Ja otsatukkiakin on monenlaisia - ei se tarvitse mikään "pottamalli" olla.
Ei anna pitää mitään pinnejä tai ponnareita, joten eihän sitä pysty kasvattamaankaan ilman että tukka roikkuisi silmillä.
Ihmeellisiä äitejä täällä, kun arvostelevat pikkutyttöjen otsatukkaakin. Makuasioitahan nämä ovat, mutta kyllä mun mielestä pikkutytöt ovat suloisia oli niillä sitten minkälainen kuontalo hyvänsä.
Yritettiin kasvattaa 6 v neidin otsista kun itse sitä halusi. Onnistuikin tiettyyn pisteeseen asti, mutta sitten yhtenä päivänä typy oli kyllästynyt silmille tulevaan tukkaan ja leikannut askartelusaksillaan otisksen parin sentin mittaiseksi. Todettiin yhdessä että kasvatetaan vähän myöhemmin pois... Ilman otsista oleva malli sopisi kyllä tytölle paremmin, on kaunis otsa.
On tärkeää että lapsikin saa sanoa sanansa, aikuinn toki viime kädessä päättää. Oma 3,5v tyttöni haluaa lyhyen "poika"tukan (mielestäni lyhyt ei ole kyllä mikään poikien yksinoikeus) ja on saanutkin tällaisen. Mutta kylläpä saan kuulla siitä ja paljon! Tutut ja vieraat mammat ovat ihmetelleet kovaan ääneen ja vaikka tytöllä on ollut mekko niin kerhossa eräs mamma tahallaan puhutteli pojaki. Anoppi kaihoaa pitkiä enkelikiharoita, ja monelle on ihme pakkomielle että tytöllä on oltava pitkä tukka.
Ikävä kun lapsia yhdenmukaistetaan painostamalla. Pitkä tukka ei saisi olla näin pakollinen univormu, joskin se toki joillain nätti onkin, sitä en kiellä.
Itse yritän suojella lapsia ulkonäköpaineilta, saa nähdä miten onnistuu. ..
Mullakin on 3,5 vuotias, eikä tuon ikäinen määrittele minkälaiset hiukset pitää olla! Huh huh, leikata nyt poikatukka lapselle joka saattaa muuttaa mieltään nanosekunnissa.
Meilläkin tyttö katsoi poikia telkkarista ja sanoi haluavansa samanlaiset lyhyet hiukset. No eipä saanut. Hiukset on tasaiset ja pitkät. Aivan ihanat.
Taisi olla ÄIDIN pakkomielle pitkästä tukasta! Omalla 4v tytöllä aina poikatukka ja lapsi tykkää, en näe yhtään syytä miksi pitäisi kasvattaa pitkä? Siksi kun joku av mamma sanoo?
Siinä on se vaara, että kun ne kasvavat hiukset kiusaavat tuon ikäistä lasta, niin hän voi itse saksia ne pois tieltä erittäin taidokkaasti. =)
Syinä oli et sitä on hankala kasvattaa pois, pinnit ja lenksut pysyy päässä, tytöllä on nätti naama jota en halua peittää. Plus meidän tytön hiukset kasvaa sillai että jos olisi halunut otsiksen leikata, jotta hiukset pois silmiltä olisi pitänyt leikata puolpäästä asti ja se jos mikä on kamalan näköistä! Pinneillä ja hiuslenkeillä on taas pystynyt hyvin taivuttamaan hiukset kasvamaan muualle kuin naamaan. Nyt 3-vuotiaana hiukset siis kasvavat poispäin naamasta ja tyttö rakastaa kaikenmaailman pinnejä ja hiuslenkkejä ja kampauksia.
Polkkahiuksiksi olen tasoittanut usean kerran koska en pidä hapsottavista hiuksista.
Mun mielestä otsahiukset sopivat hyvin joillekkin, toisilla ne taas ovat kammotus. Varsinkin jos ne on leikattu juuri puolipäästä asti.
kun tyttö täytti kaksi vuotta. Nuoremmalle ei koskaan edes leikattu otsatukkaa, vaan kasvatettiin heti pitkäksi. Tytöt nyt 10- ja 12-vuotiaat.