Mä vaan oon niin hemmetin arka ja epävarma, en ylimielinen.

olin itse samanlainen. Väkisin vaan aloin ottaa yhteyttä ihmisiin ja kavereilleni kerroinkin olevani tosi ujo ja he ymmärsivät. Yritin vaan olla avoimempi, vaikka hiton vaikeata se oli.

Erityisen vaikeaa, jos olin kiinnostunut jostain vastakkaisen sukupolven edustajasta. Tämäkin onnistui sitten, kun pelinavauksen teki ystävä, jolle olin kerotnut tunetistani.

Tsemppiä!

PS. Tiedän, että et ole ylimielinen vaan aika nöyrä.

Ainakaan siis omasta mielestäni.

Mutta tällaisen kuvan minusta ehkä kaikki saa.

En muutenkaan ole mitenkään sosiaalinen, viihdyn hyvin yksinkin. Kaipaan kyllä ihmistenkin seuraa välillä, mutta en vaan oikein uskalla tyrkyttää itseäni. Ja kynnys on korkeampi, mitä enemmän aikaa kuluu.

Valitettavasti monikaan ei jaksa tällaista ihmistä, vaan hakee seuraa muualta. Sen olen huomannut.

Ehkäpä ne ihmiset luulee, ettei mulle kelpaa heidän seuransa. Luuletteko?

Hiukan kateellisena sitten katson sivusta, kun nämä toiset vaan enemmän ja enemmän viettää aikaa muiden kanssa ja mä jään unholaan. Oma syyni, mutta miten saada rohkeutta lähestyä ihmisiä uudestaan?

Eilen mä just mietin tätä, kun naapurini ja entinen kaverini käveli minua lenkillä vastaan. Moikattiin ja mulla olis tehnyt mieli vaihtaa muutama sana. Mutta hänpä vain jatkoi matkaansa, ikäänkuin olisin ollut vaan joku kasvotuttu. Jäin miettimään, onko minun persoonani vika, että olemme näin etääntyneet toisistamme. Sentään ennen meillä oli paljonkin puhuttavaa ja vietimme aikaa yhdessä.