Vihkisormuksesta luopuminen puolison kuoleman jälkeen

jotkut käyttää sormusta kuolemaan asti, toiset luopuu sitten kun aloittaa uuden parisuhteen tai on sellainen olo että voisi katsella jo jotain muuta



hammasharjat voi mielestäni heittää pois sitten kun on sellainen olo että nyt jaksan heittää nämä pois purskahtamatta itkuun matkalla roskikselle

toisen käden nimettömään. Jos menee toisiin naimisiin, voi tietysti luopua sormuksesta. Tavaroista voit luopua omien tarpeittesi mukaan.

Mutta olen pohtinut asiaa. Siis siltä kannalta, että mitä sitten, kun olisinkin leski.

Oikeaa tapaa ja mitään sääntöä ei ole milloin on valmis.

Itse en usko, että voisin riisua sormuksia koskaan. Puolisoni on niin rakas minulle. Ollut jo niin monta vuotta.

Olisi myös vaikea ajatella luopua puolison tavaroista. Ehkä niitä jossain vaiheessa pakkaisi sivuun, mutta hävittäminen. Siihen voisi mennä pitkä tovi.

Ehkä sitten kun itsestä asia tuntuu oikealta.

Ystäväni on käynyt läpi saman ja hänellä eka n. 6kk oli sellaista epämääräistä haahuilua. Miehen dödö oli esim. vessassa just siinä mihin oli mieheltä jäänyt.



Sitten hän sai kuin saikin sellaisen uuden elämän puuskan ja ajatuksen siitä, että hän on hänen elämänsä päähenkilö. Silloin vasta sai heitettyä miehen vaatteita kiertoon UFFille.



Sormuksen hän laittoi pois heti. En koskaan kysynyt tästä, mutta luulisin, että se vaan teki liian kipeää pitää sitä?

alkuun ihan sormessa mutta sitten en enää halunnut selvittää ihmisille jotka näki sormuksen, että missä mieheni on tms. Laitoin koruun ja pidin kaulassa eräitäkin vuosia, varmaan nelisen vuotta. Unohdin loppujen lopuksi uimahalliin korun, enkä kysellyt enää perään. Ajattelin että se oli tarkoitus unohtaa sinne, kun kotona muistin.



Minä heitin miehelle tuoksuvat paidat ja henkilökohtaiset rakkauskirjeet roskiin vasta 6 vuotta kuoleman jälkeen, olin säilönyt niitä kassissa jotta tuoksu säilyisi. Valokuvat olen tietenkin säästänyt.



Tee omalla ajallasi, toivon kaikilta läheisiltäsi ymmärrystä sinun tapaasi toimia. Kaikki järjestyy sinun kohdallasi, voimaa ja jaksamista arkeesi!



t. 8v sitten nuorena leskeytynyt

alkuun ihan sormessa mutta sitten en enää halunnut selvittää ihmisille jotka näki sormuksen, että missä mieheni on tms. Laitoin koruun ja pidin kaulassa eräitäkin vuosia, varmaan nelisen vuotta. Unohdin loppujen lopuksi uimahalliin korun, enkä kysellyt enää perään. Ajattelin että se oli tarkoitus unohtaa sinne, kun kotona muistin.

Minä heitin miehelle tuoksuvat paidat ja henkilökohtaiset rakkauskirjeet roskiin vasta 6 vuotta kuoleman jälkeen, olin säilönyt niitä kassissa jotta tuoksu säilyisi. Valokuvat olen tietenkin säästänyt.

Tee omalla ajallasi, toivon kaikilta läheisiltäsi ymmärrystä sinun tapaasi toimia. Kaikki järjestyy sinun kohdallasi, voimaa ja jaksamista arkeesi!

t. 8v sitten nuorena leskeytynyt

enkä kokenut enää tarvetta säilytellä vanhoja rakkauskirjeitä lukeakseni niitä silloin tällöin. Minä muistan ne tunteet kun luin niitä silloin, en edes olisi halunnut lukea niitä kuolemankaan jälkeen enää, sillä joka kerta kun katsoin niitä kirjeitä, koin vain sen tuskan ja ikävän mikä mulla oli.



Mutta suruissaan ihminen "pilaa" kauniit muistonsa ikävissään, valitettavasti ainakin itse tein niin. Mieluummin ajattelen hänestä asioita joita ei ole tallennettu mihinkään, niistä ei ole todistetta missään. Minun ja hänen välisiä hetkiä.



Ikävä on toisinaan vieläkin, olen uudessa suhteessa ja hyvin onnellinen nykyään. Mutta romanttisessa mielessä en häntä ikävöi, vaan osana silloista elämääni.

Älä välitä siitä, miten "kuuluisi" olla leski. Sinä saat tehdä juuri kuten haluat ja koet hyväksi.



Itse en pidä sormuksia nytkään, vaikka olen naimisissa.

Ei kannata tehdä mitään sen takia kun niin kuuluu tehdä tai jossakin ajassa joka jonkun muun mielestä on sopiva.



Itse pidin sormusta sormessa parisen vuotta. Mieheni tavarat/vaatteet pakkasin laatikoihin puoli vuotta kuoleman jälkeen. Piti tehdä tilaa syntyvän lapsen tavaroille. Laatikot vein kellariin, josta ne vietiin kierrätykseen viisi vuotta hänen kuolemansa jälkeen.