Koulukiusaaminen, miten tätä lähdetään purkamaan?

niin yksi erittäin oleellinen tieto puuttuu. Minkä ikäisistä lapsista on kyse?

niin yksi erittäin oleellinen tieto puuttuu. Minkä ikäisistä lapsista on kyse?

et vieläkään ota sinne kouluun yhteyttä???

Minä ottaisin yhteyttä kiusaavan lapsen vanhempiin ja juttelisin hyvässä hengessä, mutta vakavasti siitä, miten ehkä harmittomaksikin tarkoitettu pieni kiusa vaikutti teidän elämäänne.



Kiusaavalle lapselle täytyy perusteellisesti selittää, miten hänen tekonsa vaikuttivat. Se,e ttä lapset kiusoittelevat toisiaan ei aina ole vakavaa, mutta tässä tapauksessa on, koska se voi aiheuttaa tarpeentonta huolta, rahanmenoa jne.



Riippuen lapsen iästä (ei aikuinenkaan aina ymmärrä näitä asioita) hän ei välttämättä ymmärtänyt mitä teollaan voi aiheuttaa. Asiallinen keskustelu sekä lapsen että hänen vanhempiensa kanssa on paikallaan.

et vieläkään ota sinne kouluun yhteyttä???[/

Nyt asia selvitetään ja samalla tuo syksyn tapaus. Ap

ja pistä eteenpäin opettajalle.



Musta olisi hyvä tuoda lapsille esille, että kiusaaminen tms. voi aiheuttaa kuluja. Vaikka et mitään rahoja saisi takaisin, antaa "hinta" lapsille, opettajalle, vanhemmille perspektiiviä siihen mikä tasoisesta jutusta on kyse.

mutta mun sympatiaa et saa. Tuollaiseen pitää puuttua heti, ensimmäisen kerran jälkeen eikä vasta vuoden päästä kuten nyt.



Puuttumattomuudella olet itse aiheuttanut lapsesi tilanteen. Jos olet yhtään viisas, niin nyt hoida homma kotiin. Yhteys kouluun, sinne palaveri kiusaajan ja hänen huoltajien kanssa. Mukaan oma lapsi + vanhemmat. Tee paperille suunnitelma mistä haluat keskustellä. ÄLÄ SYYTÄ, ennemmin kysele. Kirjaa ylös tapahtumat aikajärjestyksessä, aiemmat yhteydenottosi yms.



ÄLÄ AINAKAAN NYT ENÄÄ JÄÄ HILJAISEKSI VAAN TOIMI!!

et vieläkään ota sinne kouluun yhteyttä???[/ Nyt asia selvitetään ja samalla tuo syksyn tapaus. Ap

pitää tosiaan selvittää, nyt heti, eli opettajaan yhteys! Mutta menneistä en ole varma, pitääkö nekin kuin hyvin selvittää, mutta ehdottomasti ainakin pitää mainita.

Mun mielestä nyt on hieman eri asia onko kyse ekaluokkalaisesta vai kuudesluokkalaisesta.

mutta mun sympatiaa et saa. Tuollaiseen pitää puuttua heti, ensimmäisen kerran jälkeen eikä vasta vuoden päästä kuten nyt.

Puuttumattomuudella olet itse aiheuttanut lapsesi tilanteen. Jos olet yhtään viisas, niin nyt hoida homma kotiin. Yhteys kouluun, sinne palaveri kiusaajan ja hänen huoltajien kanssa. Mukaan oma lapsi + vanhemmat. Tee paperille suunnitelma mistä haluat keskustellä. ÄLÄ SYYTÄ, ennemmin kysele. Kirjaa ylös tapahtumat aikajärjestyksessä, aiemmat yhteydenottosi yms.

ÄLÄ AINAKAAN NYT ENÄÄ JÄÄ HILJAISEKSI VAAN TOIMI!!

