Mihin etä-äidin pitäisi käyttää aikaansa ja millaisia asioita tehdä?
Pitäisikö tuhlata elämäänsä ikävöimällä muualla asuvia lapsiaan vai voisiko senkin ajan keskittyä johonkin muuhun, mielekkäämpään?
Kommentit (4)
- Onko etä-äiti aina automaattisesti yhtä kuin huono äiti? Ei minusta.
- tarkoittaako ero aina äidin muuttoa johonkin loukkoon? ei minusta, jos äidillä on hyvät tulot.
- Maksaako kela aina ne elatustuet? Ei minusta, voihan äiti olla ihan hyvätuloinenkin.
Kauheaa stereotypiointia liikkeellä.
- Onko etä-äiti aina automaattisesti yhtä kuin huono äiti? Ei minusta.
- tarkoittaako ero aina äidin muuttoa johonkin loukkoon? ei minusta, jos äidillä on hyvät tulot.
- Maksaako kela aina ne elatustuet? Ei minusta, voihan äiti olla ihan hyvätuloinenkin.
Kauheaa stereotypiointia liikkeellä.
tämä nyt oli yksi esimerkkitapaus. Mutta tekeekö mielenterveysongelma aina äidistä huonon? Tekeekö sen myötä tullut köyhyys äidistä huonon? Ja tällaisen "huonon" mielenterveysongelmaisenko pitää koko ajan hävetä etä-äitiyttään, ja kuluttaa aikansa lasten perään itkien?
Paljonkohan tässä maassa muuten mahtaa olla juuri niitä huonoja äitejä lähiäiteinä, tai lapsia kärsimässä köyhyydestä juuri siksi, että "äiti ei saa hylätä lapsiaan".
Pidetään vaan kynsin hampain kiinni, vaikka voimat ja rahat eivät riitä.
Onko se hyvätuloinen, hyvässä asunnossa asuva etä-äiti parempi äiti (ihmisenä, ei siis lähivanhempana), kuin jostain mielenterveysongelmasta kärsivä loukossa asuva äiti?
Näitä hyvin toimeentulevia etä-äitejäkö voi puolustaa, kun taas ne toiset ovat pohjasakkaa, joka joutaakin tulla haukutuksi?
- Onko etä-äiti aina automaattisesti yhtä kuin huono äiti? Ei minusta. - tarkoittaako ero aina äidin muuttoa johonkin loukkoon? ei minusta, jos äidillä on hyvät tulot. - Maksaako kela aina ne elatustuet? Ei minusta, voihan äiti olla ihan hyvätuloinenkin. Kauheaa stereotypiointia liikkeellä.
tämä nyt oli yksi esimerkkitapaus. Mutta tekeekö mielenterveysongelma aina äidistä huonon? Tekeekö sen myötä tullut köyhyys äidistä huonon? Ja tällaisen "huonon" mielenterveysongelmaisenko pitää koko ajan hävetä etä-äitiyttään, ja kuluttaa aikansa lasten perään itkien? Paljonkohan tässä maassa muuten mahtaa olla juuri niitä huonoja äitejä lähiäiteinä, tai lapsia kärsimässä köyhyydestä juuri siksi, että "äiti ei saa hylätä lapsiaan". Pidetään vaan kynsin hampain kiinni, vaikka voimat ja rahat eivät riitä. Onko se hyvätuloinen, hyvässä asunnossa asuva etä-äiti parempi äiti (ihmisenä, ei siis lähivanhempana), kuin jostain mielenterveysongelmasta kärsivä loukossa asuva äiti? Näitä hyvin toimeentulevia etä-äitejäkö voi puolustaa, kun taas ne toiset ovat pohjasakkaa, joka joutaakin tulla haukutuksi?
Pointti ei ollut ollenkaan tuo, vaan se, miten etä-äiti helposti vain mielletään jotenkin em. kriteerit täyttäviksi vaikka äitejä on joka junaan. Millään tavalla en ottanut kantaa siihen ketä pitää/ voi puolustaa tai ei.
Joskus se etä-äitiys on nimenomaan sen lapsen paras, ja sellainen äiti on hyvä äiti jos itse tämän ymmärtää. Ottamatta kantaa mielenterveyteen, tulotasoon tai asumismuotoon.
Sitä koko aikaa voi ikävöidä tietenkään. Ei se ainakaan edistä sitä omaa paranemista.
Jossain vaiheessa on parempi hyväksyä että asia on nyt näin, ja koettaa nähdä ne asian hyvät puolet.
Kuten vaikka että lapset asuvat siellä tutussa ympäristössä kavereineen, kunnollisessa asunnossa kaikkine virikkeineen, eikä penniä venyttäen jossain loukossa.
Ja kun se isi ei joudu maksamaan elareita, ja vielä kun kela maksaa äidin puolesta, sitä rahaakin on lasten hyväksi enemmän.
Ja tietysti se, että jos voimat eivät oikein riitä siihen arkeen, niin etänä sitä on sitten aikaa hoitaa itseään, vaikkapa niiden harrastusten kautta, jos jaksaa harrastaa.
Sittenhän sitä mieli virkeänä pystyy olemaan parempi vanhempi tavatessa.