Aiotko viedä lapsesi Heurekan ruumisnäyttelyyn? Aitoja ruumiita ja elimiä, myös sikiöitä
Heurekan uusi näyttely esittelee aitoja ruumiita
Maailmalla suuren suosion saavuttanut Body Worlds -näyttely saapuu helmikuun 16. päivänä ensimmäistä kertaa Suomeen, vantaalaiseen tiedekeskus Heurekaan. Näyttelyssä on esillä aitoja ihmisruumiita ja elimiä, jotka on plastinoitu eli niiden nesteet ja rasvat on korvattu nestemäisillä muoveilla.
Heurekan näyttelyn teemana on sydän ja sen toiminta. Alle 8-vuotiaille näyttelyä suositellaan vain aikuisen seurassa. Näyttely havainnollistaa muun muassa liikalihavuutta ja tupakoinnin haittoja, ja verhon taakse on sijoitettu yhdyntää ja sikiön kehitystä kuvaavia kohteita.
Body Worlds on saksalaisen tohtori Gunther von Hagensin luoma näyttelykokonaisuus, jonka tarkoitus on havainnollistaa ihmisen anatomiaa, fysiologiaa ja terveyttä. Kaikki näyttelyssä esillä olevat ruumiit on lahjoitettu tieteen käyttöön ja ne ovat esillä vainajien suostumuksella.
TS-STT
Kommentit (89)
Näytin hänelle uutisen näyttelystä. Ei vaikuttanut olevan moksiskaan. Itseä vähän mietityttää.
kuvat raskaana olevista ja se riitti. En vaan pääse yli että ovat olleet eläviä ihmisiä. Vauva vatsassa ja elämä edessä ja sitten ovat kuolleet ja nyt kaikki toljottaa heitä pitkin maailmaa. Liian rankkaa mulle.
Ei kai kukaan voi tätä tietoa pantata lapsilta kovinkaan pitkään?
mistä nämä ruumiit on tulleet ja häntä vaivaisi kovasti ajatus että ovat olleet oikeita ihmisiä.
Saattaa olla, että käyn häntä morjenstamassa ja muistelemassa viittä yhteistä vuottamme, jonka saimme tuntea toisemme.
olet sairas.
Nuo raskaana olevan kuvat riitti. Näin vauvamahan kanssa ja juuri läheisen menettäneenä ei jotenkin kestä asioita ihan samalla tavalla kuin normaalisti.
Itse olen käynyt Roomassa teininä Cappuccini-munkkien luostarissa jossa on kasapäin luurankoja, kalloja ja muita luita aseteltu erilaisiin kasoihin ja asetelmiin. ilmeisesti muinoin ruttoon kuolleita. Oli mun mielestä ihan järkky ilmestys. Varmaan kuitenkin on lapsikohtaista kelle kannattaa näyttää. Poikani ainakin on herkkä kuten minäkin, häntä en veisi katsomaan.
Mua kans jäi vaivaan tuon raskaana olevan kohtalo kun katsoin nuo kuvat... :( Olikohan hänkin teloitettu vanki. :(
Ei voi olla vainaja vielä eläessään....Tämä ottaa aina korviin kun sitten vielä väitetään "vainaja jo eläessään"..
nuo ihmisethän ovat antaneet suostumuksensa eläessään ja ovat tienneet, millaiseen käyttöön ruumis menee.
nuo ihmisethän ovat antaneet suostumuksensa eläessään ja ovat tienneet, millaiseen käyttöön ruumis menee.
ruumiiden käyttöä :(
nykyään on kuyky tehdä tekoaineista ihmisten elimiä, ruumiita jne täysin muistuttavia opetusmateriaaleja, joten miksi oiekta vainajia käytetty ??
ihan vaaan bisnes mielessä ja sensaationhalust !!
moni lahjoittaa ruumiinsa tieteelle, mut ei varmaan tarkoitus ole että sillä rahastetaan, ja ruumiit leikellään näyttelyihin , joita pidetään ympäri maapalloa.. en usko
ihmisen ruumis on pyhä, kuuluu saada asianmukainen kunnioitus, hautaus.
eli en vie lastani,
meillä ollut vuosikortti heurekaan ja tosi paljon siis käyty, nyt ei mennä ....harmi, et tuollaine tuli
anatomia kiinnostaa tietenkin itseäni ja lastani myös, opettelemee sitä ihan muita keinoja apuna käyttäen
heureka menettää varmasti paljon asiakkaita
Onko kenties kysytty että mitä mieltä olet että jos kuolisit yllättäen niin saisiko sun ruumiin raiskata jonkun tuntemattoman miespuolisen ruumiilla ja pistää näytille (se yhdyntä)?
