Tämä on rankempaa kuin osasin odottaa!!!
Aika ajoin mulle iskee väsymys, turhautuminen ja itkuisuus tunne valtaa mielen.
Tuntuu etten oo hyvä äiti ja en pärjää vauvan kanssa.
Kun poika vaan jaksaa huutaa ja huutaa enkä aina tiedä mikä on " vialla" . Ainut miten saan pojan hiljenemään on kun otan sen rinnalle ja imetän! Mutta, kun ei jaksaisi koko ajan olla makkarissa makaamassa sängylläkään, kun en osaa (vielä) imettää istualleen. Ja imetyskään ei lähtenyt aluksi helpolla käyntiin!!
Olen aina halunnu äidiksi, koko ikäni ja en tosiaan osannut odottaa, että se olis NÄIN rankkaa ja uuvuttavaa.
Toisinaan tulee jopa tunne etten rakasta poikaani, kun turhaudun.
Ja tulee kurja tunne toisinaan siitäkin kun pojalla on nälkä ja se vaan itkee ja rimpuilee noin 5-10 min ennekuin ottaa rinnan suuhunsa ja rauhottuu syömään.
Aion kyllä ensi viikolla jättää pojan isänsä kanssa pariksi tunniksi kaksin ja meen itse lahja ostoksille!! Et saan vähän " tuuletettua" päätäni ja jaksan sitten taas paremmin...!
Onko muille tuttua tämä??
On siis ensimmäinen lapsi meillä.
Kaisa ja poika (huomenna) 3 vko.
Kommentit (32)
Paremmin meillä nyt menee =)
Varsinkin, kun alan oppia tuntemaan vauvaani paremmin ja sen tarpeita. Ja just nyt tuli käsky syöttämään ;)
Kaisa
Meillä poika on nyt 4 kk ja vaikeitakin jaksoja on ollut. Pojan ollessa 1-2 kk iässä en juuri muuta tehnyt kuin imetin. Tuntui että päivä meni vaan imettäessä ja pukluja korjaillessa. Hetken kun oli rinnalta pois, niin heti alkoi huuto ja päiväunet kestivät korkeintaan 45 min (yleensä 15-30 min). Tosin tuolla välillä poika sitten kasvoikin 1,5 kg.
Kuukausi sitten pojan päiväunet taas hävisivät ja yötkin olivat katkonaisia ja samalla olin flunssassa. Nyt taas poika syö yöllä kahden tunnin välein, joten en saa juurikaan nukuttua. Välillä taas on päiviä jolloin poika vaan hymyilee ja nukkuu yölläkin 3-5 tunnin pätkiä. " Huonompina" päivinä taas mies löytää töistä tullessan minut vauva sylissä itkemästä sohvan nurkasta.
Muutaman aamuna (kun olin flunssassa) mies lähti pojan kanssa äidilleen ja minä sain jäädä nukkumaan. Kyllä auttoi. Olen myös muutaman kerran käynyt jumpalla tai miehen kanssa syömässä niin että poika on ollut tädillään tai isoäidillään hoidossa. Näistä ainakin minä olen saanut lisävoimia.
Jaksamista sinulle!
Meilläkin oli alku hieman kangerteleva. Itkin joka päivä, kun tuntui ettei tiennyt mitä pitää tehdä vauvan kanssa. Noin kuukauden iässä meidän neiti asui tissillä..se oli tosi rankkaa.
Mutta odotas kun viikot ja kuukaudet kuluu, niin sitten helpottaa. Vaikka se ei auta tähän hetkeen. Yritä nukkua tai ainakin levätä tarpeeksi. Itse en ole saanut nukkua kunnon yöunia kolmeen kuukauteen...nyt ei edes tule uni öisin, vaan nukun vauvan kanssa päikkärit vain, kaikkeen tottuu... =)
Taika ja Nti 3kk
Täällä toinen jolla ihan samoja ajatuksia. Poika täyttää huomenna 2 viikkoa, ja välillä tuntuu etten osaa olla äiti... Poika jos itkee lohduttomasti eikä syli, pullo tai tutti auta, alan itsekin itkeä... vieläpä hysteerisesti.
Viimeks tänään tuo rulianssi käytiin läpi, pojalla kovat masuvaivat... Pelkäämpä että koliikkia.
Samat tuntemukset on siis mullakin, rakastanko tuota pientä otusta jonka olen tähän maailmaan saattanut, tulee mieleen miksi yleensä halusin lasta! Karmeita ajatuksia... ja välillä menee hermot niin että on vaan pakko lähteä ulos talosta.
Mies onneks jaksaa tukea, ilman häntä olisin varmasti jo luovuttanut!
