Jep. Äitini sit järjesti lapselleni synttärit tänään...

teillä on sentään äiti ja sisaruksia, tukijoukot, oikea perhe.. Miettikääpä jos yhtäkkiä kuolisivat ja jäisitkin yksin. Lopettakaa se vinkuna ja olkaa onnellisia että on joku joka haluaa auttaa, välittää jne. Joillain ei ole.

symppaan sua, meillä on erilaiset kiistat mutta samanlainen meininki muuten. Vanhempani saavat tehdä lähes mitä tahansa (enkä nyt tod. puhu mistään väärän soseen antamisesta lapselle) mutta jos siitä sanoo, edes sata kertaa oikeutettua lievemmällä, siis hyvin nätillä tavalla, sitä ei voi kestää, se on hirvittävä loukkaus ja sulaa ilkeyttä.

Viime vuosina olen kyllä alkanut sanoa ja ihmeen hyvin on toiminut kun olen antanut heidän sitten ihan rauhassa "vajota masennuksen alhoon" ja mitä ne hirveät haukkumiseni (lue= hyvin rauhalliset ja asialliset, ei pikkuasioista sanomiset) ovatkaan aiheuttaneet. Aina ovat sieltä alhosta ihan hengissä kiivenneet ylös, parin viikon mykkäkoulun jälkeen, ja toki niin kuin mitään ei olisi ikinä ollutkaan :)

Tsemppiä :)

"Kiitos ensinnäkin lapsen hoitamisesta, mutta mua kyllä nyt ärsyttää, että te juhlitte synttäreitä vaikka tiesit että huomenna on kakkukahvit. Jos ette alunperinkään ois päässy ni sen ois voinu sanoo."

Ja uskokaa tai älkää, tää on TODELLA radikaalin puoleista mielipiteen osoittamista meidän perheessä!

ap

teillä on sentään äiti ja sisaruksia, tukijoukot, oikea perhe.. Miettikääpä jos yhtäkkiä kuolisivat ja jäisitkin yksin. Lopettakaa se vinkuna ja olkaa onnellisia että on joku joka haluaa auttaa, välittää jne. Joillain ei ole.

ja näin voi puolustella ketä tahansa elossaolevaa sukulaista tai ystävää;) Toi mitä ap:n äiti teki ei vaan tainnut auttaa ap:ta MITENKÄÄN, vai kuinka?

Ap, ymmärrän 110% miltä tuo kaikki tuntuu. Pikkuhiljaa tuollaiseen turtuu ja tottuu. Sit alkaa miettiä, että kenellä tässä oikein viiraa, itsellä vai muilla. Kiittämättömyyden tunne vaivaa. Mutta uskoa minua, tuossa ei ole muuta irtipääsyä kuin kerta toisensa jälkeen aina vain tehdä selväksi, jos juttu meni pieleen. Mitään ei kannata niellä, sillä pilaat vain oman elämäsi. Jos et saa tukea muilta läheisiltä, etsi ammattiapua. Asia on niin vakava.



Ja tämä on sellainen teema, että joka ei ole itse kokenut, ei todellakaan voi kuvitella tilannetta. Tämä tiedoksi noille, jotka käskevät vain olla kiitollisia avusta!!! Ihan sama kuin sanoisi suomalaiselle köyhälle, että Afrikassa nähdään nälkää ja ole vain sinä kiitollinen kirkon soppajonosta.



Minua lohduttaa lukea että muilla on ollut samanlaisia kokemuksia, koska tämä on sellainen aihe, ettei monen kanssa edes huvita puhua kasvokkain.



Tsemppiä ap. Älä anna kenenkään kävellä ylitsesi. Äläkä masennu, jos jossain tilanteessa kuitenkin tajuat, että taas mentiin yli ja lujaa. Pistät viestiä äitilles ja kerrot, että taas kävi näin. Mutta yritä pysyä asiallisena, niin pystyt kunnioittamaan itse itseäsi. Jos alat riidellä ja räyhätä, se alkaa sinua itseäsi harmittamaan vielä enemmän ja sitten vasta onkin paha mieli.



