muutettiin pois Helsingistä ja kaduttaa valtavasti. Kärsivätkä lapset jos

niin ei sekään ole kenenkään etu. Ei myöskään lasten.

ja tavallaan voisi sanoa että ovat kärsineet mutta sitten pitkällä aikavälillä se ei enää olekaan niin varmaa. Että jos se sittenkin on ollutkin hyödyksi.

Jos aiotte muuttaa tehkää se nyt heti kun lapset ovat vielä alakoulussa. On paljon vaikeampaa saada kavereita vanhempana.

takaisin Helsinkiin vähän vastaavista syistä, mutta silloin lapset olivat vielä niin pieniä, että ei ollut kaveri- tai koulukuvioita huomioitavana, eikä muutto vaikuttanut meidän töihimme. Tunnistan tuon tunteen hyvin, mutta en taida osata neuvoa..

syynsä kullakin

Vähän aikaa voivat kaipailla kavereiden perään, mutta äkkiä saavat uusia. Heistä tulee vain entistä taitavampia kanssaihmisten kanssa kulkijoita. Muuttaessa kannattaa tietysti rohkaista lapsia ottamaan toisiin kontaktia ja itse tarvittaessa järjestää siihen sopivan vapaita tilanteita tyyliin tulkaa meille leikkimään koulun jälkeen.

Ei kai ihan kaikki siellä ole tietynhenkisiä? Hakeudu joihinkin taidehörhöpiireihin esim?

ajattele lapsiasi. Sinä olet aikuinen, ja itse vastuussa siitä miten koet elämäsi, voit viihtyä missä vain jos haluat kylliksi. Mutta olet vastuussa myös lastesi olosta.



Se nyt vaan EI mene niin, että kun äiti saa mitä haluaa, niin lapsetkin ovat onnellisimpia silloin.



t. toinen muuttanut ja sitä myöhemmin katunut, mutta silti lastensa parasta ajatellut

Totta kai omien tarpeiden ajattelu on "itsekästä", mutta onko se liian itsekästä, on toinen kysymys.



Lasten koulunvaihdot ovat aina vaikeita ja omaa ajattelua ohjaa koko ajan toive, ettei lasten tarvitsisi vaihtaa koulua koskaan (eivät siis ole vielä koulussa). Kannattaa kuitenkin muistaa, että Pk-seudun kuoluissa vaihtuvuus on suurta, joten sinne mahtunee helpommin sekaan.



Eli jos vastauksen haluat, toiveessasi ei ole mitään väärää, mutta perheen kokonaistilanne ratkaisee. Ymmärrän, että taiteellisen uran tekeminen on kivempaa jossian missä on taiteellinen yhteisö. Pieneen kuntaan ei todennäköisesti kovin montaa taitelijaa mahdu. Ja vastaan väittäjille tiedoksi, kovin monta ei tarkoita samaa kuin ei yhtään.

ja sitä pidetään koko perheelle vain hyvänä asiana, saadaan kokemuksia jne. Miksei tuota voisi pitää kotimaan työkomennuksena. Yrittäkää palata sinnepäin, mistä Helsingistä lähditte. Jos sinä kärsit, koko perhe kärsii. Olisiko meihellä paluumuuttomahdollisuuksia töiden suhteen?

uskon, että lapsilla on oikeasti parempi kasvaa paikkakunnalla jossa nyt asumme. Täällä on turvallista, tunnen jokaisen lapsen luokkakaverin vanhemmat ainakin jollain tapaa. Lapset voivat huoletta liikkua yksin, kun joka puolella on tuttuja aikuisa, jotka tarvittaessa auttavat ja pitävät komentoa. Itse kaipaan Helsingin monimuotoisuutta, vilskettä ja tapahtumia. Joka kerta kun menen Helsinkiin tuntuu, että voi vapaammin hengittää ja olla. Ollaan jo miehen kanssa päätetty, että sitten kun viimeinenkin lapsi lähtee kotoa muutan takaisin Helsinkiin

mäkin kuulun tohon porukkaan, joka haluaa suoda lapselle mahdollisuuden käydä samaa koulua ilman vaihdoksia. Oma tilanteeni on se, että muutimme Helsingistä pienelle paikkakunnalle vajaa vuosi sitten, enkä minä ole ainakaan vielä sopetunut tai kotoutunut tänne. Tänne on pääkaupunkiseudulta vain reilun tunnin matka mutta henkinen etäisyys on silti minulle liian pitkä. Mieheni on kotoisin täältä, ja hän sai työpaikan lähiseudulta, joten muutto vahvistui aika nopeaan tahtiin. Itse oli silloin työtön, mutta minäkin löysin lähikunnasta nopeasti töitä.



Vanhempi lapsemme aloitti koulun viime syksynä, ja hän on sopeutunut loistavasti. Nuorempi lapsi on neljä vuotta, ja hän vielä ajoittain puhuu vanhoista kavereistaa. Minulle jäi Helsinkiin aivan kaikki, perhe, ystävät, tutut ja rakkaat naapurit. Jä tärkeimpänä itse Helsinki. Tunnen aivan samoin kuin sinäkin, että voin hengittää vapaasti, kun tulen Helsinkiin. Olo on aina yhtä haikea, kun palaan sunnuntaina kotiin.