Nyt oli väliajan tauolla, mutta muutama päivä sitten alkoi taas. Eri tavalla tällä kertaa. Em tarvitse sympatioitasi. Ap

mutta mun sympatiaa et saa. Tuollaiseen pitää puuttua heti, ensimmäisen kerran jälkeen eikä vasta vuoden päästä kuten nyt. Puuttumattomuudella olet itse aiheuttanut lapsesi tilanteen. Jos olet yhtään viisas, niin nyt hoida homma kotiin. Yhteys kouluun, sinne palaveri kiusaajan ja hänen huoltajien kanssa. Mukaan oma lapsi + vanhemmat. Tee paperille suunnitelma mistä haluat keskustellä. ÄLÄ SYYTÄ, ennemmin kysele. Kirjaa ylös tapahtumat aikajärjestyksessä, aiemmat yhteydenottosi yms. ÄLÄ AINAKAAN NYT ENÄÄ JÄÄ HILJAISEKSI VAAN TOIMI!!

Nyt oli väliajan tauolla, mutta muutama päivä sitten alkoi taas. Eri tavalla tällä kertaa. Em tarvitse sympatioitasi. Ap

TEE SITTEN JOTAIN äläkä kerjää täällä sympatiaa jota et tarvitse. Olet saanut jo vinon pinon neuvoja miten toimia.

Olen ehdottomasti koulukiusaamista vastaan ja ymmärrän hyvin, että epilepsia on vakava sairaus.



Mutta seuraavia asioita ei mielestäni tässä oikein huomioitu.



- On hyvä, että lapsitutkittiin ja mitään ei löytynyt, mutta onko tuo tutkimus mahdollisesti kohtauksen pois sulkeva eli todistaako se aukottomasti, ettei kohtausta ole voinut tapahtua vaikka tutkimuksissa ei mitään löytynytkään eli eikö ollut hyvä, että mahdollinen poissaolo kohtaus tuli esille vaikka se todellisuudessa ehkä olikin ollut vain normaalia ajatuksissa oloa.

- Onko oletetulle kiusaajalle kerrottu miksi ko. asialla ei juuri ap:n lapsen kanssa saa pilailla? Tuskin kukaan terve lapsi vastaavaa kädenheiluttelua ottaisi kiusaamisena eikä ilmeisesti ap:nkaan lapsi ennen kuin aikuiset siitä alkoivat vauhkoamaan, koska tutkimuksiin lapsen kertomuksen perusteella on lähdetty ja kiusaaminen vasta näin pitkän ajan jälkeen todettu.

Onko kiusaaja edes ollut tietoinen epilepsiasta tai vaikka jonkun poissaolokohtauksen olisikin nähnytkin aikaisemmin niin tuskin on tajunnut mikä asiassa on vakavaa eli en usko, että ainakaan ensimmäinen kerta on ollut kiusaamista. Jos taas on nähnyt kouristuskohtauksen, niin tuskin alakouluikäinen lapsi osaa yhdistää poissaolokohtauksen samaan asiaan ja sairauteen. Ap:kin on täällä korostanut kuinka hänellä on keskivertoaikuista paremmat tiedot ko. sairaudesta. Mitä siis uskotte lapsen ko sairaudesta tietävän.

- En tiedä mitä tämä muu kiusaaminen on ollut, koska ap ei suostu kertomaan muuta kuin, että on ollut lievempää kuin tämä. Mutta, jos ko. kädenheiluttelu asiasta nostetaan suurempi kohu kuin se, että oletetulle kiusaajalle kerrotaan ko. sairaudesta ja miksi asiasta ei saa pilailla ja lupaus ettei asia toistu, saattaa seurauksena olla se ettei lapset uskalla reagoida mitään oikean sairauskohtauksen tapahtuessa ja avun saanti saattaa viivästyä joko ap:n lapselle tai jollekin muulle. Tämä tuskin on toivottavaa.

- muun kiusaamisen yhteydessä (nimittelyä, töniminen, porukasta poissulkeminen...) ottaisin yhteyttä opettajaan, joka tilanteen mukaan ottaa kiusaajat puhutteluun, yhteyttä vanhempiin jne.

Ihmettelen monia vastauksia täällä,ihanko oikeasti olette aikuisia asian vähättelijät?



Anyway, tsemppiä ap:lle ja lapselle.

Kiusaaminen otettava heti kiinni. Ettei patotuat sitten jossain vaiheessa purkaudu ikävällä tavalla.

Huoh, naurettava juttu.

