Lue keskustelun säännöt.
Rehellisesti: Oletko koskaan lyönyt lastasi?
21.02.2012 |
Minä olen. Väsymys, jatkuva kiukuttelu ja jalassa roikkuminen. Olen huutanut 1,5-vuotiaalle kurkku suorana keskellä yötä, kun herää vain huutamaan ja kerran olen lyönyt. Huono omatunto. Mies ei auta, vaikka kuulee minun huutavan lapselle, että turpa kiinni kun olen niin lopen uupunut.
Kommentit (59)
Tuskinpa lapsi siitä onnellisemmaksi tulisi, jos hänet sijoitettaisiin kodin ulkopuolelle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[
[/quote]
Hae apua, toi ei ole normaalia Lapselta voidaan polttaa nenästä suoni, joka vuotaa. En minäkään tuollaisesta hermostu!
[/quote]
Mulla nenä vuoti verta joka ikinen yö ja moneen kertaa ekat 4 vuotta mun elämästä. Tutkittiin moneen kertaan ja mitään poltettavaa ei ollut.
Tuonkin jälkeen jos joku hipaskin mun nenää, alkoi verenvuotoa. Pikkuhiljaa se sitten lakkasi ja teini-iässä aika harvekseltaan enää tuli ja aikuisena aika harvoin enää.
Turhaa huudella jos ei tiedä asioista oikeesti.
Olen 1 vuotiaan lapsen äiti. En ole koskaan huutanut hänelle tai lyönyt häntä vaikka olen ollut todella väsynyt. Mieheni auttaa paljon kotiaskareissa ja on lapsen kanssa, kun haluan omaa aikaa.
Jos et pysty neuvolasta pyytämään apua, niin neuvoisin sinua ottamaan yhteyttä muihin tahoihin. Esimerkiksi Mannerheimin lastensuojeluliitossa http://www.mll.fi/perheille/vpn/ palvelee vanhempainpuhelin, jonne voi soittaa nimettömänä ja luottamuksellisesti. MLL järjestää myös lastenhoitoapua, jota voi tilata esimerkiksi netin kautta.
Kunhan pääsisit keskustelemaan muiden kanssa vaikkapa vanhempainpuhelimessa ja hankkisit lastenhoitoapua ja näin omaa aikaa itsellesi, niin uskon, että väsymys helpottaa ja pystyt ajattelemaan ja toimimaan taas selkeämmin.
Miehesi pitäisi auttaa lastenhoidossa. Kannattaa keskustella hänen kanssaan asiasta. Jos keskustelukaan ei auta, niin miettisin vakavasti suhteen lopettamista. Voi olla, että sinun olisi helpompi olla kaksin lapsesi kanssa ilman miestäsi riippakivenä, jos kerta hän ei auta teitä mitenkään muuten kuin rahallisesti. Elatusmaksuilla hän pystyy jatkamaan sitä mitä tekee nytkin.
Sinä olet juuri kuten minä olen aina ennen kuin pääsen viikoksi vanhempieni luokse ja saan edes pienen hengähdystauon lapsesta. Ja minä olen hyvä, tavallinen äiti. Ei sussa ole mitään vikaa, sä olet vaan uupunut. Sun lapsi on tosi työläässä iässä, jatkuvasti sun kimpussa, ei hirveästi vielä osaa puhua tai ole omatoiminen (paitsi niissä asioissa joissa ei niin tarvis olla...;)
Oisko nyt ihan mahdoton vaihoehto, että lähdet vanhempiesi tai jonkun muun luottosukulaisen luokse, ja kerrot että tarvitset nyt apua lastenhoidossa koska et enää jaksa? Vasta sitten, kun olet saanut nukkua, olet saanut viettää päivän yksin kaupungilla tai mikä nyt sua virkistääkään ja saanut olla niin kauan erossa lapsesta, että edes vähän kaipaat häntä, voit alkaa ajatella vähän selkeämmin. Mä olen ihan eri ihminen, kun olen ensin saanut kolme päivää lähinnä nukkua ja olla omissa ajatuksissani tai mennä kavereiden kanssa syömään tai teatteriin jne.
