Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
muutettiin pois Helsingistä ja kaduttaa valtavasti. Kärsivätkä lapset jos
17.02.2012 |
muuttaisimme takaisin Helsinkiin?
He joutuisivat taas vaihtamaan koulua, ovat 2 ja 4 luokalla.
Muutimme miehen työn perässä keskisuomeen. Ihan kiva pikku kaupunki ja niin pois päin.
Aluksi oli seikkailua ja jännää, nyt on ankeaa ja harmaata.
Olemme olleet täällä vuoden.
Lapset ovat sopeutuneet hyvin, on paljon harrastuksia ja ystäviä.
Minä en tunne ketään. Täällä on porukka jotenkin niin erilaista kuin Helsingissä. Naiset puhuvat ihan toissijaisista asioista; tv-sarjoista ja muusta.
Ketään ei kiinnosta mikään yhteiskunnallinen asia millään tavalla.
Lisäksi täällä ollaan kamalan uskonnollisia ja osallistutaan kirkon rientoihin koko perheen voimalla.
Kukaan meidän perheessämme ei kuulun kirkkoon.
Miehellä on töitä mutta hän joutuu olemaan työmatkoilla 3-5 pvää/viikosta.
Minä olen koko ajan yksin.
Teen töitä kotona, olen freelancekuvittaja. Yritän myös aloittaa taitelijanuraani.
Mutta tämä paikkakunta on alkanut ahdistaa minua suunnattomasti. Lapsetkin sanovat säännöllisin väliajoin kaipaavansa Helsinkiin.
Kysyin mieheltä eilen, eikä hän ole kuulemma edes ajatellut Helsinkiin muuttamista.
Meillä kummallakaan ei ole erityisiä siteitä tänne paikkakunnalle.
Minä kaipaan niin Helsinkiin että kipeää tekee. Olen alkanut masentua ja työ jota rakastan, ei ole enää kivaa.
Voinko vaatia takaisinmuuttoa vai olisinko itsekäs? Tuntuu että näivetyn täällä.
Kommentit (30)
Mä olen lapsuuteni asunut juuri tuollaisessa paikassa ja tiedän kyllä mistä puhut. Ehkä sitä väkisin asennemuutoksella elää, mutta miksi pitäisi? Ihmiset on vaan erilaisia ja viihtyvät eri paikoissa.
Ja onhan se ihan selvä, että pienellä paikkakunnalla on niitä taitelijapiirejäkin paljon vähemmän, siksihän ihmiset muuttavat niiltä pois kun ei löydy hengenheimolaisia oli asenne mikä hyvänsä.
Sun miehellesihän on ihan sama missä asuu, jos on viikot matkoilla joka tapauksessa. Voihan se käydä kerran viikossa siellä keski-Suomessakin jos päätätte palata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niksi onkin siinä, että aikuisen normaalin ihmisen tulee kyetä asennoitumaan elämään niin ettei muutu marttyyriksi. Ei asuinpaikan, huonon puolison, eikä yhtään minkään takia. Muutto toiselle paikkakunnalle on henkisesti laiskan ratkaisu.
Siis mitä, että olosuhteita ei saisi ikinä muuttaa parempaan ja itselleen mieleisempään vaan pitäisi aina vaan säätää päätään ja asennoitua toisin? Minusta tuossa ei ole mitään järkeä. Tietysti jos mahdollisuutta muuttaa elämäntilannetta (vaikka sitä paikkakuntaa) ei ole, sitten on opeteltava elämään siellä missä on niin hyvin kuin mahdollista. Mutta jos mahdollisuudet on, miksipä ei pyrkisi itselleen mieluisampaan paikkaan?
En ymmärrä mitä Helsingissä on.
Olin aikoinaan monta vuotta siellä töissä ja asuin Keravalla.
