Tuomitkaa minutkin: en leiki lapseni kanssa.

Leikin poikani kanssa joka päivä, muovailen, legoilla, autoilla, luen kirjoja...sehän on yhdessäoloa lapsen kanssa. Pieni lapsi haluaa leikkiä...

Lapset leikkii keskenään tai yksinään.

Tanssii ja laulaa kuin mielipuoli joka kerran. Sitten miettii, ettei lapset anna olla rauhassa esim. puhelimessa, kun on jo opettanut vastaavan mallin heille. Minä olen äiti, en leikkikaveri, ne tulevat muualta. Silti menen kyselemään mielelläni leikeistä, mutten osallistu.

Tanssii ja laulaa kuin mielipuoli joka kerran. Sitten miettii, ettei lapset anna olla rauhassa esim. puhelimessa, kun on jo opettanut vastaavan mallin heille. Minä olen äiti, en leikkikaveri, ne tulevat muualta. Silti menen kyselemään mielelläni leikeistä, mutten osallistu.

Äsyttäviä kakaroita sellaiset, jotka eivät osaa lainkaan leikkiä yksin ja ovat koko ajan lahkeessa roikumassa.

Tanssii ja laulaa kuin mielipuoli joka kerran. Sitten miettii, ettei lapset anna olla rauhassa esim. puhelimessa, kun on jo opettanut vastaavan mallin heille. Minä olen äiti, en leikkikaveri, ne tulevat muualta. Silti menen kyselemään mielelläni leikeistä, mutten osallistu.

Toisaalta ihailen ihmisiä, jotka jaksavat leikkiä, mutta toisaalta olen huomannut, että ne lapset, jotka ovat tottuneet siihen, että vanhempi on kokoajan " leikittämässä" , ovat helposti sellaisia, etteivät osaa olla hetkeäkään yksin tai puuhata mitään itsekseen, ja roikkuvatkin sitten kitisten lahkeessa koko ajan, jos äiti yrittää tehdä jotain muuta.



Minulla reilu 1-vuotias, jonka kanssa olen yrittänyt löytää kultaisen keskitien: juttelen hänelle tosi paljon, kerron mitä teen, pyydän nimeämään esineitä, käyn kurkkimassa mitä lapsi puuhaa. Samoin luen hänelle aina kun pyytää kirja kädessä syliin ja päivittäin myös hassuttelemme esim. leikkipainimalla tms. Mutta en silti varsinaisesti leiki hänen kanssaan ja poika osaakin kiitettävästi puuhastella itsekseen, rakentelee palikoilla tai selailee kirjojaan tai kulkee tv:n kaukosäädin korvalla itsekseen höpötellen.. :)

Vierailija:

Äsyttäviä kakaroita sellaiset, jotka eivät osaa lainkaan leikkiä yksin ja ovat koko ajan lahkeessa roikumassa.

haluatte sellaisen äidin roolin että " äiti laittaa ruokaa, pesee ja silittää ja siivoaa" ??????Mutta äiti ei leiki?En ymmärrä. Miksi siis haluatte perheen????????????

tuomitsen teidät ankaralla katseellani, itsehän sitä pyysitte ;)

Itse ainakin halusin perheen aivan muista syistä.

Kotityöt hoidan, mutta roolini kotona ei silti ole siivooja.

Lapsia en ala leikittämään, koska he osaavat tehdä sitä yksinkin.

Vierailija:

haluatte sellaisen äidin roolin että " äiti laittaa ruokaa, pesee ja silittää ja siivoaa" ??????Mutta äiti ei leiki?En ymmärrä. Miksi siis haluatte perheen????????????

Jos kerran et halua olla pienen lapsesi kanssa tavalla joka on hänelle tärkeää, eli leikkiminen????



Halusit siis että voit kaikille sanoa että sinulla on perhe, kolme lasta ja mies....

Luuletko tosiaan, että jos en leiki lapseni kanssa hän ei ole minulle tärkeä? Lapsen kanssa voi olla läsnä paljonkin ilman yhdessä leikkimistä.

Ehkä omassa äitiydessäsi on vielä hieman hakemista jos et sitä ymmärrä.

Lapsi on 6 v. eikä ole koskaan tottunut siihen, että minun pitäisi leikkiä hänen kanssaan. Leikkii yksin tai kavereidensa kanssa. Pelejä pelaamme joskus. Leikkiminen ei mielestäni ole vanhempien tehtävä. En myöskään ole ohjelmatoimisto, joka suoltaa ideoita, jos lapsella on tylsää. Jos poika huokaa, ettei ole mitään tekemistä, totean sarkastisesti, että sepä kiva, nauti siitä ja ole tekemättä mitään. Yleensä ei mene montaakaan minuuttia, kun lapsi onkin sitten keksinyt itselleen jotain puuhaa...

