mitä vastata lapselle,kun kysyy "kuoletko sinä äiti ennen minua?"

Tytölle voi vaikka tokaista että "Enpä tiedä. Voi siinä käydä niinkin että sinä kuolet ennen minua!" Sitten mulkaiset tyttöä silmiin ja sanot että ei ehkä kannata ajatella näitä vaan nauttia joka päivästä niin kauan kuin hyviä päiviä riittää. Kaappaa syliin, anna pusu otsalle ja sano että hällä ei ole mitään hätää.

että ihmiset yleensä kuolee tosi vanhoina, että minäkin luultavasti kuolen sitten vanhana ja että silloin hänellä on jo oma perhe eikä jää yksin.



En pelottele lasta että voin kuolla koska tahansa vaikka asia näin meillä jokiasella onkin.



Jos niin käy että kuolen ennen aikojani niin kyllä se sitten hänelle selviää etten elänyt vanhaksi vaikka niin toivoin.Ei siihen tarvitse pientä lasta mitenkään valmistella, pääasia on ettei pelkää.

Minun mielestäni lapselle riittää vastaukseksi:

En tiedä.

Sen voi keventää lausumalla vaikka lisäyksen,

"kertoisin sinulle sen jos tietäisin,

"äitiä ihmetyttää se yhtä paljon kuin sinua rakaslapseni, kukaan ei pysty näitä asioita ennustamaan.



Sen jälkeen rauhoittelisin:

Meillä on hyvä olla yhdessä tänään, tänään elämme, huominen tulee ajallaan.

Taivaan Isä ei aina päätä ihmisen elämän pituudesta!

Esim. joukkomurhan kohteet Norjassa oli sattumaa ja paskaa säkää. Elämässä tapahtuu PALJON turhia kuolemia joita voitaisiin välttää esim. liikenteessä: rattijuopot, kuskit katselee tietä jota ajaa, sellaiset tilannenopeudet että ehtii jarruttaa.. näitä riittää.



Ei kukaan rattijuoppo voi ajatella että toi uhri oli Jumalan päätös kuolla. Miksi se olisi silloin kun kuski ajaa muuten väärin?



Entä sairaalat: miksi ihmisiä pelastaa sairauksilta tai onnettomuuksilta koska Jumala hänet sai huonoon kuntoon ja kuolisi ilman hoitoa?

Entä kun lääketiede vaan paranee ja lisää ihmiselämiä saadaan hoidettua?



Se auttaa ihmistä surussa että ajatellaan miten elinpäivät on määrätty. Tottakai ihminen elää vaan ihmisen elinkaaren verran, se on eri kuin kotilolla tai koiralla! Mutta jos ajattelet että selviät Tsunamista ja kotimatkalla lentokone tippuu niin onko ihmistä vaanittu? Joku tasapaino horjunut kun ei kuollutkaan Intiassa?



Kaikki me kuollaan ja elämää on tai ei ole jossain toisaalla.

enemmän pelottelemaan.



Meillä onneksi oli vanhoja iso-isoäitejä kolme kappaletta elossa kun lapset olivat pieniä, silti kuolemasta tai ehkä juuri siksi kuolemasta puhuttiin.



Eli minä olisin sanonut että todennäköisesti sinä kuolet noin 90v niinkuin sinun ikäistesi naisten on laskettu kuolevan, silloin lapsi on jo eläkeikäinen ja hänen lapsillaan on jo lapsia, jos lapsi vielä pohtii kysymystä, kerrot että Suomessa yksikään lapsi ei jää yksin vaan hänelle löydetään välittävät uudet ihmiset huolehtimaan.



Siis elättekö te jossain kuplassa jos teillä ei ole ketään ihmistä, kummia? ystävääsi? ketään muuta aikuista josta lapsi välittää, jos ei ole niin nyt aikuinen nainen etsimään ystäviä.

Olin hyvin kiinni äidissäni ja voi sanoa, että pelkäsin viisivuotiaasta kaksikymppiseksi juuri sitä, että mitä jos äiti kuolee. Jos siihen olisi vielä lisätty äiti, joka koittaa "prepata" minua varmuuden vuoksi - mutta täysin ilman mitään syytä - oman kuolemansa kohtaamiseen, niin enpä viitsi edes ajatella kuinka hajalla olisin ollut. Ei kuolemaan voi valmistautua, se tulee kun on tullakseen eikä se etukäteen pelkäämällä siitä parane. Ymmärrän kyllä, että tuntuu vaikealta luvata jotain sellaista, mitä ei itse voi päättää, mutta onhan se nyt hyvänen aika parempi kuin se, että pelottelet lapsen ihan paniikkiin.