Katkaisin välit vanhempiini

Meillä on pieniä lapsia, pieni lapseton ystäväpiiri mutta onneksi mieheni on lämmin ja järkevä. Aikaisempi mieheni oli saamaton lusmu ja olo oli kamala.



Jos nyt yhtään auttaa, niin oikean kumppanin kanssa kaikki painolastitkin kummasti kevenevät. Eikä niitä sukulaisia tarvitse raahata perässään, jos tuottavat pelkkää angstia.

Itse laitoin myös välit poikki. Äiti narsisti, isä pedari. Mulla puhkesi lapsena parantumaton mielisairaus, joka on nyt vasta "kurissa". Kiitos vaan elämäni pilaamisesta, kusipäät. Ajattelen niin, ettei mulla ole koskaan todellista äitiä tai isää ollutkaan.

Mistäköhän johtuu että niin moni kertoo etenkin äitinsä olevan tunnekylmä ihminen?



Itselläkin on tällainen äiti, hän on asian itsekin myöntänyt. Minulla on ollut vaikea suhtautua asiaan, koska olen itse äärimmäisen tunteellinen ihminen. (Mikä ei kyllä sekään ole kovin kivaa, koska silloin sitä kantaa turhan paljon maailman murheita hartioillaan...)



Onko syynä tähän vanhempiemme tunnekylmyyteen heidän oma kasvatuksensa ja lapsuutensa, vai mikä?



Niin, ja itse aiheesta sen verran, että säälihän se on pistää välit poikki omaan perheeseen, mutta yhtä kamalaa on kärsiä inhottavista sukulaisista. Joskus on pakko tehdä rajuja ratkaisuja oman etunsa takia. Tsemppiä ja jaksamista teille jotka olette tämän rankan ratkaisun joutuneet tekemään!

ja äitini vainoharhainen lähes skitsofreeninen. Silti vielä toimintakykyinen ja käy töissä.

Rakkautta en ole saanut koskaan.



Tekisi mieli laittaa välit poikki mut en voi koska olen ällöttävän super kiltti.



vertaisseuraa kaipaisin

ja äitini vainoharhainen lähes skitsofreeninen. Silti vielä toimintakykyinen ja käy töissä. Rakkautta en ole saanut koskaan. Tekisi mieli laittaa välit poikki mut en voi koska olen ällöttävän super kiltti. vertaisseuraa kaipaisin

Kiltteys on ihan kiva piirre ihmisessä.

Eikä niitä välejä tarvii heti suoraan poikki laittaa, vähennä ensin yhteydenpitoa, ja katso miten asiat etenevät.

Ja vaikka olisitkin ällökiltti, niin rehellinenkin voit olla, ja kysyttäessä kertoa miksi yhteydenpito vähenee.

Tsemppiä!

miten tämä vanhempien tunnekylmyys (varsinkin äidin) on vaikuttanut ihmissuhteisiinne?



Minulla mies on luotettava ja tunteensa näyttävä, mutta läheisriippuvainen, joka sopii minulle. Muissa ihmissuhteissa tuntuu, että minut unohdetaan ja jään yksin. Tämä ei varmasti ole totta, mutta kärsin ihmissuhteiden pinnallisuudesta, tai ehkä en pääse niin syviin suhteisiin et kokisin turvallisuutta.



Olen myös kamalan pettynyt äitiini, joka jäänyt vähitellen minulle etäiseksi. Hän takertuu toiseen sisarukseeni. Lapsena koin hänen hallitsevana ja manipuloivana, enää tähän en suostu ja siksi etääntyminen. Monta muutakin tekijää tosin ollut matkan varrella.

miten tämä vanhempien tunnekylmyys (varsinkin äidin) on vaikuttanut ihmissuhteisiinne?

Onhan se vähän hankalaa ollut, kun isää ei ollut päihteiden ja vankilakeikkojen vuoksi, eikä äidillä ollut tolkkua toisten ihmisten kanssa toimimisessa.

