Auttakaa, paljonko kenkien ovh on jos -80% jää hinnaksi 6,99€?
lopetin merkonomiopinnot kesken, en osaa itse laskea alkuperäistä hintaa, hintalappua ei kengissä enää ollut.
Kommentit (21)
Itsekin olen keskeyttänyt merkonomiopinnot, mutta silti ihmetyttää, miten heikoissa kantimissa on ihmisten prosenttilaskutaito. Selvästi yli puolet omastakaan opiskeluryhmästäni (joka oli vielä yo-pohjainen!) ei osannut yksinkertaisimpia prosenttilaskuja, vaikka tuollaiset tulisi mielestäni oppia jo peruskoulussa.
aina 9, mutta kun siitä peruskoulusta nyt sattuu olemaan aikaa 23 vuotta.
kuin käytännönläheistä matematiikkaa.

että prosenttilaskut kuitenkin on just niitä, mihin tuntuu väistämättä elämässä törmäämään. Suurin osa matikastahan nyt on kaikilla varmaan unohtunut, joillei matikkapainotteiselle alalle ole ryhtynyt.
Mutta toisaalta: joku osaa jotain, toiselle jää helpommin mieleen toiset asiat. itse osaan nyt vaikkapa näitä yksinkertaisia prosenttilaskuja, mutta esim. maantietoa ja historiaa voisin kerrata vaikka kuukausittain ja aina unohtuu ihan perusjututkin. Outoa, mutta totta.
Jos lukiossa laskettiin yhtälöä 0,2X=6,99e ja ratkaistiin X niin nyt ei mitenkään voi osata samaa laskua kun X:n tilalla on "käytännönläheiset" kengät?
koska minusta riittää jos muistaa että 1 % = 1 sadasosa jostain. Kaiken lopun pystyy päättelemään ja laskemaan tämän yhden tiedon perusteella, ainakin noin arkielämän puitteissa jos ei tarvitse laskea montako tilavuusprosenttia valmiissa kakussa on vaikka kananmunaa :)
Itsekin olen keskeyttänyt merkonomiopinnot, mutta silti ihmetyttää, miten heikoissa kantimissa on ihmisten prosenttilaskutaito. Selvästi yli puolet omastakaan opiskeluryhmästäni (joka oli vielä yo-pohjainen!) ei osannut yksinkertaisimpia prosenttilaskuja, vaikka tuollaiset tulisi mielestäni oppia jo peruskoulussa.
että prosenttilaskut kuitenkin on just niitä, mihin tuntuu väistämättä elämässä törmäämään. Suurin osa matikastahan nyt on kaikilla varmaan unohtunut, joillei matikkapainotteiselle alalle ole ryhtynyt.Mutta toisaalta: joku osaa jotain, toiselle jää helpommin mieleen toiset asiat. itse osaan nyt vaikkapa näitä yksinkertaisia prosenttilaskuja, mutta esim. maantietoa ja historiaa voisin kerrata vaikka kuukausittain ja aina unohtuu ihan perusjututkin. Outoa, mutta totta.
Jos lukiossa laskettiin yhtälöä 0,2X=6,99e ja ratkaistiin X niin nyt ei mitenkään voi osata samaa laskua kun X:n tilalla on "käytännönläheiset" kengät?
Tuo oli siis kommentti tähän:
kuin käytännönläheistä matematiikkaa.
matikan kursseista arvosanaksi 5 niin ei jää luokalleen.
Ei vaan kiinnostanu pätkääkään.
6,99 / 2 x 10 = 34,95
viititkö näyttää?
Niin: Jos 6,99 on hinta, kun -80%, niin silloin se 6,99 on hinnasta 20%. Tavoitteena tietää, paljonko alkuperäinen hinta eli 100%. Kerrotaan se 20% hinta (6,99) viidellä, niin saadaan 5*6,99=34,95.
Jos lukiossa laskettiin yhtälöä 0,2X=6,99e ja ratkaistiin X niin nyt ei mitenkään voi osata samaa laskua kun X:n tilalla on "käytännönläheiset" kengät?
saati sit derivointia yms. Kun ei vaan oo tullu tarvittua.
