Missä lapsi voisi harrastaa viulunsoittoa kerran viikossa?
Tarkoitan sitä, kun nyt lapsi soittaa viulua musiikkiopistossa ja tunteja on 8-vuotiaalla 3 kertaa viikossa (teoria sekä kaksi soittotuntia). Lisäksi lapsella on toinen harrastus, jota haluaisi myöskin jatkaa. Meille on tulossa toinen lapsi ja tuntuu, ettei mulla energia riitä sekä vauvan hoitamiseen että esikoisen kuskaamisen harrastuksiin 5 kertaa viikossa.
Mietinkin, olisiko joku vaihtoehto, että viulua voisi harrastaa vain kerran viikossa. Sitten olisi mahdollista säilyttää myös tuo toinen liikunnallinen harrastus ja äidilläkin pää pysyisi kasassa. Vaan missä on mahdollista harrastaa soittamista kerran viikossa, ns. ei-niin-tosissaan?
Kommentit (12)
Mutta jo alusta asti ollut kaksi tuntia viikossa. Toinen on oma tunti ja toinen ryhmätunti, joka muuttuu myöhemmin orkesteriksi. Ja nyt lisänä siis vielä tuo teoria. Kaiken lisäksi tunnit sellaisen matkan päässä, johon ei meiltä julkisilla pääse eli pakko kuskata lasta aina.
ap
meillä on ollut lapsia kolmessa eri musiikkiopistossa, ja kaikissa on aloitettu teoria tuossa 9-10-vuoden iässä. Yleensä kai on 45 minuutin soittotunti tuon ikäisellä, ei muuta. orkesteriinkin mennään vasta hiukan isompana.
ei siellä kukaan edes ehdottanut että pitäisi useammin käydä
Meillä tyttö (päiväkoti-ikäinen) käy pianotunneilla yksityisesti. Opettaja on pätevä ja opettaa myös paikallisessa musiikkiopistossa, mutta pitää myös yksityisoppilaita. 45min soittotunti maksaa 30e, mutta me jaamme sen niin, että viikossa on vain 22,5min opetusta, eli 15euroa kerta. Se on riittävä määrä noin pienelle. Lisäksi ei ole teoriatunteja eikä muutakaan. Viuluopettajiakin on, jotka opettavat yksityisesti.
Eli ekan vuoden saa käydä pelkillä soittotunneilla.
ap
kätevää kun on kaksi pikku muusikkoa ja tunnit voi ottaa peräkkäin. Lisäksi tunnit heti koulun jälkeen niin lapset on virkeinä.
Mun tytär käy kitaratunneilla kerran viikossa, ei teoriaopetusta. Ja saa itse valita biisejä ja musatyylin.
Se voisi olla ratkaisu tähän meidän pulmaan.
ap
Omien lasten musiikkiopistossa mupe-tunnit ovat pakollisia kaikille kouluikäisille) siis ekaluokkalaisista alkaen) ja alle kouluikäiset voivat käydä muskaritunneilla mupe-tuntien korvikkeena "samaan hintaan". Hyvä systeemi minusta. Omituistahan se on, jos on jo ehtinyt soittaa monta vuotta, ennen kuin asiat tuevat mupessa esille. Silloinhan ekojen mupe-vuosien teoriat on jo käyty soittotunneilla ennen kuin tulevat esille mupessa.
erikoista, että 8-vuotias käy teoriatunneilla meillä on ollut lapsia kolmessa eri musiikkiopistossa, ja kaikissa on aloitettu teoria tuossa 9-10-vuoden iässä. Yleensä kai on 45 minuutin soittotunti tuon ikäisellä, ei muuta. orkesteriinkin mennään vasta hiukan isompana.
että olette miettineet musaopistosta lähtöä. Nimittäin jos ei pysty sitoutumaan opiskelemaan musiikin perusteita eli teoriaa ja solfaa. On kuitenkin lapsia jotka olis valmiita opiskelemaan noita kaikkee ja sen lisäksi vielä yhteismusisoimaan(mikä myöskin on pakollista). Klassisen musan opiskelu on vana sellasta, ettei pelkät soittotunnit riitä.
meillä on ollut lapsia kolmessa eri musiikkiopistossa, ja kaikissa on aloitettu teoria tuossa 9-10-vuoden iässä. Yleensä kai on 45 minuutin soittotunti tuon ikäisellä, ei muuta. orkesteriinkin mennään vasta hiukan isompana.
toi ikä on liian myöhänen alottamaan teoria ja solfa. paras ikä olis n. 7v
t: ope
pitää käydä 2 kertaa viikossa viulutunneilla?
Minä kävin isompana koululaisena vain kerran viikossa soittotunnilla ja kerran teoriatunnille musiikkiopistossa. Enempää ei edes ehdotettu.