Mies ilmoitti tänään, että on kypsä tähän lapsiperheen arkeen ja

kotona minä hoidan lapsten iltatoimet ja nukuttamiset.

ap

Itse olen ollut töissä ja isä oli lasten kanssa kotona. Kyllä se vain niin oli, että kotiin meneminen lasten keskelle oli aika rankkaa. Kyllä minäkin tarvitsin jonkinlaisen palautumsiajan ennen kuin pystyin olemaan lasten kanssa. Työn ehkä ei välttämättä tarvitse olla rankkaa, mutta sitä jotenkin siirtyy maailmasta A maailmaan B. Se on vähän kuin matkustaisi lentokoneella jonnekin ja tarvitsee sopeutumisajan uuteen maahan. Miten sen nyt selittäisi, että edes joku ymmärtäisi pointin?

Mä olen itsekin työelämässä, mies on työelämässä ja on se vain niin että kun ne lapset hakee hoidosta niin pakostakin sitä pitää olla niiden lasten kanssa, halusi tai ei! Ei siinä ole aikaa mitään akkuja ladata, vaan yleensä heti alamme tehdä jotain kotitöitä tai sitten istumme lasten kanssa ja kuuntelemme miten heidän päivänsä meni.



Minusta tämä on sitä vanhemmuutta ja aikuisuutta, että tajuaa, ettei aina saa levätä ja tehdä niin kuin haluaa. Lapset eivät odota!



Miksi sen kotonaolevan pitäisi vielä jaksaa hoitaa lapsia iltaisinkin jos on koko päivän jo ollut heidän kanssaan?

Päädyttiin aluksi siihen, että mies muutti omaan asuntoon ja vietettiin sitten viikonloppuisin perheen laatuaikaa. Alukse se näytti toimivan tosi hyvin. " Yllättäen" mies hyvin nopeasti löysi itselleen uuden suhteen ja lapset ja vanha perhe jäi. En siis suosittele ollenkaan kyseistä tapaa. Sanot miehelle, että joko kestää lyhyen vauva-ajan tai sitten lähtee kokonaan. Sinä et lähde lasten kanssa omasta kodista yhtään mihinkään ja se, että sinä kaikki päivät hoidat yksin pientä lasta ja koliikkivauvaa, olet ansainnut sen, että mies iltaisin tai viikonloppuisin lähtisi vanhemman lapsen kanssa kaverille, uimahalliin, mummolaan, tms... Jospa hänelle se isyys siinä syvenisi, kun viettäisi oikeasti aikaa lapsen kanssa. Tottakai työssäkäyntikin vie veroja, mutta ihan samalla tavalla me kaikki työssäkäyvät yksinhuoltajaäidit teemme ensin työpäivän ja sitten heti perään hoidamme yksin kodin sekä lapset. Jos se onnistuu meiltä, niin miksi ei mieheltä.

Meillä tosin on vain yksi lapsi, joka nyt jo lähentelee vuoden ikää, mutta rankkaa on silti ollut -alussa oli juuri tuo koliikkivaihe. Mies käy töissä ja on aina aivan ' raato' töistä tultuaan. Minä taas olen poikki yövalvomisten sekä päivän kotona huhkimisen jälkeen.



Puhuimme asiasta ja päädyimme siihen, että kummallakin meillä on työ päivällä (minun työtäni nyt hoitovapaalla on lapsen hoito sekä kodin kunnossapito päivän aikana) ja yhteinen vapaa-aika illalla. Vapaa-aikaan nyt vain tällä hetkellä sattuu kuulumaan myös lapsenhoitoa ja lapsen kanssa leikkimistä - meille molemmille. Jos toinen meistä on erityisen väsynyt, saa hän sitten ottaa vaikkapa torkut ruuan jälkeen kun toinen on lapsen kanssa.



Asiasta piti kuitenkin yhdessä keskustella kun välit alkoivat kummankin väsymyksen takia olla aika kireät. Nyt menee paremmin ja ollaankin yritetty myös välillä panostaa siihen, että teemme yhdessä jotakin hauskaa ja romanttista.



Tsemppiä sulle ap ja yritä saada keskusteluyhteys avattua miehesi kanssa. Kyllä te siitä selviätte.

Mies hoiti puolet aina siitä ajasta kun oli kotona. Eli yölläkin kanniskeltiin puoliksi, vaikka mies menikin töihin.



Rankkaahan se oli koko perheelle, mutta en ennen ole ajatellutkaan kuinka ihanasti oma mieheni tilanteessa toimi.



Voisiko omalla miehelläsi olla isyys hukassa? Eli jos hänestä tuntuu että pärjäätte paremmin ilman häntä, kun et " anna" hänelle vastuuta? Koitappa puhua hänelle ettet enää itse jaksa tätä tilannetta. Vie miehesi mukanasti neuvolaan jne. pakota hänet osallistumaan yhteiseen arkeenne!!



Voimia sinulle ja koko perheelle! Jos miehesi ei kaikesta huolimatta tule järkiinsä, pidä puolesi jotta saat sen mitä sinulle kuuluu.

Kaikki lyhyttä ikäeroa harkitsevat: miettikää vielä. Ap:lla tulee olemaan rankkaa yksin kahden noin pienen kanssa.

