Aiotko viedä lapsesi Heurekan ruumisnäyttelyyn? Aitoja ruumiita ja elimiä, myös sikiöitä
Heurekan uusi näyttely esittelee aitoja ruumiita
Maailmalla suuren suosion saavuttanut Body Worlds -näyttely saapuu helmikuun 16. päivänä ensimmäistä kertaa Suomeen, vantaalaiseen tiedekeskus Heurekaan. Näyttelyssä on esillä aitoja ihmisruumiita ja elimiä, jotka on plastinoitu eli niiden nesteet ja rasvat on korvattu nestemäisillä muoveilla.
Heurekan näyttelyn teemana on sydän ja sen toiminta. Alle 8-vuotiaille näyttelyä suositellaan vain aikuisen seurassa. Näyttely havainnollistaa muun muassa liikalihavuutta ja tupakoinnin haittoja, ja verhon taakse on sijoitettu yhdyntää ja sikiön kehitystä kuvaavia kohteita.
Body Worlds on saksalaisen tohtori Gunther von Hagensin luoma näyttelykokonaisuus, jonka tarkoitus on havainnollistaa ihmisen anatomiaa, fysiologiaa ja terveyttä. Kaikki näyttelyssä esillä olevat ruumiit on lahjoitettu tieteen käyttöön ja ne ovat esillä vainajien suostumuksella.
TS-STT
Kommentit (89)
Eli että teinille konkretisoituisi että abortissa ei oteta solumöykkyä vaan ihmisen näköinen sikiö pois.
Mieluummin lahjoitan ruumiini tuohon tarkoitukseen, kun että antaisin matojen syödä aivoni ja mahdollisesti syntymättömän lapsenikin!
Luulen, että näyttelyllä on suuri vaikutus lapsiin ja nuoriin. Kenties osa päättää sen perusteella ryhtyä lääkäriksi? Ainakin ymmärtävät kehon toimintaa paremmin ja toivottavasti oppivat kunnioittamaan sitä.
Toivottavasti näyttely on vielä olemassa kun meidän vauvasta on tullut alakoululainen.
Itse olen käynyt Roomassa teininä Cappuccini-munkkien luostarissa jossa on kasapäin luurankoja, kalloja ja muita luita aseteltu erilaisiin kasoihin ja asetelmiin. ilmeisesti muinoin ruttoon kuolleita. Oli mun mielestä ihan järkky ilmestys. Varmaan kuitenkin on lapsikohtaista kelle kannattaa näyttää. Poikani ainakin on herkkä kuten minäkin, häntä en veisi katsomaan.
Mua kans jäi vaivaan tuon raskaana olevan kohtalo kun katsoin nuo kuvat... :( Olikohan hänkin teloitettu vanki. :(
Joskin yli parikymppisenä. Mielenkiintoisimpia olivat muumioituneet ruumiit.
Täällä jotkut kohkaa, kuinka kauheata: kuolleita laitettu esille ja ihan vauvamahojakin. Epäilevät myös lasten kykyä käsitellä asiaa.
Lapsia on viety luonnontieteellisiin museoihin kautta aikojen, jokaisessa koulussa (ainakin silloin muinoin oli) on kokoelma täytettyjä eläimiä, haaliipa jotkut niitä kotiinsakkin. Ovatko lapset ahdistuneet täytetyistä eläimistä, joissa on myös kädellisiä? Museoissa on esillä myös mallinnoksia ja aitoja osia alkuihmisistä.
Miten tämä näyttely eroaa näistä edellisistä niin kovin radikaalisti? Biologisesti olemme vain eläimiä eläinten joukossa...
Miten tämä näyttely eroaa näistä edellisistä niin kovin radikaalisti? Biologisesti olemme vain eläimiä eläinten joukossa...
Sinäpä sen sanoit!
Nyt hyötykäyttöön kaikki ruumiit, syödään ne pois, niinhän me syödään elukoitakin. Ei meissä eroa eläimiin ole!
Ja tosiaan otetaan eutanasia kans, koska niinhän eläimillekin tehdään, jei!
