Miksi "helppojen" lasten äidit eivät saisi iloita niistä helpoistaan?

Minulla on kaksi lasta, nelivuotias ja kohta vuoden vanha, molemmat oikeastaan kaikilla osa-alueilla "helppoja". Syövät ja nukkuvat, ovat terveitä, esikko tulee toimeen muiden lasten ja aikuistenkin kanssa ja käyttäytyy toivotulla tavalla olematta flegmaattinen kuitenkaan. Tämän ääneen sanominen tekee minusta kusipään?



Eipä paljoa huvita Facebookiinkaan mitään meidän perheen arjesta kirjoitella, kun kommentit ovat aina samoilta vakionaamoilta (näitä on kuitenkin useampia, ei ole kyse yhdestä tai kahdestakaan) luokkaa "helppoahan se teillä on". Koska kaikki valveillaoloaikani ei mene molempia lapsia kotona hoitaessakaan heidän peruselintoimintojensa ylläpitoon, on mulla aikaa tehdä käsitöitä ja remontoida kotia. Tämä jos mikä paskamyrskyjä aiheuttaakin, harmi, kun olisi kiva niitä tekeleitä välillä esitelläkin :(



Netissä anonyyminä liikkuessakin tuntuu olevan sellainen ilmapiiri monesti, että meidän "helppojen tapausten" äitien on pidettävä suumme kiinni, ettei kukaan tulisi kateelliseksi. Meillä esikoinen on ihan oikeasti nukkunut kolmiviikkoisesta yönsä putkeen ja toinenkin yhdellä syötöllä nelikuiseksi, kunnes sekin jäi pois. Mä en koe levittäväni mitään vääristynyttä äitikuvaa mihinkään, jos kerron tästä tai siitä, että olen päivän aikana tehnyt muutakin kuin valitellut sotkuista kämppää ja heijannut huutavaa tenavaa.



Kaikista pahimmalta tuntuu kuitenkin pirujen maalailu seinille: kyllä niillä tulee olemaan kamala murrosikä sitten, tokkopa ovat terveitäkään, tiedä mitä paljastuu tokan lapsen persoonallisuudesta kun tuo alkaa itseään ilmaisemaan jne.