Ei sussa ole mitään vikaa ja ihan turhaan itseäsi syyllistät. Mä luulen, että sulla on vähän epärealistiset käsitykset siitä, mihin äidin pitäisi pystyä. Ei lapsen saaminen tee kenestäkään superihmistä. Voimia vaan, ala pitää vähän parempaa huolta itsestäsi.
Meilla on nelja lasta ja ma kovasti suuttuessani saatan lappasta takaraivoon. Mua ei ole lapsena koskaan lyoty, en ole varma mista tallainen on mulle tullut. Tata ei tapahdu usein, onneksi, mutta kuitenkin niin, etta ehka joka 3. kuukausi lappasen yhta lapsistani, usein kuukautisteni aikaan eli pinna vahan kireempana. Kunhan olen rauhoittunut, menen pyytamaan anteeksi, selitan sen olleen vaarin, halitaan ja suukotetaan. Ja kolme kuukautta pystyn hillitsemaan itseni mutta sitten...:( Huutamista tapahtuu useammin, mutta ei missaan tapauksessa suoraan kurkkua huutoa, vaan sellaista kovempaa aanta, etta tietavat mun olevan vihainen.
Ap, sun lapsi on hankalassa iassa younien suhteen. Puolen vuoden kuluttua lapsesi nukkuu jo paremmin, sa saat kunnon yonuet itsekin, ja elama alkaa olla jo paljon valoisampi. Jaksa nyt viela vahan. Ota nokoset paivasaikaan myos. Mun mies ei ole mitaan ikina tehnyt myoskaan, ja meilla siis 4 lasta. Kaikenkaikkiaan mies on isanakin etaisempi heille, ja ma olen heille maailman tarkein henkilo. Sina olet oman lapsesi tarkein henkilo, yrita muistaa se, antaa paljon sylia ja rakkautta, luoda turvallinen maailma. Te kaksi luotte elaman pituisen siteen. Ajattele vain mielessasi miten paljon rakastat lastasi. Kun han huutaa yolla, psyykkaa itseasi mantralla "rakas kulta, rakas kulta" eika "ma en jaksa, ma en jaksa". Mua toi on auttanut, kun yhdella oli koliikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta tiedän, että monet ovat.
Tunnut tietävän aivan hyvin, että teit todella väärin, joten minusta nyt on aika antaa itselleen se yksi läpsäisy anteeksi. Sinun ja lapsesi takia. Kenenkään etua ei palvele se, että jäät murhetimaan liiaksi sitä. Olisi toinen juttu, jos olisit toiminut niin usein, tai satuttanut lastasi pahasti, mutta jos se jää tuohon yhteen kertaan, pääse sen yli, oikeasti.
Tuosta voimien loppumisesta kannattaa mennä puhumaan vaikka terveyskeskuslääkärille, apua on saatavilla. Et todella ole maailman huonoin äiti, et edes huono äiti, vaikka teit virheen. Tunnet siitä niin huonoa omaatuntoa, ettei kenellekään jää epäselväksi, että todella välität lapsestasi. Lapsesi tuskin saa mitään traumoja, jos se jää siihen yhteen kertaan.
Hae apua uupumukseesi, harjoittele vihanhallintaa, äläkä enää ikinä lyö lastasi. Tsemppiä ja voimahaleja!
Vaikea sitä laiskaa miestä on enää saada osallistumaan normaaliin arkeen kun on saanut 1,5v olla omissa oloissaan. Perheneuvola auttaa ja tukee ja jos mies ei sinua kuuntele eikä auta niin ehkä vieraan ihmisen järkipuhe menisi perille!
Jo pikkuvauvana myös isä hoitaa omaa lastaan eikä sitä kysellä autatko ym. Isä voi kylvettää, röyhtäyttää imetyksen jälkeen, käydä vaunukävelyllä vauvan kanssa ja vaihtaa vaipat siinä missä äitikin.
Älkää nyt hyvät naiset antako periksi ja tehkö kaikkea lapsen kanssa itse niin että mies vaan hoitaa omia hommia..ei siinä synny hyvää isä-lapsisuhdetta. Vain äiti väsyy...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole todella nyt mahdollisuuksia lähteä minnekään, sillä tukiverkkoa ei ole.Miestäkin yritinalusta asti saada mukaan lastenhoitoon, mutta ei...