Näin saadaan hautausmaat tyhjiksi ja parempaan käyttöön rakennusmaaksi, samoin vanhainkodit voidaan lopettaa, eikä pitkäaikaissairaita tartte enää kalliisti hoitaa, vai mitä lehmät!!!
Mikä tämän näyttelyn oikeutus on???
Ne ovat RUUMIITA, vieläpä SILVOTTUJA sellaisia!
Niitäkö sitten on hyvä näytellä lapsille ja "oppia" paljon, koska eivät edes näytä oikeilta ruumiilta??Silti he ovat ihmisiä! Makaaberilla ja irvokkaalla tavalla silvottuja ja käsiteltyjä ja HÄVÄISTYJÄ IHMISIÄ aseteltuina kummallisiin asentoihin, jotta sinulla olisi mukava ja mielenkiintoinen pikku retki perheen kanssa.
Oletteko kuulleet hautarauhasta?
Sekö kumoutuu tirkistelyn halun vuoksi?
Tiedettä tuossa ei tehdä, opetuksellinen tarkoitus ei ole pelkästään hämärän, vaan täysin pimeän peitossa.Antaisin mitä tahansa, että ruumiistani olisi jotain hyötyä kun maallinen onni minut jättää.
Että siitä vain, silpokaa minkä jaksatte, sinä et ole enää paikalla kun kallosi saksitaan auki.
Hautarauha ei ole kaikille yhtä pyhä asia, ja joitakin, ajattele, ei jopa KIINNOSTA LAINKAAN tuonpuoleinen. Ja he ovat onnellisia juuri niin.
Käy näyttelyssä, saatat sinäkin oppia jotain.
Ellet tietysti ollut provo.
Hautarauha tarkoittaa myös sitä, että vainajaa kunnioitetaan, eikä kohdella miten vain. Ruumiinsa lahjoittaminen lääketieteelliseen käyttöön on ihan toinen asia, vai haluatko sinäkin esim. lääketieteen opiskelijoiden kanssa ronkkimaan vainajia, jotta "oppisit jotain"?
Kerrotko vielä tarkemmin mitä minä siis voisin oppia näyttelystä ja mitä sillä opilla teen?
Onko tarjolla tietoa, jota en voisi muuten saada? Ihmisen anatomiaa oppiakseen en tarvitse auki leikattuja ruumiita, jotka ovat bonuksena väännelty jänniin asentoihin.
on ehkä se, että tuo näyttelyn kokoaja työskentelee nykyään Kiinassa ja saa sieltä nuoria ruumiita käyttöönsä. Mistä muualta ne tulee, kuin teloituksista? Vanhoja saa mistä vaan, mutta nuoret, raskaana olevat yms vähän arveluttavat.
Eipä siinä eroa ole esim. elinkauppaan, ei Kiina heitä jättäisi teloittamatta vaikka ruumiita ei hyödynnettäisi.
Mutta omalta kannaltani tuo hieman arveluttaa.
Jos taas joku tieten tahtoen antaa ruumiinsa julkiseen käyttöön, ei siinä ole minusta mitään ongelmaa. En käsitä näitä hautarauha- yms argumentteja, eihän ruumis ole kuin kasa orgaanista ainesta. Tottakai jos on joku uskonnollinen vakaumus, mutta ei sellaiset sitten anna ruumistaan tuohon käyttöön.
oikein hinkuaa päästä julkkikseksi, mutta vasta kuoleman jälkeen? Kuinka juuri siellä on suorastaan ylitarjontaa ruumiista, ja miksi juuri Kiina on valikoitunut toimintapaikaksi - ehkäpä valvonnan puute vaikuttaa? Pääseepä äijä toteuttamaan fantasioitaan kuolleita kohtaan rauhassa, ja te taputatte vieressä.
Jos ruumis on vain kasa orgaanista jätettä pitänee myös lakia muuttaa, sillä nythän murhamiehet yms. saavat kovennettuja tuomioita, jos uhria on kuoleman jälkeen kohdeltu lisää kaltoin, silvottu tai jätetty heitteille. Kumma homma, saahan nyt jätteellä leikkiä. Miksei sais asetella jänniin asentoihin ja tutkia lihaksia tarkemmin, avata vatsa ja noin, ihan vaan viattomasti oppimismielessä.