Mutta, me olemme siis päättäneet, että niin kauan kuin meillä on töitä täällä, emme ala minun kaipuuni vuoksi muuttamaan takaisin. Haaveissa minulla on, että muuttaisimme takaisin Helsinkiin, kun lapset ovat isoja, siis koulunsa käyneitä. Voi vain hyvin olla, että mieheni ei sitten enää haluakaan muuttaa. Hän viihtyy parhaiten rauhallisessa ympäristössä.



Sinulle en siis voi antaa muuta neuvoa, kuin että jos oikeasti tuntuu siltä, että tukehdut siellä, on teidän ainakin harkittava muuttoa. Lapsilta ei minun mielestäni kuulu kysyä vielä tuossa vaiheessa, sillä he ovat liian pieniä ottamaan vastuuta siitä, missä teidän on hyvä asua. Ei varmasti ole kiva vaihtaa koulua, mutta niin kuin joku kirjoitti, lapset löytävät kyllä uusia ystäviä. Jatkossa yritätte sitten tehdä suunnitelmanne niin, että ette heti ole taas muuttamassa ja "sotkemassa" lasten elämää. Voimia päätöksentekoon!

Meidän perheessä vaimo olisi halunnut pois Helsingistä, minä en. Siksi jäimme, mutta vaimolla on koko ajan ikävää synninseudulleen. onneksi sinne on vain reilut 100 km että siellä voi käydä viikonloppuisin jos haluaa. Mutta muuttaa sinne en haluaisi. mitä stadissa syntynyt mies jonka työpaikak on stadissa tekisi pienessä maalaiskylässä ja pikkukaupungissa? Ei mitään. Ihmiset siellä ei puhu mistään muusta kuin juoruista ja TV-sarjoista. Yritä puhua miehesi ympäri että muuttaisitte takaisin.

ihan yleisesti. Olen asunut parissa kaupungissa Keski-Suomessa ja en ole tuollaista havainnut. En nähtävästi ole sattunut samaan kaupunkiin.

Tuokin on aika erikoista, että koko kaupungillinen naisia juoksee vain kirkossa ja puhuu telkkarisarjoista.

Hei sano kaupungin nimi.

muuttaisimme takaisin Helsinkiin?

He joutuisivat taas vaihtamaan koulua, ovat 2 ja 4 luokalla.

Muutimme miehen työn perässä keskisuomeen. Ihan kiva pikku kaupunki ja niin pois päin.

Aluksi oli seikkailua ja jännää, nyt on ankeaa ja harmaata.

Olemme olleet täällä vuoden.

Lapset ovat sopeutuneet hyvin, on paljon harrastuksia ja ystäviä.

Minä en tunne ketään. Täällä on porukka jotenkin niin erilaista kuin Helsingissä. Naiset puhuvat ihan toissijaisista asioista; tv-sarjoista ja muusta.

Ketään ei kiinnosta mikään yhteiskunnallinen asia millään tavalla.

Lisäksi täällä ollaan kamalan uskonnollisia ja osallistutaan kirkon rientoihin koko perheen voimalla.

Kukaan meidän perheessämme ei kuulun kirkkoon.

Miehellä on töitä mutta hän joutuu olemaan työmatkoilla 3-5 pvää/viikosta.

Minä olen koko ajan yksin.

Teen töitä kotona, olen freelancekuvittaja. Yritän myös aloittaa taitelijanuraani.

Mutta tämä paikkakunta on alkanut ahdistaa minua suunnattomasti. Lapsetkin sanovat säännöllisin väliajoin kaipaavansa Helsinkiin.

Kysyin mieheltä eilen, eikä hän ole kuulemma edes ajatellut Helsinkiin muuttamista.

Meillä kummallakaan ei ole erityisiä siteitä tänne paikkakunnalle.

Minä kaipaan niin Helsinkiin että kipeää tekee. Olen alkanut masentua ja työ jota rakastan, ei ole enää kivaa.

Voinko vaatia takaisinmuuttoa vai olisinko itsekäs? Tuntuu että näivetyn täällä.

Siis tietysti voitte muuttaa, ei tavalliset terveet lapset muutoista "säry". Toki koulun ja ystäväpiirin muuttuminen on aina jonkinlainen stressitilanne lapselle mutta ei kaikki stressi ole vahingollista vaan voi olla jopa kasvattavaa. Eli jos kyse ei ole erityislapsista joilla jo muutenkin on sopeutumisvaikeuksia niin en miettisi kahta kertaa sitä miten lapset sopeutuu. Ja tosiaan, lasten etu ei ole ahdistunut ja tylsistynyt äiti joka marttyyrinä kärsii paikassa jossa ei halua olla.



