Miks lapsille maistuu parhaiten teollisesti valmistettu?
Musta itse tehty pastakastike on ihanaa - mutta lapset rakastaa, kun se tulee tölkistä. Teen muusia mielelläni - lapset rakastaa pussista vatkattua.
Teen mielelläni kääretorttua, leivon pullaa, teen kakkuja (en nyt jatkuvasti, mutta silloin tällöin - lapset rakastaa kaupan valmista. Erityisesti niitä, jotka säilyy kuukausia lämpimässä tai pakkasessa.
Tehdään kotimehuja - lapset joisi fun lightia.
Teen kinuskikastiketta - lapset tykkää sundaen kinuskikastikkeesta.
Saarioisen versiot on parempia kuin äidin. Lihapullat ikeasta menevät paremmin kuin kotitekoiset.
Yms yms.
Kommentit (34)
millä ruokit vauvana? Jos ruokit jo silloin purkkiruoalla niin se johtuu siitä, makutottumuksesta.
meillä taas lapset ei suostu oikein syömään edes teollisia versioita.
sinä lapsena pahoista ja "terveellisen makuisista" kotimehuista, kun naapurin lapset saivat ryystellä Trippejä?
Nimim. Pahasti traumatisoitunut
Puolukkaa, omenaa ja mansikkaa laitan siihen.
Sikiönä vatsassani ei saanut teollista ruokaa, siitä pitää erikoisruokavalioni huolen.
Vauvana sai teollista vauvanruokaa noin kerran viikossa, kun käytiin pidemmällä reissulla.
millä ruokit vauvana? Jos ruokit jo silloin purkkiruoalla niin se johtuu siitä, makutottumuksesta.
Mutta ei 2v jälkeen, niin se vaikuttaa vielä silloinkin, kun lapsi on 12v? Itse luulisin, että 10v kotiruokaa vaikuttaisi jotenkin. Eikä ekat 2v ole koko ajan purkkeja syönyt, mutta myös niitä.
Ap
Ap
Mun lihapullat on parempia, itse tehty pinaattikeitto tai muhennos on hyvää, valmiskeitto pahaa. Meillä ei oikeastaan syödä valmisruokia, mutta koulussa varmaankin, sillä usea ruoka kuulemma siellä on pahaa. Mutta välillä on hyvääkin, jotkut ruuat. Ainoa ns valmisruoka josta pitää, on Mäkkärin kananugetit.
tykkäisi NYT teidän ihanalta kuulostavasta kotimehustanne!
Vaan lapsena ei.
meillä ei maistu.
Poika itse asiassa taannoin oksensi häissä lautaselle kun hotkaisi lastenpöydästä keräämäänsä ruokaa; muusia, lihapullia, prinssinakkeja jne.
Olin aikaisella lounaalla juuri syöttänyt hänet tukevasti kotimuusilla ja kotilihapullilla. No kello 18 oli jo tosi nälkäinen ja...
(Nälkäiseksi ei tarvinnut jäädä, haimme sitten aikuisten valikoimasta hänelle lämminsavulohta, duchessepottua, cesar- ja paria muuta salaattia).
Hän on puolipäivähoidossa päiväkodissa, eivätkä nekään einesruoat hänelle maistu. Se on ihan mihin kukakin on tottunut.
kaupan makeat on ainakin todella paljon makeampia, kuin kotitekoiset vastaavat. Ylipäätänsa teolliset valmisteet on varmaan mauttomampia, rakenteeltaan erilaisia ym. kuin aito tavara.
Meidän neiti tykkää purkkilihaperuna-laatikosta, veikkaan siksi, että se on jotenkin paljon limaisempaa, kuin omani. Napero tykkää.
Tuon ikäisiä on kyllästetty teollisuusruualla jo ainakin kouluaikana, jos eivät ole päiväkodissa olleet.
Meillä ei kelpaa einekset, ei edes koulussa. Ei kyllä äidin tekeleetkään, vaan laittavat itse ruokaa.
Sanoisin, että se johtuu yksinkertaisesti siitä, että teet huonoa ruokaa. Muistan lapsuudessani aina ihmetelleeni, miksi monet kertoivat rakastavansa kotiruokaa ja inhoavansa eineksiä, kun minusta einekset maistuivat aina paljon paremmilta kuin vanhempieni tekemä ruoka. Valehtelematta, roiskeläpät maistuivat paremmilta kuin äitini omin pienin kätösin vääntämä pizza, joka maistui lähinnä pahvilaatikolta. Ja itsetehty leipä oli aina sitkeää, mautonta ja jauhoista. Pullista puhumattakaan.
Teini-iässä aktivoiduin itse ruoanlaitossa ja opettelin tekemään hyvänmakuista ruokaa, etten olisi jättänyt omille lapsilleni samanlaista traumaa kuin itselleni. Osaan leipoa kuohkeaa leipää ja pullaa ja tehdä monenlaisia ruokalajeja eri puolelta maapalloa. Käytän myös mausteita ja hyvälaatuisia raaka-aineita - nam! En halua edes muistella lapsuuteni "ruokia", kuten vehnäjauhokokkareista jauhelihakastiketta ja absoluuttisen mautonta lihaperunalaatikkoa... Ei. Enää. Ikinä.
Nykyään en voisi kuvitellakaan syöväni roiskeläppää tai kaupan pahvin makuisia laatikoita nälkääni tai antavani näitä lapsilleni. Oikea ruoka maistuu paljon paremmalta, silloin kun sen vain osaa tehdä.
Einekset ovat mauttomia joten monesti helpompia syötäviä lapselle. Kun nyt mehuista kirjoitettu niin inhosin yli kaiken äidin tekemää mehua lapsena. Nykyään parasta mitä voi olla mutta arvatkaapa juovatko lapseni mummolan mehua...
itse muistan myös ettei äitini kotiruoat olleen pääosin mitään herkkuja, sen sijaan naapurin äiti teki itse herkkuja. Meillä pullat oli kovia kurppia kun taas naapurissa maltettiin esim. vaivata ja kohottaa pullat kunnolla, jolloin ne myös maistuivat paremmille. Mulle kävi myös niin että teininä opettelin kotitaloustuntien innostaman itse laittamaan ruokaa ja johon alkoi maistua. Kannattaa miettiä saisiko niistä omista päperöistä paremman makuisia.
tykkäisi NYT teidän ihanalta kuulostavasta kotimehustanne!
Vaan lapsena ei.
Mutta ei niitä osteta jokapäiväiseksi juomaksi. Pillimehut pakataan rannalle tai retkelle!
meilläkin oli joskus mökillä Tripit. Ei ihan koko lapsuutta tarvinnut ilman olla.
Terv. Traumatisoitunut, mutta jo tervehtynyt
Mutta muuten mielestäni ruoka on meillä hyvää. Ainakin lasten kaverit syövät ihan hulluina. Omat taas eivät... Tai syövät he, mutta ne kerrat kun on Saarioista tai Atriaa, he ovat ihan jibii, ihanaa, tosi hyvää.
Ap
että teet pahaa ruokaa. Sori. Muusta syystä saarioisten äitien tekemä ruoka ei voi olla parempaa kuin oman äidin tekemä.
että teet pahaa ruokaa. Sori. Muusta syystä saarioisten äitien tekemä ruoka ei voi olla parempaa kuin oman äidin tekemä.
Ap
Valmisruoat voivat olla miedompia maultaan ja vastaavasti jotkin tuotteet makeampia.
sinä lapsena pahoista ja "terveellisen makuisista" kotimehuista, kun naapurin lapset saivat ryystellä Trippejä?
Nimim. Pahasti traumatisoitunut