51, hyvä vinkki ja aion kokeilla sitä, luultavasti tänä yönä jo,jos suinkin sen verran saan väsyneisyyden sekaisesta päästäni irti.. Tuntuu, että olin maailman ainoa äiti joka sekoaa näin. Haluan lapselle vain hyvää, mutta teenkin aivan toisin. Jos on puhelin äänettömällä ja yritän nukkua päiväunia miehen soittaessa - alkaa tenttaus miksi näin jne jne jne kun se ei ymmärrä.
ap
Päiväkerhon täti tosin on sitä mieltä että lyön lastani ja teki minusta lastensuojeluilmoituksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota yhteys unihoitajaan tai omaan lääkäriin. Lapsi sairaalan unikouluun pariksi yöksi niin äiti saa nukkua. Melatoniinia vaikka että saat unirytmin kasaan. Sitten maailma näyttää valoisammalta kun on nukuttu. Itse olin vuosi sitten niin väsynyt, että.
3-vuotias kerta toisensa jälkeen yritti potkia vauvaa päähän/niskan alueelle ja lopulta läpsäisin lasta takamukselle, kun suulliset kiellot ei auttanut.
Kyseessä oli kevyt läpsäys, joka ei satuta.
Oli kuitenkin huono omatunto.
Olen todella tarkka, mitä tulee lapsen oikeuteen fyysisestä ja henkisestä koskemattomuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi äidit, älkää lyökö niitä lapsia.. :( Meneehän ne hermot meillä kaikilla mutta aikuinen olet sinä, se jonka pitäisi osata hakea apua jos tuntuu että ei jaksa. Ei se ole sen viattoman lapsen syy että äiti väsyy vaikka väsymys hänestä johtuisikin.. Tuntuu niin pahalta ajatella sitä huutamista ja läpsimistä :( Olen itse uuvahtanut vuoden ikäisen kanssa mutta hain ja sain apua. Se lapsi saattaa vaistota sen äidin mielialan ja roikkua siksi jalassa kiinni. Hän on vain lapsi - niin riippuvainen pelkästään sinusta. Älä petä luottamusta toistamiseen. Onhan hän ansainnut hyvän elämän, onhan?
MUTTA usein tulee mielikuvia siitä mitä haluaisin tehdä. Viimeksi teki mieli vetää 2-vuotiasta hiuksista takaisin jäähylle kun oli karannut sieltä melkein tunnin ajan. Voi elämän kevät miten oli hermo kireällä kun 3v. lisäksi pelleili veljelleen ja yllytti toista.
Ylilyönteihin sorrun usein. Joskus olen väsyneenä ja itkuisena pitänyt lastenhuoneen ovea kiinni ulkoapäin ja huutanut jotain lapsellista kun on hermo mennyt nukuttamistilanteessa.
Olen luonteeltani hyvin kuohuvainen. Niin viha kuin rakkauskin syttyy hetkessä, mutta myös menevät nopeasti ohi. Se näkyy kaikissa muissakin elämän osa-alueissa kuin vain lastenkasvatuksessa. Olisinpa kuin ystäväni, jolla tuntuu olevan lehmän hermot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen tosi pahoillani sun puolesta, että olet noin vaikeassa tilanteessa. Vaikka ajan kanssa lapsenhoitokin helpottaa, niin näistä rankoista ajoista on vaikeampi toipua jos on päässyt tosi väsyneeksi. Mulla on paljon kavereita, joilla on sellainen tilanne, että elimistö vaan leikkaa kiinni väsymyksestä; tulee rytmihäiriöitä, kuumeilua, pyörtyilyä jne. Vaikka autetaan toisiamme, niin ei kukaan meistä voi sitä toisen vauvaa ottaa yökausiksi (kenelläkään meillä ei ole sukulaisia tällä paikkakunnalla). Kyllä me puhutaan keskenämme ihan rehellisesti siitä, kuinka hirveäksi ihmiseksi sitä väsymyksen myötä muuttuu. Silloin tuntuu siltä, kuin suurinpiirtein taistelisi omasta henkiinjäämisestään ja sitä vaan reagoi asioihin niin että jotenkin selviäisi hetkestä toiseen.