Me olemme miehen työn takia vaihtaneet maatakin pari kertaa lasten ollessa kouluikäisiä eikä mitään ongelmia siitäkään.

maalta kaupunkiin. Minusta se oli kivaa, oli enemmäm kavereita ja tekemistä, enemmän mahdollisuuksia.

Ja tosiaan, lasten etu ei ole ahdistunut ja tylsistynyt äiti joka marttyyrinä kärsii paikassa jossa ei halua olla.

Niksi onkin siinä, että aikuisen normaalin ihmisen tulee kyetä asennoitumaan elämään niin ettei muutu marttyyriksi. Ei asuinpaikan, huonon puolison, eikä yhtään minkään takia. Muutto toiselle paikkakunnalle on henkisesti laiskan ratkaisu.

me muutettiin Tukholmasta maaseutukaupunkiin, josta mies kotoisin.



Vuosi sopeutumiseen on lyhyt aika. Jospa lasten kavereiden kautta tutustuisit aikuisiin ? Ja ne taiteilijapiirit ? Kaksi, kolme vuotta aikuiskontaktien luomiseen menee kevyesti. Tutustut yhteen, hänen kauttaan toiseen ja yhtenä päivänä huomaat ympärilläsi olevan kokonaisen verkoston.



Pystyisitkö opsikelemaan ? Itse tutustuin mammapiirien lisäksi ihmisiin aloittaessani opiskelut ja nyt työelämä on tuonut lisää aikuisia.



Etenkin nuo mammapiirit olivat sisäänpäinlämpiäivä ja keskustelunaiheet edelleen tosi pinnallisia vaikka osa on jo palannut työelämään. Ulkonäkö, TV-sarjat, lomamatkat ja lasten vaatetus ja harrastukset kestopuheenaiheet. Keskustelu tyrehtyy, jos aloitan puhumaan nyt vaikka Kreikan tilanteesta. Korkeintaan saa kauhistuneita kommentteja, että sinne ei voi nyt mennä lomailemaan :)



Mutta oma asenne rataksiee, pitää olla avoimin mielin ja meitä on moneen lähtöön, liian kranttu ei voi olla ja nokka pystyssä-asenteella, ap !



Mutta lasten kaverien takia olen noissa mammapiireissä mukana ja kierrän myös niitä pakollisia lastenvaatekutsuja :)



Tsemppiä ap, aika auttaa! Sinunan odottoaisin vielä vuoden, pari ennen takaisinmuuttopäätöstä.



Me haaveillaan kans että muutetaan lasten aikuistuttua takaisin isompaa paikkaan.

Hmm... pitää muuttaa helsinkiin pakoon uskonnollisia ihmisiä?

syynsä kullakin

Aika hienosti ymmärsit ap:n pointin :D :D :D

Olen itse kotoisin pieneltä paikkakunnalta ja asun nyt Espoosssa. Tuosta henkisestä ilmapiiristä pienillä paikkakunnilla haluaisin painottaa, etteivät "maailaiset" nyt sinänsä ole yksinkertaisempia kuin kaupunkilaiset. Toki ns. sivistyneistö kertyy helposti kaupunkeihin, mutta enemmän kysymys on siitä, että esim. taiteiden harrastajia on vain pari prosenttia väestöstä - siis niitä, jotka oikeast haluavat luoda jotain - ja pienellä paikkakunnalla näitä harrastajia vain on vähän. Mitään taidepiirejä ei siis välttämättä ole, tai niiden toimitan on tehotona. Olen itsekin kuulunut kirjoittajaseuraan pienellä paikkakunnalla ja ihania ihimsiähän ne oli - tosin juuri kukana ei oikeasti kirjoittanut ja hädin tuskin edes luki mitään.



Tämän takia toki taiteen/ tieteen harjoittajat kertynevät kaupunkeihin - koska siellä on muitakin samasta asiasta kiinnostuneita.

Tuosta henkisestä ilmapiiristä pienillä paikkakunnilla haluaisin painottaa, etteivät "maailaiset" nyt sinänsä ole yksinkertaisempia kuin kaupunkilaiset.

Jep, juuri noin. Kyse on monesti siitä, että että elämä, elämäntyylit ja elämänrytmit ovat vaan aivan tyystin erilaisia esim. Helsingissä vs. maalla. Ihmiset ovat ERILAISIA, eivät tyhmempiä tai viisaampia.

Toki tietynlaista "impivaaralaisuutta" tai "umpimielisyyttä" esiintyy jossain maaseudulla, mutta ei se ole mikään automaattinen lähtökohta.

Minä asun Helsingissä ja vaikka olenkin tänne 90-luvulla pikkukaupungista muuttanut niin minua ei saisi kirveelläkään takaisin pikkukaupunkiin. Mua nuorena ahdisti se pienen kaupungin pienet piirit, joka päivä kadulla vastaan samat naamat, kaikki tunsi kaikki, tiesi kaikkien asiat jne.

Sitä paitsi minä rakastan ihmisvilinää, ratikoita, ravintoloita, museoita jne ja että ne on aina saatavilla.

Jollekin toiselle ne ovat kauhistus :)