Tehkää nyt se lakialoite pian.
Käytiin kattomassa, ihan mielenkiintoinen.
Jotkut ruumiista on todellakin alkuperältään arveluttavia. Vainajia on toimitettu mm. vankiloista ja mielisairaaloista.
Esim. viimeisillään raskaana olevat naiset. Miksi lapsia ei edes yritetty pelastaa?
Miksi juuri noissa ei ole länsimaalaisia "lahjottajia", vaan ovat kiinalaisia?
oikein hinkuaa päästä julkkikseksi, mutta vasta kuoleman jälkeen? Kuinka juuri siellä on suorastaan ylitarjontaa ruumiista, ja miksi juuri Kiina on valikoitunut toimintapaikaksi - ehkäpä valvonnan puute vaikuttaa? Pääseepä äijä toteuttamaan fantasioitaan kuolleita kohtaan rauhassa, ja te taputatte vieressä.
Jos ruumis on vain kasa orgaanista jätettä pitänee myös lakia muuttaa, sillä nythän murhamiehet yms. saavat kovennettuja tuomioita, jos uhria on kuoleman jälkeen kohdeltu lisää kaltoin, silvottu tai jätetty heitteille. Kumma homma, saahan nyt jätteellä leikkiä. Miksei sais asetella jänniin asentoihin ja tutkia lihaksia tarkemmin, avata vatsa ja noin, ihan vaan viattomasti oppimismielessä.
Tehkää nyt se lakialoite pian.
Murhamiehen uhrit ovat harvoin vapaaehtoisia....
mutta varmaan jotain yli 6-vuotiaita voisin viedä. En ymmärrä, miksi anatomiaan tutustuminen olisi vahingollista lapselle.
eläintieteelliseen museoon jne.
Siellä eläimet ovat täytettyjä, vain nahka on päällä. Täähän on just toistepäin. Nahka kuorittu pois ja lihakset jätetty. Minun mielestäni ne ovat PAHOINPIDELLYN näköisiä.
Tajutaan että sua yhtä itkijää kammottaa.
Me muut halutaan kuitenkin oppia. Tämän pitäisi ollan jonkinnäköistä sivistyksen aikaa, mutta mediakulttuuri vähän niinkuin hukuttaa asioita alleen. Jos lapset saa ymmärtämään joitain tosiasioita pienellä 'shokeeraamisella' niin minusta se ei ole kuin positiivista.
Tuo yksi jankkaaja olisi ollut niiden joukossa jotka halusivat kieltää ruumiinavauksetkin. Oppimielessä niitäkin leikellään. Mutta jos sun läheinen kuolee hämärästi, sen vatsaahan ei saa avata eikä selvittää mitä siellä ruumiissa on muutenkaan meneillään, se on sairasta. Äkkiä vaan kasa multaa ja kivi päälle.
Ovatko nämä kiinalaiset tosiaan älynneet lahjoittaa ruumiinsa juuri tälläista käyttöä varten?
Missä länsimaiset lahjoittajat?
Ja tosiaan, mitä näyttely nyt sitten erityisesti opettaa?
esim. tietokoneanimaatioin. En todellakaan ymmärrä miksi tarvittaisiin oikeita ruumiita, eihän niistä edes näe miten elimistö oikeasti toimii.
Mutta nuohan onkin tehty juuri shokeraamiseen ja sensaationälän tyydyttämiseen, yrittihän sama tyyppi myös tehdä ruumiinavauksista maksullisia yleisönäytöksiä, siis ruumiinavauksia pelkästään viihteen vuoski.
Sille tietylle väestönosalle jota ei oikein muuten "tiedenäyttelyihin" saa.
Itse aion kyllä mennä. Koskettavin tarina ruumiin takana taitaa olla odottavalla äidillä (tupakoi, ei kai tosin odottaessaan), jolla keuhkosyöpä. Oli tiennyt ettei luultavasti selviä raskaudesta, eikä selvinnyt. Niinpä näyttelyssä ovat äiti ja lapsi yhdessä, lapsi vielä kohdussa. Äidin keuhkot ovat myös näkyvillä.