Lue keskustelun säännöt.
Urputusta lasten hoidosta ja isovanhempien osuudesta
20.02.2012 |
Itse olen kolmen ala-asteikäisen lapsen äiti. Olin kotona niin kauan, että nuorin meni kouluun. Tein kotona jonkun verran etätöitä viimeisinä kotiäitivuosina. Nykyään teen töitä vain sen ajan, jonka lapseni ovat koulussa. Lapset eivät ole juuri koskaan keskenään tai yksin, olen lähettämässä heitä kouluun ja otan vastaan. Ei tässä sen kummempaa, meille tämä on ollut mahdollista ja olen itse siitä nauttinut.
Noh, kun lapset oli pienempiä asuimme ulkomailla ja olin AINA lasten kanssa. Nykyään asumme lähellä isovanhempia. Isovanhemmat ottavat lapsemme kylään yhdeksi kokonaiseksi viikonlopuksi joka kuukausi. Viikolla eivät ehdi olla lasten kanssa, työelämässä ovat vielä tiukasti.
Ystäväni jaksaa AINA jauhaa siitä miten meillä isovanhemmat hoitavat niiin paljon ja hän joutuu jaksamaan kaiken yksin. Toki on ikävää, että hänellä tai miehellään ei ole osallistuvia vanhempia, MUTTA, hänen lapsensa taas ovat olleet 1-vuotiaasta täyden päivän päiväkodissa. Tällä hetkellä ystäväni on työnhakija ja lapset ovat silti kokopäiväisesti päiväkodissa. Ymmärrän, ettei kannatakaan välttämättä heitä ottaa pois, ettei hoitopaikka mene ja työnhakuunkin varmaan menee aikaa, muttamutta... Minä en arvostele sanallakaan hänen valintojaan tai elämäänsä, mutta hän jaksaa aina muistuttaa kuinka minulla on niiiiin helppoa kaikki ja hän joutuu olemaan lastensa kanssa ilman lastenvahteja.
Kommentit (46)
nyt joku uraäiti provoaa, jotta saisi av:n puolustamaan lasten päiväkotiin laittamista :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihmeessä homma Suomessa on mennyt siihen, että jos isovanhempi haluaa luoda kunnon suhteen lastenlapsiin ja vielä voimatkin riittää, niin vanhempien on sitten siroteltava tuhkaa päälleen, koska jollain muulla on NIIN RANKKAA :( Ihan kuin se olisi jokin syy häpeillä ja potea huonoa omaatuntoa, että on lämpimät suhteet sukulaisiin. Kurjaa on heillä, joilla näin ei ole, mutta toivottavasti he taas osaavat katkaista kierteen ja ovat aikanaan välittäviä isovanhempia omille lastenlapsilleen. En pidä asiallisena kehuskella omaa onneaan onnettomalle, mutta en ymmärrä myöskään ajattelutapaa, että oma onni on kätkettävä tyystin ja toisilla on oikeus piruilla näille onnellisille.
Muuten ap olisi "muistanut" kertoa leskeydestään jo aloituksessa.
Ja siitäkin huolimatta, en ollenkaan ymmärrä mikä tässä aloituksesa oli pointti. Kaikilla meillä on omat ongelmamme, eikä elämä ole mikään kurjuuskilpailu. Jos ap on tosi ystävä tälle mollaamalleen kaverille niin hän tosiaan voisi vaikka ojentaa auttavan kätensä silloin tällöin!
Tulepas ap nyt vastailemaan! Minuakin kiinnostaa millä ihmeen rahoilla olet elänyt kotiäitinä noin monta vuotta?! Ja mikset kertonut asiaa aloituksessa?
toi yksinhuoltajuus tohon paljasti
muista ap, ens kerralla ei liikaa käänteitä!
Siis nainen on jäänyt kolmen pienen lapsen yksinhuoltajaksi ja hoitanut heitä kotona YKSIN, täysin ilman apua monta vuotta ja pyörittänyt samalla yritystä. Nyt kun esikoinen on jo 9-vuotiaaksi hoidettu, hän on vuoden verran saanut 36h/kk lastenhoitoapua, miestä ei siis ole koskaan auttamassa, kuollut kun on.
Ja TÄMÄ on teidän mielestä helppoa elämää, josta pitäisi osata olla kiitollinen. ÖÖ?
Kaverillansa on mies, hän on joka päivä 10h kotona, tuskin siihen työnhakuun menee sitä kymmentä tuntia joka päivä tai sitten sillä jo olisi työ.. Ja kaveri valittaa ap:n sanoin "AINA". JA porukan käy se KAVERI sääliksi. ÖH.
provolta vaikuttaa. Aloituksesta jäi niin sopivasti pois tuo yh-asia. Ja luulisi noin superrikkaan edes vähän ymmärtävän, miksi köyhä ja työtön kaveri on katkera.