Lue keskustelun säännöt.
Onko parisuhteemme vielä pelastettavissa?
27.02.2012 |
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä kymmenisen vuotta ja parisuhteen tilanne on jo pitkään ollut varsin huono. Keskusteluyhteys on puuttunut lähes kokonaan ja välillämme ei ole ollut oikein minkäänlaista läheisyyttä tai yhteyttä. Seksiäkin on ollut vain harvakseltaan. Jotenkin tilanne on ajan kuluessa ajautunut tähän ja kumpikaan meistä ei ole ollut kovinkaan innokas tekemään asialle mitään. Meillä on 3- ja 5-vuotiaat lapset.
Nyt olen jotenkin herännyt huomaamaan kuinka huonossa jamassa parisuhteemme on ja olemme nyt hakeutuneet pariterapiaan selvittelemään asioitamme. Keskustelua onkin nyt ollut enemmän ja mies on kovasti yrittänyt myös antaa läheisyyttä. Ongelmana nyt vain on se, että en nauti läheisyydestä ja miehen kosketuksesta vaan se tuntuu lähinnä ahdistavalta. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että minulla ei ole niitä tunteita miestä kohtaan, joita minulla pitäisi olla, toisen läheisyys tuntuu ennemmin pahalta kuin hyvältä.
Tilanteeseen vaikuttaa varmasti myös se, että olen jo jokusen kuukauden ollut ihastunut työkaveriini, jonka kanssa olemme joutuneet tekemään päivittäin paljon töitä yhdessä. Mitään keskustelua kummempaa ei ole välillämme tapahtunut eikä ihastumisesta ole puhuttu, mutta keskusteltu on todella paljon muistakin kuin työasioista. Olemme molemmat varattuja, joten en todellakaan aio mitään sen kummempaa tehdäkään, vaikka välillämme selvästi on myös fyysistä vetovoimaa. Tällä hetkellä työkaverini on ulkomaan komennuksella jonkun aikaa, joka on tässä tilanteessa loistava juttu.
Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta tilanteesta? Onko mahdollista että tunteet miestäni kohtaan elpyvät vielä ja läheisyys ja miehen kosketus alkavat tuntua taas hyvältä? Itse haluaisin kovasti saada parisuhteen taas toimimaan ihan jo lastenkin takia ja olen valmis tekemään sen eteen töitä, mutta toisaalta en kyllä halua pidemmän päälle elää parisuhteessa, jossa tunteet ovat kuolleet ja toisen läheisyys tuntuu pahalta. Kauanko tunteiden elpymistä kannattaa odotella ja onko jotain mitä itse voisin tilanteen parantamiseksi tehdä? Kertokaa kokemuksianne erityisesti te, jotka olette olleet vastaavassa tilanteessa.
Kommentit (9)
se alkais taas toimia. Mieti myös mitä menetät jos eroat miehestäsi. Ihan pienetkin asiat. Mä esim kaipaan vieläkin sitä kasvimaata joka sit jäi kun muutin kerrostaloon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
täysin kadonneet ja ollaan oltu ihastuneita ehkä ulkopuolisiinkin ihmisiin, mutta avioliitto on saatu pelastettua ja tunteet ovat palanneet. Se on kyllä usein vaatinut se, että on muutettu erilleen, silloin vasta usein tajuaa oman puolison ja suhteen arvon. Myös itse olen ollut tässä tilanteessa, yli 10 v. sitten, ja todella onnellisia olemme miehen kanssa olleet yhteenpalaamisen jälkeen, kertaakaan ei ole ero ollut enää mielessä.