Parempaa ilmeisesti kuitenkin on tulossa, joten sitä odotellessa :)
Misuli ja poju 1 vko 6 pvää
Raskasta on varmasti kun on välillä raskasta " jo-hommaan-tottuneillakin" ja " syö-ja-nukkuu-vauvojen" äideilläkin... Lohdutuksena sanottakoon että kun vauva alkaa ottamaan kontaktia sinuun ja esim. hymyilee niin jo sinullakin alkaa olemaan sydäntä pakahduttavia hetkiä valtaosa päivästä.
Tämä vauvan alkutaival kun on ihmissuhteen rakentamista. Täytyy opetella tuntemaan toinen ihan juurta jaksain...
Iloisia hetkiä koko perheelle!
T. Vimma, Vilja 3,5kk ja Verna 2v7kk
Poika oli syntymästään saakka ärtynyt ja mahakipuinen. Itkua tuntui riittävän meillä molemmilla. Onneksi mieheni oli heti aluksi kuusi viikkoa kotona, jotta minä sain itkettyä pahimman " hormonihumalan" ennenkuin jäin yksin kotiin vauvan kanssa.
Nyt pikkumies on viisikuukautinen ja edelleen ärhäkkä itkemään ja ei mikään helppo vauva. Syö edelleen usein ja myös yöllä. Mutta kyllä se poika on nyt jo niin rakas! Mulla ainakin äidinrakkaus syttyi pikkuhiljaa pojan kasvaessa ja vastavuoroisuuden lisääntyessä. Vaikeina hetkinä lohdutan itseäni sanomalla, että kyllä se kouluikään mennessä helpottaa :)
Jaksamisia vauva-arkeen!
Itse olen ollut paljon tekemisissä vastasyntyneidenkin kanssa ja hoitanut vauvoja työkseni, mutta kun oma tuli toukokuussa, todellisuus iski rankasti päin kasvoja. Itse olin hormonihuuruissa ja ensimmäiset 4 kk tyttö nukkui päivisin vain sylissä tai rintarepussa, vaikka ekan kuukauden koitin opettaa nukahtamaan sänkyyn tai vaunuihin, mutta lopulta lopetin kun tyttö vain huusi ja huusi ja huusi eikä nukahtanut edes siihen loputtomaan huutamiseen. Yöt meni alusta asti suht kivasti, eli nukkui söi nukkui söi, ei siis ollut samaltaista kanniskelua kuin päivisin, muuten olisin varmaan jo ottanut itseni päiviltä... Puolilta päivin aloin aina odotella kauhulla sitä että kello tulee kolme iltapäivällä ja 5-7 tunnin loputon huuto alkaa... Siinä tuli itsekin itkettyä monet kerrat että en mä jaksa enää, mutta jotenkin sitä sitten aina jaksoi.
Lopulta 3,5 kk iässä iltahuuto lopulta loppui kuin seinään, tyttö alkoi nukkua vaunuissa 4 kk iässä ja viihtyä muuallakin kuin sylissä tai rintarepussa. Nyt lattialla istuu 6 kk ikäinen aurinkoinen tyttö joka itkee vain jos uni menee yli. Vasta viimeisen kuukauden on ollut sellainen olo, että tosiaan rakastan vauvaa ehdoitta ja kun tyttö hymyilee tai painaa pään rintaa vasten, tuntuu, että sylissä on mun oma taivas, että siinä on se, minkä vuoksi kannattaa herätä aamuisin. Iltaisin kun tyttö nukahtaa, tulee ihan ikävä sitä ähinää ja puhinaa mikä kuuluu päivisin kun tyttö touhuaa leluineen lattialla. Alku oli rankka ja äidinrakkaus syttyi hitaasti, mutta en vaihtaisi sitäkään aikaa mihinkään.
Kyllä se arki siitä helpottaa, vaikka nyt susta ehkä tuntuukin toivottomalta. Jos joku on päässyt helpommalla vauva-aikana, ne itkut on edessä myöhemmin, niin mä uskon :-) Voimahali.
Kaisu
tulin toivottelemaan sulle voimia!
et varmasti ole huono äiti,varmasti jokainen turhautuu ja väsyy jos ja kun vauva itkee,valvottaa jne.
en itseasiassa itsekään muistanut neljän vuoden tauon jälkeen kuinka rankkaa on vauvan kanssa,varsinkin kun univelat painaa.
se väsymys kun tekee kaikesta vielä raskaampaa..
onko teillä mahdollista saada kodinhoitajaa avuksi arkeen(tai perhetyöntekijä-nimikkeellä nykyään).meillä on joskus käynyt" pattitilanteissa" ja on ollut avuksi.auttaa lastenhoidossa ym.kodin askareissa.maksu määräytyy perheen tulojen mukaan.
kysäisepä neuvolasta!saisit päivällä omaa aikaa tai yhteistä aikaa miehen kanssa..
nopeasti kuitenkin aika rientää,kyllä se ajan mukaankin helpottaa,tulee selkeät rytmit vauvalle jne.
lippu korkealle vaan,olet varmasti paras mahdollinen äiti lapsellesi! :)
jaksuja meille kaikille!!!