Karmea paikka.
synnyinkaupunkini, kun muutimme pois isän työuran perässä parikin kertaa. Ikävöin kovasti synnyinkaupunkiani, oikeastaan aikuisikääni saakka. Omille lapsilleni en halunnut samaa! Olin päättänyt jo lastemme ollessa pieniä, että pysymme heidän koko kouluaikansa samalla pienellä paikkakunnalla ja suon sen luksuksen heille, että saavat olla turvallisessa, tutussa ympäristössä koko lapsuutensa ja nuoruutensa.
No, he kirjoittivat ylioppilaaksi ja molemmat lähtivät suoraapäätä kipinkapin täältä pois, hirveen sisäänpäinlämpiävä pikkupaikkakunta, jossa ei voi kunnolla edes hengittää, sanoivat. Ja minä kun vaalin tätä heille erityisesti...
Joten - teet niin tai näin, on mahdollista, että menee väärinpäin.
Sinuna muuttaisin takaisin Helsinkiin. Turha uhrautua, kun ei mitään takeita ole siitä, arvostaako kukaan uhraustasi, mutta oma elämäsi ja onnesi tuhoutuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajoittakaa muutto ainakin lasten kesälomalle. Koulun vaihtaminen kesken lukuvuotta / -kautta on kurjaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei todella kaduta muutto Helsingistä. Lapsia ei voi viedä puistoihin, täynnä salmonella paskaa, autoa eisaa parkkiin, 3 lasta, yksi vaunuissa, ei helppoa. Pyöräilijät kiroo ja sylkee päälle jne jne. Ollaan erittäin onnellista kun ymmärsimme muuttaa pois, pois heisingistä, yök.
Ymmärrän sua todella hyvin ja kaduttaa kun ei tullut lähdettyä lapsen ollessa vauva huolimatta puuttuvista tukiverkostosta. On niin helppo elää työn kautta mutta muu elämä on kärsimystä paikkakunnalla jossa ei viihdy., eikä samanhenkisiä löydy. Helsinki olisi just sitä maailma mistä nuorena haaveili. Onhan siellä toki paljon vilskettä, mutta kaipa sekin parempi kuin elämätön elämä jossain pskapaikassa. Ei pikkukaupunkien ihmiset välttämättä sen paremmin toisiinsa tutustu ja ovat varsin kranttuja valitsemaan myös ne omanhenkiset myös. Ainaki itse sopisin paremmin stadiin ja luonteesta on kuoriutunut jo tässä kärsimyksessä paremmin sinne sopiva. Ilkeydestä ei ole kyse.
Alue: Aihe vapaa
jos olet muuttanut kaupunkiin, jota et aiemmin tuntenut ja josta et tunne ketään. Sopeutuminen ottaa yleensä pidemmän ajan.
Tuntuu omituiselta että asut kuitenkin kaupungissa, eli siellä lienee tuhansia ihmisiä, mutta kaikki ovat vääränlaisia: pinnallisia ja uskonnollisia. Oletkohan väärissä piireissä? Oletko tietoisesti hakeutunut kulttuuriporukoihin? Niitäkin taatusti on pikkukaupungissakin, tiedän kokemuksesta.
Minusta ei nyt kannattaisi keskittyä kaipaamaan Helsinkiä ja masentumaan, vaan pikemminkin ajattelemaan mitä hyvää nykyisellä paikkakunnallasi on. Tai mitä voisit itse fiksuna ihmisenä antaa kaupungillesi, kenties tuoda tuulahduksen Helsingin sivistystä... ;)
Hankala sanoa, jos koko muu perhe tahtoo asua nykyisellä paikkakunnalla, ja vain sinä et, niin kenen etu siinä painaa.
oisaalta tuo tilanne, että miehesi on noin paljon työmatkoilla, ja sinä teet töitä kotona yksin saattaa jos itsessään ahdistaa ja masentaa. Etenkin kun sinulla ei ole edes samanhenkisiä kavereita. Välttämättä syy ahdistukseesi ei ole paikkakunnassa, vaan elämäntilanteessasi yleensä?