Olen PERIAATTEESSA samaa mieltä kanssasi, ap. Lapselle tekee hyvää opetella omatoimisuutta ja mielikuvituksen käyttöä. Ei VOI olla lapselle hyväksi se, että aikuinen kehittää hänelle kaikki tekemiset ja leikin juonet.



MUTTA silmään pistää myös ap:n ja joidenkin muiden vihamielinen asenne kaikkea lapsen kanssa leikkimistä vastaan. Ymmärrän sen niin, että podette huonoa omaatuntoa asian suhteen ja hyökkäätte varmuuden vuoksi kaikkia leikkiviä vanhempia vastaan.



Se, että äiti ja isä VÄLILLÄ innostuvat lastensa leikeistä ja lähtevät niihin mukaan, ei voi olla huonokaan asia. Päinvastoin, se viestittää lapselle, että aikuiset ovat hänestä ja hänen leikeistään kiinnostuneita.



Ja joitakin lapsia on jopa hiukan opetettava leikkimään, esim. omaa asperger-lastani pitää opettaa leikkimään muiden lasten kanssa (aspergeriin kuuluu nimenomaan sosiaalisten vuorovaikutustaitojen heikkous).

leikkinyt meidän kanssamme, ei myöskään pelannut. Ihmettelin sitä joskus, mutta ei siitä enempää keskusteltu. Joskus koko perheen pelisessioihin olisi ollut kiva saada hänetkin, mutta muuten sopeuduimme hyvin.



Jos valitimme tekemisen puutetta, äidillä oli aina ideoita: siivotkaa, menkää poimimaan marjoja, imuroikaa, kattakaa pöytä... Johan keksimme nopsaa jotain omaa tekemistä....



Nyt kun oma lapsi tuossa taapertaa, tyylini on selvä: en minäkään leiki. Hän leikkii, minä olen lähellä ja puuhaan kodin askareita tai omia juttuja. Osallistun puheella, ajoittain ideoilla, luemme ja katselemme kyllä kirjoja yhdessä koska vaan.

Sitä en tosiaan ole, ihan hienoa jos jaksaa/haluaa leikkiä lapsensa kanssa, mutta olen sitä mieltä että sitä ei missään nimessä TARVI tehdä, ja että jos lapsi tottuu leikittämiseen niin ei osaa leikkiä yksikseen/käyttää omaa mielikvitustaan.

Vierailija:

MUTTA silmään pistää myös ap:n ja joidenkin muiden vihamielinen asenne kaikkea lapsen kanssa leikkimistä vastaan. Ymmärrän sen niin, että podette huonoa omaatuntoa asian suhteen ja hyökkäätte varmuuden vuoksi kaikkia leikkiviä vanhempia vastaan.

Minulla on neljä lasta ja jokaisen kanssa olen leikkinyt. Kerran päivässä olen majoittunut lasten huoneen lattialle tunniksi leikkimään, lisäksi olemme leikkineet joka päivä laululeikkejä tai liikuntaleikkejä noin puolen tunnin ajan. Kun mieheni tulee kotiin, hän menee lasten kanssa leikkihuoneen lattialle leikkimään tai lasten kanssa ulos puuhastelemaan. Hän kuluttaa näin tunnin.

Vuorokaudessa on 24 tuntia, me vanhemmat leikimme lastemme kanssa kaksi ja puoli tuntia ja lisäksi luemme noin puolen tunnin ajan päivittäin. Vuorokautta jää vielä siis 21 tuntia jäljelle, lapset nukkuvat tästä noin 12 tuntia, eli vieläkin jää 9 tuntia joutua kestämään tylsyyttä ja keksiä itse tekemistä.

Kotiäitinä tämä toimii näin. Kun olin töissä istahdimme illalla tunniksi lastenhuoneen lattialle ja luimme noin puolen tunnin ajan.

Ei se nyt niin suurta osaa minun vuorokaudestani vie. Siivotakin ehdin ja ruokaa laittamaan joka päivä useampaan otteeseen. Liikaakin =)

tai näin:

Vierailija:

Mieheni sisko ahdistaa, kun se aina " eläytyy" niin poikansa autoleikkeihin perse pystyssä automatolla tai leikkii prinsessaleikkejä tyttäriensä kanssa.

Tanssii ja laulaa kuin mielipuoli joka kerran. Sitten miettii, ettei lapset anna olla rauhassa esim. puhelimessa, kun on jo opettanut vastaavan mallin heille. Minä olen äiti, en leikkikaveri, ne tulevat muualta. Silti menen kyselemään mielelläni leikeistä, mutten osallistu.

Luen kyllä ja pelaan pelejä, mutta en osallistu legojuttuihin, nukkeleikkeihin tms. Ne tosiaan ovat lapsen omia juttuja, ei niihin äitiä tarvita.