jos haluat, että on. Ensiksi kannattaa listata kaikki hyvät asiat nykyisessä suhteessa, ihan kaikki. Sitten voisit rueta tietoisesti psyykkaamaan itseäsi. Nythän psyykkaat itseäsi siitä pois, kun haikailet työkaverisi perään. Minä olen tavannut useita miehiä mieheni lisäksi, joiden kanssa keskustelen 'muistakin kuin työasioista' ja joiden kanssa on hauskaa. Moni heistä on myös fyysisesti ollut varsin ok. En silti näe, että heistä olisi ollut minulle mieheksi. Ehkä jos en olisi varattu, mutta paha sanoa kun ei ole testannut. Mekin ajauduimme miehen kanssa ns. erillemme. Huomasin jossain kohtaa, että minun perheeni on minun lapseni. En kaivannut miestä mihinkään. En kuitenkaan halunnut heti erotakaan, koska ei minulla oikein syytäkään ollut. Mies oli hyvä isä ja laskin, että rahaa on käytössä mulle ja lapsille PALJON enemmän miehen kanssa kuin ilman. Sitten pikku hiljaa olemme taas lähentyneet ja nyt on kaikki ok.
Oletko muuten varma, että tämä työkaverisi ajattelee ollenkaan samoin? Ehkä olet hänelle kuitenkin vain työkaveri. Minusta on ihan normaalia jutella töissä kaikenlaisista asioista ja pitää hauskaa ja en ole kyllä ikinä ajatellut siitä mitään sen kummempia.
että parisuhteenne on pelastettavissa. Erosin kolme vuotta sitten, vuoden päästä erosta palasimme yhteen ja nyt meillä on pieni lapsi. Onnellisia ollaan kummatkin. Ennen eroa parisuhteemme oli täysin kuollut ja tunsin sen todella ahdistavana. Vuoden aikana löysin jotenkin itseni uudelleen. Tiedän mitä haluan suhteelta ja olen valmis tekemään sen eteen työtä.
Ihastumisestasi sen verran että niitä tulee ja menee. Olet rakentanut mielessäsi ihastuksen kohteestasi ihanamman mitä hän onkaan. Ihastumisesi syö parisuhteesi pohjaa koko ajan. Suunta nyt energiasi ja ajatuksesi mieheesi ja perheeseesi.
tuo KirkkoSiskon mainitsema artikkeli oli todella hyvä ja kauniisti kirjoitettu.
(Ja tietysti suoraan omasta elämästä.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No pitäisi tietää, onko parisuhde ollut kriisissä jo ennen tuota ihastusta vai sen takia.
Tuohan nyt niin klassista, että kun tulee tuo ihastus/pettämisajatus, niin prinsessa haluaa säästää suloutensa tuolle uudelle prinssille >>> oma mies ei saakaan koskea saatikka seksiä harrastaa, se on varattu uljaalle prinssille. Eli henkistä pettämistä pahimmoillaan.
Ja ikä pitäisi tietää, että meneekö ap:lla nyt tämä ensimmäinen kierros tuon tajuamiseen, että houkutuksia on, mutta parisuhde on nimenomaan kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti.
Parisuhteemme oli ehdottomasti kriisissä jo ennen tuota ihastusta ja miehen kosketus ei ole tuntunut hyvältä enää pitkään aikaan. Tämä oli tilanne siis jo ennen tuota ihastumista. Eli tietysti varsin otollinen maaperä ihastumiselle, kun oman parisuhteen tila oli/on tällainen.
Jotenkin järjellä ajateltuna tiedän, että minulla on hyvä mies ja uskon että samat ongelmat olisivat edessä myös mahdollisessa uudessa parisuhteessa. Kun vaan saisi omat tunteet vielä myös vakuutettua. Tällä hetkellä olen helpottunut aina kun mies on iltoja töissä, kun saan olla ihan rauhassa. Ja tosiaan kaikki läheisyys tuntuu ihan pakkopullalta... Mutta oli lohduttavaa kuulla, että tilanne voi vielä tästä parantua. Käymme tosiaan tällä hetkellä pariterapiassa, joten ulkopuolista apuakin saamme. En vain ole ihan suoraan vielä miehelleni pystynyt sanomaan tuota asiaa, että läheisyys tuntuu pahalta, vaikka kai hän sen on jo huomannut. Olen aktiivisesti yrittänyt unohtaa tuota työkaveriani ja nyt se onkin ollut helpompaa, kun emme ole nähneet toisiamme vähään aikaan ulkomaan komennuksen takia. Ja haluaisin todella unohtaa tämän ihastukseni kokonaan ja suunnata tunteeni omaan parisuhteeseeni, se vain ei tunnu olevan kovin helppoa. No, ehkä aika tekee tässäkin asiassa oman tehtävänsä.