-nasuli ja kirppis 4vkoa ja 4pvää
Mä sain esikoiseni huhtikuussa. Alkuun itkin ja raivosin, olin aivan varma etten suoriudu vauvan hoidosta ja kaikesta muusta kunnialla. Kuvittelin että kaikki hoituu niin kuin ennenkin, vauvan hoidon lisäksi.
Puolet tosta pahasta olosta voi laittaa hormoonien piikkiin, se tasottuu aikanaan. Osa on tietysti tottumattomuutta, onhan elämänmuutos melkoinen!
Lepää, anna itsellesi aikaa tutustua vauvaan. Kun saat varmuutta vauvan hoidossa, opit tuntemaan hänen viestinsä, helpottaa jo paljon. Yritä luopua kaikesta ylimääräisestä, tärkeintä on nyt keskittyä omaan ja vauvan hyvinvointiin. Kotihommat voi odottaa (tiedän, helpommin sanottu kuin tehty)!
Tsemppiä, pärjäät varmasti ja jaksat! Nauti vauvasta, aika rientää!
Mutta niinkuin monet muutkin ovat sulle jo sanoneet, se menee kyllä ohi, onneksi. Meillä alkoi helpottamaan juuri siinä 3kk paikkeilla, ja sen jälkeen ei juuri ole ollut ongelmia (jollei kovia uhmakausia lasketa) esikoinen oli sen alkukankeudn jälkeen maailman aurinkoisin ja hyvin nukkuvin vauva:) Kuopuksen kanssa en tuntenut vastaavaa yhtä voimakkaana, vaikka ne ihan ensimmäiset viikot olivatkin vaikeita ( Toisin sanoen imetys oli yhtä helv...Kun ei tule niin ei tule, ja kuopushan huusi kuin hyeena lähes tauotta, pakkohan se pelleily oli lopettaa).
Kovasti tsemppiä sulle, kaikki lutviutuu kyllä, voi olla että ihan lähimpinä viikkoinakin jo:)
Kävit mielessäni, kun tulimme tutuiksi lokalahjoja odotellessamme. Kuinkas teillä nyt menee; helpottaako? Tulehan välillä kertomaan kuulumisia.
Äiti kolmelle
juu meillä kuukauden vanha poika ja suht helpolla ollaan päästy. Eli ei pahemmin huuda, ainoastaan jos kakka tiukassa tai ulkoilun jälkeen hillitön nälkä....
Mutta mutta, nuo kaisan fiilikset on niin tuttuja....mietin monesti että pitäisikö soittaa jollekin osastolle että tulevat korjaamaan talteen vähäks aikaa, teki niin kovasti mieli aina torkahtaa muttei poju ollut samaa mieltä.Imetin ruhtinaalliset kolme viikkoa, sitten mieli murtui täysin, kun tissiä olisi pitänyt antaa puolen tunninkin välein, poika saattoi syödä yli tunnin ja silti oli nälkäinen. Pumpatuksi sain vain joitain millejä, silloin siirryin korvikkeeseen suosiolla.
Se etu siitä todella on, että voin jättää lapsen isälle ja mennä rakkaan hevosharrastukseni pariin jossa saa ihanasti raitista ilmaa joka tuulettaa aina masennuksen mennessään..
Ihanat mummot ovat myös ottaneet poikaa hoitoon, ollaan saatu miekkosein kanssa olla ihan kahdenkin välillä, ja ah-niitä ihania unosia jotka ovat tarpeeseen tulleet!
Ja se on todellakin hienoa kun huomaa ettei enää itketäkkään joka päivä, eikä edes joka viikko. Meillä oli ja on edelleenkin tilanne että mies tekee 6 päiväistä työviikkoa, eli ei isyyslomia eikä vapaapäiviä-ihanaa yrittäjän arkea. Eli alusta asti olen vauvelin kanssa ollut kahden kaikki päivät, syksyn pimeys ei auttanut asiaa, ja tuntui ettei synnytyksen jälkeen ollut enää kavereita....vain minä ja minun vauva. Mutta tässä siis joitain minun alkufiiliksiä. Odotan vain että lapsi on siinä maagisessa 3 kk:den iässä jolloin monien mukaan alkaa tulemaan kunnon yöuniakin:)
Hyvää joulun odotusta!