En veisi omia lapsiani katsomaan, ovat todella herkkiä muutenkin.
nuo ihmisethän ovat antaneet suostumuksensa eläessään ja ovat tienneet, millaiseen käyttöön ruumis menee.
http://www.bodymobil.de/Downloads/Englisch/BD_Consent_US_081209.pdf
Tämä näyttelyhän on jo vanha juttu, on siis ehtinyt kuolla luovuttajia. Eivät he kuole mitenkään yllättäen heti sen jälkeen kun ovat luvanneet ruumiinsa näyttelyyn.
joten tietenkin jotkut heistä aina kuolevat ja näin näyttelyihin saadaan uusia ruumiita.
ja sit joku oikeesti antaa tuohon luvan , en usko
vieläpä raskaanoleva ihminen :( syntymättömän vauavansa ?? :( ei mitään kunnioitusta syntymätöntä ihmistä kohtaan :(
ihan hirveetä
miksi ei tehdä silikonista yms ruumismalleja ??
järkyttävää ihmisten pilkaa :(
Niitä on muuten saatavilla siellä näyttelyssäkin jos kiinnostaa. Kyllä nämä ruumiinluovuttajat tietävät tarkasti mihin lupautuvat.
ja sit joku oikeesti antaa tuohon luvan , en usko
vieläpä raskaanoleva ihminen :( syntymättömän vauavansa ?? :( ei mitään kunnioitusta syntymätöntä ihmistä kohtaan :(
ihan hirveetä
miksi ei tehdä silikonista yms ruumismalleja ??
järkyttävää ihmisten pilkaa :(
Suosittelen, ehdottomasti. Aion mennä nyt uudelleen. Niin upea ja hienosti toteutettu näyttely oli. Unohtakaa ennakkoluulonne, ei kannata jättää tätä väliin.
Mikä tämän näyttelyn oikeutus on???
Ne ovat RUUMIITA, vieläpä SILVOTTUJA sellaisia!
Niitäkö sitten on hyvä näytellä lapsille ja "oppia" paljon, koska eivät edes näytä oikeilta ruumiilta??
Silti he ovat ihmisiä! Makaaberilla ja irvokkaalla tavalla silvottuja ja käsiteltyjä ja HÄVÄISTYJÄ IHMISIÄ aseteltuina kummallisiin asentoihin, jotta sinulla olisi mukava ja mielenkiintoinen pikku retki perheen kanssa.
Oletteko kuulleet hautarauhasta?
Sekö kumoutuu tirkistelyn halun vuoksi?
Tiedettä tuossa ei tehdä, opetuksellinen tarkoitus ei ole pelkästään hämärän, vaan täysin pimeän peitossa.
ihmiset todella haluavat luovuttaa ruumiinsa juuri tuohon tarkoitukseen, tietävät tarkkaan mitä tekevät.
Ja tosiaan lahjoittajia on moninkertainen määrä siihen nähden mitä pystyvät käyttämään.
Mikä tämän näyttelyn oikeutus on???
Ne ovat RUUMIITA, vieläpä SILVOTTUJA sellaisia!
Niitäkö sitten on hyvä näytellä lapsille ja "oppia" paljon, koska eivät edes näytä oikeilta ruumiilta??Silti he ovat ihmisiä! Makaaberilla ja irvokkaalla tavalla silvottuja ja käsiteltyjä ja HÄVÄISTYJÄ IHMISIÄ aseteltuina kummallisiin asentoihin, jotta sinulla olisi mukava ja mielenkiintoinen pikku retki perheen kanssa.
Oletteko kuulleet hautarauhasta?
Sekö kumoutuu tirkistelyn halun vuoksi?
Tiedettä tuossa ei tehdä, opetuksellinen tarkoitus ei ole pelkästään hämärän, vaan täysin pimeän peitossa.
Antaisin mitä tahansa, että ruumiistani olisi jotain hyötyä kun maallinen onni minut jättää.
Että siitä vain, silpokaa minkä jaksatte, sinä et ole enää paikalla kun kallosi saksitaan auki.
Hautarauha ei ole kaikille yhtä pyhä asia, ja joitakin, ajattele, ei jopa KIINNOSTA LAINKAAN tuonpuoleinen. Ja he ovat onnellisia juuri niin.
Käy näyttelyssä, saatat sinäkin oppia jotain.
Ellet tietysti ollut provo.
mistä nämä ruumiit on tulleet ja häntä vaivaisi kovasti ajatus että ovat olleet oikeita ihmisiä.
Ovatko teidän lapset kyselleet tästä puolesta näyttelyn jälkeen? Miten olette asian selittäneet? Eikö teistä tunnut omituiselta mennä katsomaan kuolleita ihmisiä? Itse siis ajattelen varmastikin yhtä lailla kuin tyttönikin. En osaa ajatella pelkästään tieteenä vaan jään miettimään ihmiskohtaloita.
Ovatko tosiaan kiinalaisia vankeja?