Kiitos vielä kaikille kommenteista, lisääkin kuulisin mielelläni!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä sitten jos joku ihminen viehättää?
Ihan yhtälailla miehesi on saattanut olla ihastunut johonkin tai jotkut ihmiset teihin.
Minusta tärkeää on avoimuus ja keskustelu parisuhteessa. Te ette puhu. Mitä hittoa se auttaa että olette parisuhdeterapiassa jos ette ole rehellisiä ja avoimia siltikään?
Jos toisen läheisyys tuntuu pahalta niin se on sitä.
En ymmärrä miksi edes sanot ettei ole ollut seksiä jos ette edes puhu tai kohtaa toisianne arjessa. Eikö se ole itsestäänselvyys? Seksi tulee tunteiden jälkeen.
Et sinä tee mitään parisuhteesi eteen, et ennenkö olette avoimia toisillenne. Mitä niin kamalaa on puhua ja kuunnella?
Ottaa aikaa vaan toisellenne ja suunnitella yhteistä tulevaisuutta?
Olet jo elänyt ihan riittävästi noin, joten jos nyt sitten siellä terapiassa avaisit suusi ja korvasi? Vai miksi sinne menette?
Muuttaminen ei ole ratkaisu. Meillä oli aikanaan vaikeaa ja me ei onneksi muutettu erillämme, ongelmia ei käytäisi läpi ja millä ajalla toista näkisi? Keitä alkaa toisen kotona käymään?
Sanoit että mies on NYT alkanut lähestymään fyysisesti sinua ja sinua tämä ei miellytä, jote ehkä tämä muutos nyt on osittain liittynyt siihen että olet kiinnostunut toisesta ihmisestä. Ennen sinua siis ei miehen kosketus noin tehnyt eikä mies sinua koskenut?
Miksi elää parisuhteessa jos mitenkään ette elä yhdessä ettekä tiedä mitä toinen tahtoo ja tahdo olla toiselle hyvä?
Jos molemmat tahtoo mielyttää toista niin ei ole kahta jotka elää yksin yhdessä.
Ei se ole vaikeaa. Te teette siitä vaikean.
Kun menette sinne terapiaan niin mikään ei parane jos ette PUHU siellä!
suosittelen teille parisuhteen ymmärrystä lisäävää parisuhdekurssia, joita järjestää mm Kataja ry.
Facebookissa on sivu Kataja parisuhdekeskus jossa saa päivitettyä tietoa kursseista ja muusta toiminnasta.
Tämä artikkeli oli minusta hyvin täyttä asiaa:
http://www.katajary.fi/ei-mina-en-tahdo-puolikasta/
Myös seurakunnat järjestävät parisuhdekursseja, meillä Tikkurilan seurakunnassa juuri on sellainen meneillään. Voit kysyä myös omasta seurakunnastasi.
Perheasiain neuvottelukekskuskista voi myös kysyä maksutonta pariterapiaa, mutta jonot ovat maksuttomuuden takia pitkät. Maksullisia terapeutteja löytyy joka paikkakunnalta.
Kuitenkin kertomuksesi luettuani uskon, että kursseilla opitut työskentelytavat voisivat auttaa teitä
terveisin ja hyvää parisuhteelleenne toivottaen'
meiju, diakoni