Suosittelen, että koitatte saada lapset joksikin aikaa hoitoon jonnekin, että voitte keskustella asiasta keskenänne. Asiat täytyy jutella ja selvitellä. Kannattaisi kyllä varata aika perheneuvolaan tai pariterapiaan, jossa voisi asiaa puida. Ei tuollaista ratkaisua yleensä yhtäkkiä ja yllättäen tehdä. Miehesi on nyt vähän hukassa. Vaikka olisikin rankkaa, pitäisi kantaa vastuu perheestä ja lapsista yhdessä äidin kanssa.



Koita jaksaa! Pidä puolesi!

ja se oli ELÄMÄNI PARASTA AIKAA kun oli niiiiin helppoa. Tosin olimme sopineet, että se kumpi käy töissä

- ei joudu heräämään öisin viikolla

- viikonloppuna heräilee öisin lasten kassa

- ei tee paljon kotitöitä

- hoitaa lapsia PALJON heti työpäivän jälkeen.



Se kumpi on kotona

- heräilee öisin viikolla

- viikonloppuna saa nukkua

- tekee suurimman osan kotitöistä

- saa levätä kun toinen tulee töistä kotiin.



Toimi hyvin ja opetti molemmille toisistaan jotakin.



Ap:lle: yrittäkää jaksaa päivä kerrallaan, älkää tehkö avioeropäätöstä vielä, kun teillä on niin rankkaa. Keskittykää molempien lepäämisen varmistamiseen, että aina toinen saisi levätä ja toinen tekee työtä, niin jaksatte edes väilllä tukea toisianne! Erota ehtii myöhemminkin jos siltä vielä tuntuu!!!

Toivottavasti muuten se lakialoite oli vitsi. Vai minkä uhalla sitten erohaluiset saataisiin aumaan perheensä kanssa /osallistumaan lasten hoitoon ja kasvatukseen /osallistumaan kotitöihin / käyttäytymää asiallisesti puolisoaan kohtaan?

olen ollut vastaavassa tilanteessa...tosin toista lasta odotin loppusuoralla silloin....selvisin ihan mallikkaasti kahden pienen kanssa...tsemppiä!

jonka kanssa hänellä ei ole lapsia? Mutta ei taida lapsetkaan saada isää pakotettua äidin kanssa olemaan?



Tsemppiä ap:lle kovasti, tilanne on varmasti kurja. :(



t. onnellinen lapseton pariskunta

vaikka hän sanoo haluavansa eroa. Ei kaikki ihmiset ole kuin koneita, että kun kerran päättää jotakin, ei mitään olisi tehtävissä. Ihmiset voivat muuttaa mieltään, ottaa aikalisää, kokeilla, harkita, oppia, yms. Se on inhimillistä.



Jos ei miehen kanssa edes yritä keskutella tuollaisessa pattitilanteessa, ei itsekään kyllä kovasti yritä.



Elämä ei ole kerrasta poikki - yleensä.

Jospa miehesi on hetkellisesti väsynyt ja kaipaa lepoa. Toivottavasti saatte asiat selvitettyä parhain päin ja miehesi huomaisi vastuun noin pienten lasten isinä. Voimia teille.

miehesi väsymisestä.Ehkä heillä olisi tarjota jotain lastenhoito apua.

Onko teillä kummallakaan omia vanhempia jotka voisivat auttaa,että saisitte olla hetken miehesi kanssa kahdestaan ?

jolla ei ole kiljuvia pentuja, joka pitää huolta itsestään, on kiinteä ja ihanan tiukka ja seksikäs. juu ja joka ei pihtaile kun " päätä särkee..."

Nukutte hyvin ja aamulla puhutte asiat selviksi. Uni auttaa. Tiedän, että lopen väsyneenä asiat ei näytä ihan siltä, miltä niiden toivoisia näyttävän.



Minulla meinasi loppua voimat, kun oli itkuinen vauva ja 1v 3kk lapsi, paljon töitä tekevä mies ja taloremontti samaan syssyyn. Pyysin sukulaispariskunnan meille yhdeksi yöksi, pumppasin maitoa pulloon ja kaappasin miehen mukaan ja nukuttiin 15h putkeen hotellissa. Aamupalalla juteltiin ja heti oli maailma kirkkaampi.



NUKKUKAA JA JUTELKAA!!!!

Pyydä jotakuta sanomaan se miehellesi.



Samanlaista se on kaikissa lapsiperheissä. Joskus helpompaa kuin toisinaan.



Nythän teillä on hyvät mahdollisuudet nousta tuosta tilanteesta takaisin yhteyteen, kun pohjalla on käyty. Se, että uskaltaa ajatella tuon ero-ajatuksen, yleensä helpottaa ajattelemaan asioita selkeämmin..



Vielä kerran: ero ei ole ratkaisu.

viikon väliaikaisesti erossa. Ja järjestät jonkun hoitamaan lapsia muutamana iltana ja käytte miehesi kanssa ulkona syömässä ja muistelemassa mitä kivaa teidän suhteessanne alun alkaen olikaan.



Miehesi on selvästikin kyllästynyt koliikki-itkuihin yms. raskaaseen teidän arjessanne. Kun hän pääsee hetkeksi pois, ehkä pää selvenee ja miehesi muistaa taas että vauva on pieni vain hetken ja koliikki on aina ohimenevä tila. Tsemppiä teille!!



Miten itse jaksat koliikkivauvan kanssa? Meillä oli kans paha koliikki vauvalla ja välillä olin niin väsynyt että en enää meinannut jalkeilla pysyä...Miehen apu oli kyllä tarpeen.

Kai siihen muukin syykin varmaan on kuin pelkkä koliikki. Ette olisi ensimmäinen tai vika pari, joka eroaa lasten ollessa vielä pieniä.