Niin: Jos 6,99 on hinta, kun -80%, niin silloin se 6,99 on hinnasta 20%. Tavoitteena tietää, paljonko alkuperäinen hinta eli 100%. Kerrotaan se 20% hinta (6,99) viidellä, niin saadaan 5*6,99=34,95.
mitä jos se on 76% alennettu?
6,99 / 2 x 10 = 34,95
viititkö näyttää?
siinä on varmaan ensin laskettu yhen kymmenesosan hinta ja kerrottu se sit vielä kymmenellä, kun prosentit on sadasosia?!
jos on lähteny siitä ajatuksesta, että 20% on kaks kymmenesosaa.
en ite ajattelis ekana noin, mutta ihmisten aivot toimii eri tavoin. :D
Niin: Jos 6,99 on hinta, kun -80%, niin silloin se 6,99 on hinnasta 20%. Tavoitteena tietää, paljonko alkuperäinen hinta eli 100%. Kerrotaan se 20% hinta (6,99) viidellä, niin saadaan 5*6,99=34,95.
mitä jos se on 76% alennettu?
noin neljällä ja tyydytään vastaukseen, ei kenkien hinta sentilleen ole niin tarkka asia, että sen vuoksi pitää ryhtyä hiuksia halkomaan.
Tero
6,99 / 2 x 10 = 34,95
viititkö näyttää?
siinä on varmaan ensin laskettu yhen kymmenesosan hinta ja kerrottu se sit vielä kymmenellä, kun prosentit on sadasosia?! jos on lähteny siitä ajatuksesta, että 20% on kaks kymmenesosaa. en ite ajattelis ekana noin, mutta ihmisten aivot toimii eri tavoin. :D
tai siis kahen kymmenesosan, kun oli viidesosaan laskenut, ja sit kymmenellä.
Kiitti, nyt tajusin :)
Niin: Jos 6,99 on hinta, kun -80%, niin silloin se 6,99 on hinnasta 20%. Tavoitteena tietää, paljonko alkuperäinen hinta eli 100%. Kerrotaan se 20% hinta (6,99) viidellä, niin saadaan 5*6,99=34,95.
mitä jos se on 76% alennettu?
noin neljällä ja tyydytään vastaukseen, ei kenkien hinta sentilleen ole niin tarkka asia, että sen vuoksi pitää ryhtyä hiuksia halkomaan. Tero
ihan vaan sen oppimisen vuoksi. Kuvitellaan vaikka että rakennan avaruusasemaa, jos se sitten motivoisi auttamaan.
Niin: Jos 6,99 on hinta, kun -80%, niin silloin se 6,99 on hinnasta 20%. Tavoitteena tietää, paljonko alkuperäinen hinta eli 100%. Kerrotaan se 20% hinta (6,99) viidellä, niin saadaan 5*6,99=34,95.
mitä jos se on 76% alennettu?
eli tuotteen alkup. hinta (100 %) on X.
alennus on 76 %. eli tuotteen hinnaksi on jäänyt 100 % - 76 % = 24 %
olkoon se alennettu hinta nyt vaikka sitten 25 €.
eli 0,24X = 25 €
eli tuotteen uusi hinta on 24 sadasosaa alkuperäisestä hinnasta.
jotta saadaan tietää X, yhtälön molemmat puolet jaetaan X.n kertoimella, eli 0,24:llä.
jolloin
X = 25 € / 0,24
X = 104,17
Niin: Jos 6,99 on hinta, kun -80%, niin silloin se 6,99 on hinnasta 20%. Tavoitteena tietää, paljonko alkuperäinen hinta eli 100%. Kerrotaan se 20% hinta (6,99) viidellä, niin saadaan 5*6,99=34,95.
mitä jos se on 76% alennettu?
eli tuotteen alkup. hinta (100 %) on X. alennus on 76 %. eli tuotteen hinnaksi on jäänyt 100 % - 76 % = 24 % olkoon se alennettu hinta nyt vaikka sitten 25 €. eli 0,24X = 25 € eli tuotteen uusi hinta on 24 sadasosaa alkuperäisestä hinnasta. jotta saadaan tietää X, yhtälön molemmat puolet jaetaan X.n kertoimella, eli 0,24:llä. jolloin X = 25 € / 0,24 X = 104,17
34,95 €.
En oo mikään matikkanero joten voi olla että meni pieleenkin...