Tuo ei ole mikään helppo tilanne, mutta ei mahdotonkaan lopulta selvitä. Ja sitten voikin käydä niin, että lähipiiristä ilmoittautuu muitakin, joita on vaivannut sama asia, ja jossain vaiheessa et ole tuossa tilanteessa enää niin yksin.

voit ihmetellä toteamalla loukkaantuneena, että sinulta ei kysytty, eikä sinua kutsuttu oman lapsesi juhliin.



Jos tuosta ei ymmärrä, ei sitten mistään.

Siis todella julma. Millä oikeudella hän tekee noin?! Jukolauta, että mä olisin raivoissani. Eipä tarvis äidin enää juuri mun suuntaan soitella ja mitään muutakaan tuollaisen tempun jälkeen. Mulla on hirviö äiti ja vaan toivon, ettei musta tule ikinä samanlaista omille lapsilleni.

Anoppi teki aikoinaan samoin!



Oltiin päätetty juhlapäivä, pari päivää oikean syntymäpäivän jälkeen.



Oli kauheet pakkaset ja Lapsi oli mummolassa yökylässä, oli se okea syntymäpäivä. Mummo soitti että "Eetulla" kuumetta, ei kannata tulla hakemaan, joutuisi olemaan ulkona kovassa pakkasessa kipeänä.



Sovittiin että on vielä yön siellä. No kun lapsi tuli kotiin niin selvisi että eipä se lapsi kipeä ollut, mummo oli järjestänyt kunnon synttärit kaikille sukulaisille!!

Jos sitten sanoo jotain suomalaisten tavoista (tai oikeastaan niiden puutteesta) niin se on heti haukkumista.

t.ulkosuomalainen

Mä tossa illanmittaan muistelin vähän kaikkee...



Äitini on aina ollut tosi marttyyri, työpaikalla, kotona, kaveripiirissä jne. Mikään ei ole ollut koskaan hänen vikaansa vaan häntä on kohdeltu kaltoin. Ja sen mukaan on muut eläny. Ja se on ollut tosi raivostuttavaa.



Oon nää asiat jo käsitelly aiemmin, eron ja lapsen syntymän myötä ja käytännössä katkaissut välini äitiini. Lapsi kyllä näkee mummiaan, mutta minä en.



Olen asian ajatellut niin, että en aio enää puhua äitinii kanssa (mikä on taas hyvä syy hänen niin pahoittaa mieltään ja jos puhuisin, niin sehän vasta olisikin!) koska hän on jo 73 v. Luultavasti tää on peruja äitini äidiltä tai jostain kauempaa.



Itse aion olla ennemmin temperamenttinen reilusti raivoova ja hetkessä leppyvä (paitsi näköjään äitiäni kohtaan), jotenkin on semmonen kutina että sekin on terveempää.



Oon kirjotellu aiemminkin äidistäni tänne.



ap

Surulisinta on, että äitisi tekee väärin, sinä jopa sovittelet, silti se, joka loukkaantuu ja saa osoittaa sen, on yht'äkkiä - äitisi!



Aina yhtä käsittämätöntä, miten nuo hyvää hyvyyttään-marttyyrit saa pyöritettyä asiat just päälaelleen.



Hyvä, että osaat ottaa etäisyyttä. Sinulla on siihen oikeus ja velvollisuuskin.



Oma tilanteeni on vähän parantunut, vaikka minäkin olen vielä se 'vaikea' :-) Kumma juttu, että puolisosta, ystävistä, työkavereista, naapureista tai kaukaisemmista sukulaisista ei siltä tunnu, mutta, äidin sanoin: ne ei tunnekaan sinua niin hyvin.

Ylitseni ei kävellä ja 'rankaisen' helposti etäisyyden otolla. Kerron miltä minusta tuntuu ja että ihmisiä ei kohdella tuolla lailla. Normaalit ihmiset arvostaa, märttyyri-äiti ja sisar oikein ei... ;-)



Mutta sinulle toivotan jaksamisia ja kivoja juhlia, kuitenkin. Älä katkeroidu, koita ottaa huumorilla ja päivttele temppuiluja ystäviesi kanssa.