1. En olisi sinuna lähtenyt yhden lapsen sanomisten perusteella kuskaamaan lasta tutkimuksiin.

2. Olisin selvittänyt lapseltani miten HÄN koki asian, oliko hänen mielestään pila, kiusa, väärinkäsitys... Mitä.

3. Jos lapsi koki tuon kiusana, olisin soittanut opettajalle/lapsen vanhemmille.

4. Olisin alkanut aktiivisemmin seurailemaan lapsen käytöstä, huomaanko itse muutosta.

5. Olisin toivonut että aiheesta pidetään pieni keskustelu, jossa kiusaajalle(??) selvitetään mistä epilepsiassa on kyse. Lapsi saisi vapaasti kysellä asiasta ja hänelle tehtäisiin selväksi ettei kyseessä ole pilailujuttu.

6. Unohtaisin asian kunhan olisin saanut lasten välille sovinnon, mutta jatkaisin kuitenkin lapseni "tiheämpää" tarkkailua.



T. Epileptikko, joka sairastaa samanlaista petit-mal tyypin kohtauksia aiheuttavaa epilepsiaa. Kouristuskohtaukset ovat kahta tapausta lukuunottamatta pysyneet lääkityksellä poissa.



(Sattumalta tämä epileptikko myös työskentelee päiväkodissa hoitajana, joten tietää että lapset sanoo kaikkea tyhmää. Loppujen lopuksi lapset myös ymmärtävät kauhean paljon paremmin ja selvemmin näitä juttuja kuin aikuiset. He eivät jää vatvomaan asioita sen enempää kunhan saavat vastauksen. Lapset eivät myöskään jää säälittelemään ja voivottelemaan toisin kuin aikuiset. Sattumalta sain poissaolokohtauksen lapsen edessä. Hän ihmetteli mikä minulle tuli. Tajusin olotilasta mitä oli tapahtunut. Selitin pojalle mistä oli kyse, ja poika vaan katsoi mua hetken hiljaa... Sitten hän totesi "jaa... mäkin olen ollut sairaana. Mulla oli hiihtolomalla flunssa, mut se meni sitten ohi." ja sitten jatkettiin leikkiä :)

se,miten hyökkäätte ap:ta vastaan.Miksi? Hän ei ole esittänyt mitään vaatimuksia kenellekään, vaan kysyy miten menetellä? Miksi kommentoitte niin aggressiivisesti, ap selvästi tietää asioista ja on ollut huolissaan lapsestaan. Mikä siinä teistä on niin outoa ja suorastaan väärää?

ap näin jälkikäteen yrittää sälyttää oman toimintansa seuraukset toisten niskoille.

Miksi ap jankkaa jostain sairaalakuluista ja sen sellaisista, kun selvästikin on tullut ilmi, että tämä toinen lapsi ei edes tiedä ap:n lapsen epilepsiasta, ja jos tietäisikin taudin nimeltä, tuskin tietäisi tarkalleen miten se oireilee, ja osaisi tehdä juuri oikeanlaista kiusaa ap:ta huolestuttamaan.

Ja jos tuo "kiusa" on ap:n mielestä sieltä rankimmasta päästä, niin mua alkaa jo melkein se "kiusaaja" säälittää. Mitähän muuta on tehty? Katsottu väärin, käännetty selkä?

Mä olen sitä mieltä, että oikeaan kisuaamiseen pitää todellakin puuttua. Mutta tässä haisee nyt aika voimakas ylireagointi.

Ja tosiaan, en halunnut vaikuttaa liian julmalta. Mulla vaan tuli niin surku lapsesi puolesta. On nimittäin hyvässä muistissa vielä ne loputtomat tutkimukset, kontrollikäynnit, lääkkeen lopetusyritykset, lääkkeiden vaihdot, lääkäreiden höpötykset ja pelottelut (et saa mennä uimaan enää koskaan, et saa pyöräillä, parempi kun kielletään luistelukin!) Samoiten muistan oman äitini suhtautumisen sairauteni ilmentymiseen. Hän oli paljolti kaltaisesi "epilepsia voi tappaa, lapseni elämä on pilalla" -tyylinen hysteerikko. Onneksi isäni oli ja on sen verran käytännön ihminen, että hän ei suostunut uskomaan lääkäreitä kaikessa. Hän päätti että lapsi saa edelleen jatkaa pyöräilyä, uimista jne jne. Lääkäreiden määräystä ei myöskään toteltu tunnin tarkalla lääkkeiden otolla. Aluksi äiti herätti minut joka aamu samaan aikaan ottamaan lääkkeen. Lopulta isä sai hänet uskomaan, että minäkin saan nukkua rauhassa parisen tuntia myöhempään viikonloppu aamuna :) Samoiten muistissa on koulutovereiden oikeastaan aika olematon ja luonnollinen suhtautuminen lääkkeiden ottoon, kohtauksiin jne. Leikimme ystäväni kanssa leikkiä, jossa minä teeskentelin kohtausta ja ystäväni teki ensin kaiken ensiapuohjeiden vastaisesti (sitoi minut tiukasti kiinni, tunki suuhun sukkaa sun muuta hölmöä). Sitten otettiin uusiksi ja kaveri teki kaiken ensiapu ohjeiden mukaan! Joten... En tiedä mikä tän tarkoitus edes oli. Toivottavasti sait jotenkin käsitystä lapsen näkökulmasta asiaan.