Minä olen käynyt pari kertaa juttelemassa psykologin kanssa äitinä olemisesta. Olihan se ihan jees ja mielenkiintoista, mutta elämä kuitenkin on äärimmäisen konkreettisia asioita; ihminen tarvitsee unta, lepoa, liikuntaa, virkistystä ja vaihtelua, eikä mikään keskustelu niitä korvaa. Ja tosi väsyneenä kapasiteetti ei riitä mihinkään kovin suuriin pohdintoihin, kun lähinnä haluais vaan nukahtaa siihen vastaanoton nojatuoliin.
Musta on jotenkin kohtuutonta, että äitiä syyllistetään tässä elämässä kaikesta; kaikesta mitä lapsi tekee tai jättää tekemättä, ja kaikesta mitä mies tekee ja jättää tekemättä. Todella lapsellista sanoa, että olisi pitänyt tietää miten mies käyttäytyy kun lapsi syntyy. Juuri siksi pienten lasten vanhemmat eroavat, kun lapsiperheen arki tuo toisesta esille asioita joita ei ikinä osannut ennakoida.
"Minä olen käynyt pari kertaa juttelemassa psykologin kanssa äitinä olemisesta. Olihan se ihan jees ja mielenkiintoista, mutta elämä kuitenkin on äärimmäisen konkreettisia asioita; ihminen tarvitsee unta, lepoa, liikuntaa, virkistystä ja vaihtelua, eikä mikään keskustelu niitä korvaa."
Olen eri mieltä keskustelun tärkeydestä. Lisäisin sen siis sinun elämän konkreettisten asioiden listaan. Joskus väsymys voi olla lisäksi henkistä, asioiden pyörittelyä mielessä, syyllisyydentuntoa, negatiivisia ajatuksia jne. Näistä asioista keskusteleminen, niinkuin täällä palstalla, voi antaa lisää voimaa ja uusia ideoita miten selvitä päivistä. Mutta ensiksi kannattaa tosiaan nukkua...
AP:n miehestä kertoo paljon se, ettei hän ole kumppaninsa ja lapsensa tukena. Mä en sellaista miestä katselisi päivääkään.
Esikoiselle annoin pari kertaa luunapin hänen ollessaan alle 1v. ja sitä häpeän yli kaiken.
En ole edes huutanut pienelle lapselle, kun ymmärsin, ettei se auta mitään. Isommille lapsille olen joskus aikaisemmin karjunut pää punaisena, kun meni hermot, mutta sittemmin olen tajunnut, ettei sekään auta mitään. Nykyään saatan joskus harvoin korottaa ääntäni, mutta enemmän mennään "saarnaus"systeemillä, kun mulla menee hermot.
t:kolmen äiti, joista vanhin on teini
"Minä olen käynyt pari kertaa juttelemassa psykologin kanssa äitinä olemisesta. Olihan se ihan jees ja mielenkiintoista, mutta elämä kuitenkin on äärimmäisen konkreettisia asioita; ihminen tarvitsee unta, lepoa, liikuntaa, virkistystä ja vaihtelua, eikä mikään keskustelu niitä korvaa."
Olen eri mieltä keskustelun tärkeydestä. Lisäisin sen siis sinun elämän konkreettisten asioiden listaan. Joskus väsymys voi olla lisäksi henkistä, asioiden pyörittelyä mielessä, syyllisyydentuntoa, negatiivisia ajatuksia jne. Näistä asioista keskusteleminen, niinkuin täällä palstalla, voi antaa lisää voimaa ja uusia ideoita miten selvitä päivistä. Mutta ensiksi kannattaa tosiaan nukkua...
AP:n miehestä kertoo paljon se, ettei hän ole kumppaninsa ja lapsensa tukena. Mä en sellaista miestä katselisi päivääkään.
Siis tälle!
hermot ja pinna välistä piukalla ovatkin haastavan uhmiksen kanssa..En vaan usko väkivaltaan ja sen tuomaan "apuun" kasvatuksessa.Itse olen lapsuudessa saanut remmistä,ym "koivuniemen herrasta",mut mä en muutenkaan ole tehnyt samoja asioita oman lapseni kanssa,kuin omat vanhempani!
Joskus otan korvasta kiinni ja talutan jäähylle hetkeksi,mutta ikinä en lyö enkä tukista.