Kuulin aivan ihanan tytönnimen tänään!
Väestörekisterikeskuksen mukaan samannimisiä on annettu "alle 10".
Kyseessä on yhdysnimi; kaunis, raikas ja herkkä... Esikoisemme on syntymässä vasta kuukauden päästä eikä nimivalinta ole vielä ajankohtaista, mutta kehtaisimmekohan ottaa löytämäni nimen harkintaan? Hieman arveluttaa, olisiko harvinaisen nimen valinta kopioimista sen alun perin keksineiden mielestä?
Ihastuin totaalisesti. Voin melkein kuvitella kyseisen nimen kantajan mielessäni :)
Voihan tietysti olla, ettei nimi sopisi oman lapsemme ulkonäköön lainkaan. Ja saattaahan esikoisemme olla poikakin :D
Kommentit (34)
Kun nimi on kuitenkin tahallaan valittu niin, että ei ole kaimoja.
nimen valitsemista näillä perusteilla... Meillä on annettu se nimi mikä lapselle on sopinut.
siis miksi ei muut saisi laittaa sitä nimeä minkä tahtovat omalle lapselleen? vaikka nyt olisikin juuri se toisen 'ainoa suomessa' nimi? jokainen laittaa sen, minkä parhaaksi näkee.
Itselläni ei ole harvinaista etunimeä, mutta sukunimi sen sijaan on (alle 50 kpl Suomessa...). Koko Suomessa ei tietääkseni ole toista henkilöä jolla olisi sama etu-ja sukunimi kuin minulla.
Tuosta uniikista nimestä on se haitta, että minut tuntevat ihmiset tietävät heti että kyseessä on (ainakin hyvin suurella todennäköisyydellä) juuri minä, jos kyseinen nimi jossain esiintyy. Välillä olisi todella kiva jos nimi olisi joku Hanna Korhonen, niin olisi vähän intimiteettiä esin netissä...
Tämän takia en ymmärrä mikä hirveä hinku on väenvängällä keksiä lapselle uniikki nimi. Etenkin etunimi, jos se ei edes istu suomalaiseen suuhun kunnolla. Se lapsi on joka tapauksessa oma, ainutlaatuinen yksilönsä, oli nimi mikä tahansa, joten tuollainen erikoisuudentavoittelu tuntuu aika turhalta. Ymmärrän ettei haluta lapselle ihan mitä tahansa tusinanimeä, varsinkin jos sukunimi on Suomen yleisimpiä, mutta joku tolkku näissä ääripäissäkin voisi olla.
On olemassa vaikka kuinka paljon kivoja, kauniita nimiä jotka eivät sinänsä ole harvinaisia, mutta joita nykypäivänä harvemmin annetaan lapsille. Näitä voisi mieluummin ottaa uudelleen käyttöön, kaikenmaailman ulkomaisten ja eksoottisten nimien sijaan.
Jos ei kerran AP suostu kertomaan tätä nimeä niin aletaan arvailla. AP:n tyylistä päätellen arvailen seuraavia:
- Kaste-Helmi
- Lumi-Aura
- Nico-Petteri
En tajunnut mitä hienotunteisuutta joku luulee osoittavansa? Ethän sinä tunne perhettä, kaupassa saakka perhe ääneen lapsen nimen sanoo!! :D
Ei kuule kiinnosta alkuunkaan mikä "ihmeellisyys" tuo nimi on.
Tsemppiä vaan sun pähkäilyihin, kehtaako jotain nimeä laittaa "kopiona"! :))
Esimerkiksi Raisoja on 6
Raisa nimi on annettu 6 lapselle viimesen kahden vuoden aikana.
Pirjo-Irmeli tai Sirkka-Pirkko.
Ne on jotenkin niin herkkiä ja keijumaisia nimiä.
Elikkäs nimi on Linda-Belinda.
ap
Elikkäs nimi on Linda-Belinda.
ap
ei oo kilttiä esiintyä toisena ihmisenä, sitä kutsutaan identiteettivarkaudeksi. Tästä voisi nostaa kunnianloukkaussyytteen.
Väestörekisterikeskuksen mukaan samannimisiä on annettu "alle 10".
Kyseessä on yhdysnimi; kaunis, raikas ja herkkä... Esikoisemme on syntymässä vasta kuukauden päästä eikä nimivalinta ole vielä ajankohtaista, mutta kehtaisimmekohan ottaa löytämäni nimen harkintaan? Hieman arveluttaa, olisiko harvinaisen nimen valinta kopioimista sen alun perin keksineiden mielestä?
Ihastuin totaalisesti. Voin melkein kuvitella kyseisen nimen kantajan mielessäni :)
Voihan tietysti olla, ettei nimi sopisi oman lapsemme ulkonäköön lainkaan. Ja saattaahan esikoisemme olla poikakin :D
lapselleni harvinaisen nimen, ja juuri sen perusteella, että kuulin kerran kaupassa äidin kutsuvan nimeltä lastaan. Nimi jäi mieleeni, ja mun yllätyskuopus sitten vuosia myöhemmin sai sen nimen.
Olen sen jälkeen bongannut omilta kulmiltani kaksi saman nimen saanutta lasta, toinen oli sekä etu- että toiselta nimeltään sama.
Ei haittaa. Ei nimiä kukaan omista.
Aada-Mari
Aamu-Aurinko
Aamu-Kaste
Ann-Marin
Hertta-Mari
Hilla-Onerva
Ilta-Aurinko
Ilta-Kaste
Ilta-Tuuli
Kukka-Marja
Kukka-Meri
Lumi-Anna
Maija-Orvokki
Mia-Karoliina
Miia-Karoliina
Minna-Katariina
Minttu-Leena
Mira-Mari
Sade-Pilvi
Sara-Katariina
Näiden nimien kantajia on Suomessa alle 10.
Elikkäs nimi on Linda-Belinda.
ap
Vitsihan tuo on??
Se Yampa on oikeastaan aika yleinen, mutta yleisempi yhdysnimenä Nico-Yampa.
nyt turhan paljon arvoa täysin jonninjoutavalle asialle... Nimi on nimi.