Jos olisin ap:n tilanteessa, toivoisin pystyväni ajattelemaan yhtä järkevästi kuin nyt täysin ulkopuolisena henkilönä.



Ymmärrän ap:n huolen lapsensa sairauden mahdollisesta aktivoitumisesta ja tottakai minäkin olisin samassa tilanteessa vienyt lapseni tutkittavaksi. Useinhan totuus tulee lapsen suusta eli jos lapseni kaveri alkaisi puhumaan minun pikku mattini olevan outo ja poissaoleva, ottaisin asian vakavasti. Vastaavasti, jos tietäisin naapurin maijalla olevan epilepsian ja minun mattini alkaisi puhumaan maijan olevan outo ottaisin yhteyttä maijan vanhempiin ja kertoisin näistä tapauksista, jotta maijan vanhemmat pystyisivät reagoimaan lapsensa tilanteeseen.



Tähän varsinaiseen ap:n tilanteeseen reagoisin (toivottavasti) siten, että ottaisin ystävällisesti yhteyttä "kiusaajan" vanhempiin ja kertoisin heille meidän matin epilepsiahistoriasta. Kertoisin, että on ollut aktiivinen ja lääkitty mutta nykyään on poissaoleva ja seurannassa. Kertoisin miten paljon tämä heidän lapsensa pila huolestutti minua ja mitä siitä seurasi. Yrittäisin olla syyllistämättä ja yrittäisin olla ottamatta muita kiusaamistapauksia esiin, jotta tämä tärkein asia pysyisi tärkeimpänä. Pyytäisin "kiusaajan" vanhempia kertomaan lapselleen epilepsiasta ja että se asian on vakava, eikä sillä saa leikkiä.



Ottaisin myös yhteyttä opettajaan ja kertoisin nämä kaikki myös "kiusaajan" vanhemmille kerrotut asiat hänelle syyllistämättä ketään ja pyytäisin myös opettajaa kertomaan koulussa koko luokalle epilepsiasta ja syistä miksi sillä ei saa leikkiä.



Ylireagoinniksi saattaisi mennä kirje kaikkien lapseni luokkalaisten vanhemmille. Minun henkilökohtainen pointtini tässä on siis, että yrittäisin tiedottaa asiasta (eli sairaudesta ja sen tilasta ja syystä miksi minä huolestuin niin kovin näistä viitauksista sairauden aktivoitumiseen) mutta tämä tiedottaminen pitää tehdä ilman syyllistämistä. Ei pidä liittää muita kiusaamistapauksia tähän mitenkään, muuten siitä tulee vain sellainen pikku-matin äiti vauhkoaa -tyylinen juttu.



Kyllä kaikki jo koulussa olevat tajuavat jollakin tasolla toisen sairauden. Itse muistan lapsuudestani kuinka eräällä tuttavaperheen tuttavalapsella (tavattiin siis synttäreillä) oli reikä sydämessä ja siksi ei saanut leikkiä mitään riehakasta tämän "sairaan" lapsen läsnäollessa. Ja sen tajusi jo silloin alle kouluikäisenä, että aikuiset ei nyt rajoita vain rajoittamisen ilosta vaan ihan aiheesta. Kyllähän sitä tuli vanhemmilta kyseltyä ja kylillä legendana kerrottua, että "villellä on REIKÄ sydämessä!!" mutta kyllä sen jotenkin otti tosissaan silloin.