Ihmissuhteissa olen aina ollut kamalan säikky sen suhteen, että minut unohdetaan, mitätöidään tai jään yksin. Siis ihan sellainenkin juttu, että mieheni lähti sukuloimaan pariksi päiväksi ajoi minut ihan hulluksi. Tai jos tuli uusia miehen tuttavia meille käymään, eikä mieheni ottanut minua kunnolla mukaan, olin aivan murtunut. Eikä tosiaankaan ollut kyse mistään marttyyrin kruunun hakemisesta, vaan jotenkin vain mureni palasiksi, eikä ollut mitään järkeä olossa.

Äitini on jäänyt minulle aikuisiälläkin etäiseksi ja toinen siskoni takertuu äitiini ja toisin päin. Heillä on jatkuvasti mykkäkouluja, kiistoja ja ties mitä, mutta sitten taas palaavat takaisin "ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut". Itse en enää jaksa äidiltäni sitä, että hän käyttäytyy ihan miten sattuu ja jonkin ajan päästä pitäisi vain painaa villaisella ja jatkaa ihan pokkana kuin kaikki olisi hyvin. En vain jaksa sitä ailahtelua ja pehmittelyä, jatkuvaa joustamista ja ihmettelyä, kun en kerta kaikkiaan ymmärrä mitä taas tapahtuu.

Onneksi olen voinut puhua mieheni kanssa ja kun on fyysisestikin tarpeeksi etäisyyttä äitiin, tunnun voivan paljon paremmin.

Minuun äitini tunnekylmyys on vaikuttanut ainakin sillä tavalla, että en oikein osaa avautua muille ihmisille, koska olen kokenut torjumista äitini osalta kun olen yrittänyt hänelle puhua asioistani.



Jotenkin sitä vaan nykyään ajattelee että ei ketään kiinnosta mun jutut kuitenkaan, joten haudon kaiken sisälläni.



Äidin tunnekylmyydestä ihmissuhteisiin en osaa sanoa, koska en ole koskaan seurustellut (olen 23-v), eikä minulla ole läheisiä ystäviä. En tiedä johtuuko tämä osaltaan tuosta tunnekylmästä äidistä. Suurimmaksi osaksi syynä ihmissuhteiden puuttumiseen on ollut koulukiusaaminen....

Siis juuri tuo, että kun mieheni ei ole tunteellinen ihminen, niin koen jääväni ihan yksin ja paitsi. Olen ihan tunnenarkki, haluaisin tuntea koko ajan isoja useita ja kaipaan paljon huomiota ja hellyyttä. En siis taatusti ole helppo kumppani, mutta kovin kiltti kyllä, kuten muutkin vaikeista oloista olevat tuntuvat olevan. Välillä on tuntunut, että ihan terveen papereita en itsekään saisi. Isän hulluus ja juoppous ja harvinaisen surkea äitini (joka ihmekumma jaksaa työelämässä) on aiheuttanut niin pahaa jälkeä. Siksi ainut keinoni on katkaista kokonaan välit myös äitiini (isääni en enää näe) sillä vain silloin mieleni rauhoittuu. - AP

Mistäköhän johtuu että niin moni kertoo etenkin äitinsä olevan tunnekylmä ihminen?

Itselläkin on tällainen äiti, hän on asian itsekin myöntänyt. Minulla on ollut vaikea suhtautua asiaan, koska olen itse äärimmäisen tunteellinen ihminen. (Mikä ei kyllä sekään ole kovin kivaa, koska silloin sitä kantaa turhan paljon maailman murheita hartioillaan...)

Onko syynä tähän vanhempiemme tunnekylmyyteen heidän oma kasvatuksensa ja lapsuutensa, vai mikä?

Niin, ja itse aiheesta sen verran, että säälihän se on pistää välit poikki omaan perheeseen, mutta yhtä kamalaa on kärsiä inhottavista sukulaisista. Joskus on pakko tehdä rajuja ratkaisuja oman etunsa takia. Tsemppiä ja jaksamista teille jotka olette tämän rankan ratkaisun joutuneet tekemään!

puolisolta ei saanutkaan sellaista tukea, tunnetta ja kumppanuutta kuin olisi toivonut, kun huomasi, että ei olekaan sen puolison listalla nro 1. Työhön pakeneminen on yksi keino puolustaa omaa itseään, mutta eihän se tietenkään ole mikään syy olla huolehtimatta lapsista ja yrittämättä järjestää heille mahdollisimman hyvät olot alkoholistista huolimatta.