Katu lasten leikkipaikkana taas kiehuttaa
En sitten jaksa ymmärtää vanhempia, jotka antavat lähiöalueella lastensa leikkiä kadulla. Mutta milläpä ne lapset muuta oppisivat, kun vanhempansa siinä itse temmeltävät mukana ja pulkkamäet rakennetaan johtamaan kadun puolelle.
Kun omalla kotikadulla kulkee, alkaa vähitellen tulla kurja fiilis että olisi jonkun toisen pihalla kun naapuriperhe on levittäytynyt oleilemaan ja pelailemaan kadun varrelle.
Asenne tuntuu olevan se, että kotikatu olisi kuin taloyhtiön sisäpiha, jossa saa olla ja mennä niinkuin haluaa ja autojen oletetaan puikkelehtivan ja väistelevän leikkejä. Kyllä omassa lapsuudessanikin välillä tiellä leikittiin, mutta tosi kiireesti kipaistiin tien reunaan autojen lähestyessä.
Enkä suostu hyväksymään perusteluksi sitä, että olisit tyytyväinen kun joku on lastensa kanssa. Osaahan sitä moni muukin olla, mutta kotipihoilla, ei autoteillä. Enkä sitäkään hyväksy syyksi että pojat on poikia jne jne. Meillä on kolme poikaa ikävälillä 3v-13v ja heille nämä säännöt tiellä kuljetaan ja pihalla leikitään on aina ollut ihan ok.
Hyvät vanhemmat, käyttäytykää asiallisesti, turvallisesti ja kohteliaasti naapureita kohtaan ja antakaa kotikadun olla kotikatuna liikenneturvallisuutta kunnioittaen. Lähiöalueilla omat pihat ovat ihan riittävän kokoisia leikkejä varten.
Kommentit (31)
Meillä taloyhtiö ohjeistaa, että ottakaa kadut haltuun. Taloyhtiön alueella on kolme katua, joilla ei ole kuin meidän taloyhtiön taloja. Ei pitäisi olla läpikulkutarvetta, mutta aina joku yrittää.
Meillä todellakin pelataan pelejä, piirretään katuliiduilla, ajetaan pyörillä, hypätään ruutua kadulla. Ja haloo, niin on tehty aina. Kyselkääpä kaupunkilaisilta isovanhemmiltanne missä he leikkivät.
Nythän te olette supistamassa julkisen tilan vain autojen käyttöön. Voiko olla enemmän itsekäs?
Mun mielestä on paljon vaarallisempia ne kadut, joissa autoilijat eivät huomioi muita teiden käyttäjiä ollenkaan.
Eli mielestäsi on ok sallia omien lasten tahallisesti vahingoittaa toisten omaisuutta? Ok-alueella kun pelataan tiellä, pallohan on jatkuvasti toisten pihalla, ja osuu jatkuvasti toisten istutuksiin, autoon ja muuhun omaisuuteen.
Tämä on itse asiassa rivarialue.
Vanhemmat vahtivat lapsiaan tietenkin. Ei kukaan jätä 5 v yksin ulos leikkimään.

Kenellähän se minäminäminä-asenne taas olikaan...?
Tämä on itse asiassa rivarialue.
Vanhemmat vahtivat lapsiaan tietenkin. Ei kukaan jätä 5 v yksin ulos leikkimään.
Ja kun ihminen ostaa omakotitalon, niin monikin tekee sen juuri OMAN pihan takia. Ei kukaan pidä siitä, että vieras kakara tulee takapihalla vastaan jalkapallonsa kanssa. tai naapurin kakara.
Moni, ehkä suurin osa, ostaa omakotitalon, sen oman pihan takia. Jos naapurin kakarat saavat levittäytyä kadulle pelaamaan ja kerätä siihen lähistön kakarat, niin aivan sama olisi asua koulun liikuntasalissa sählypelin keskellä.
Kyllähän toiset pitää ottaa huomioon ja jatkuva pelaaminen tiellä ei ole sitä. Piirtämiset liidulla katuun ja pyöräily ja kävely tietysti ok. Tosin poikalaumat eivät aina pyöräile asiallisetsi. Mielelään ei pyöräillä koko tien leveydeltä, vaan noudatetaan liikennesääntöjä.
Minä olen antanu luvan täällä okt-alueella lasten pelata myös tiellä, samoin muutaman talon päässä lapset skeittaavat tiellä kun se on asvaltoitu. Miellän ne pihakaduiksi ja koska ainoa liikenne ovat aluueen muun lapsiperheet niin jokaisen tulee vauhdissaan muutenkin huomioida, että mistä tahansa pihasta voi 2v uhmis vaikka rynnätä tielle ja pitää ehtiä pysähtyä ajoissa.
Tämän alueen läpi ei kulje mitään isoa läpiajotietä, se on paljon kauempana. Täällä ainoastaan taloille menevät tiet, joista moni umpikujia. Meillä vaalitaan kylämeininkiä täällä pks:n tuntumassa.
Jos tällainen on sinulle ongelma niin asut väärässä paikassa sitten. Ymmärtäisin vielä tilanteen, jos täällä olisi edes kenttä jossa pelata kesällä fudista tai talvella jääkiekkoa tms ja joku asvaltoitu parkkis tms missä voisi skeitata tms mutta kun kaupunki saituuttaan ei mitään näitä järkkää niin näillä mennään. Tärkeintä on se, että lapset liikkuu eikä nökötä tietsikalla.
Lapsen iän mukaan ne vapaudet on opetettu. Ei 4veellä tietenkään ole samoja oikeuksia kuin koululaisilla esim tuon tiellä skeittaamisen suhteen. Mutta sehän on selvää aina elämässä, ikä tuo erivapauksia isommille (koulu, ajokortti jne) ja pienet saa samat perässä.
Jotenkin surkuhupaisaa, että ensin otetaan hillitön laina, että saadaan se omakotitalo omalle tontille - joka kuitenkin on niin surkean pieni, ettei sillä tontilla pysty lapset leikkimään yhtään mitään. Siinä sit leikitään keskellä ajotietä.
Minä sanon ihan suoraan, että en ole mikään yli-ihminen. Vaikka ryömittäisin sitä autoa ajotiellä, niin se uhmis voi tosiaankin jäädä auton alle jos syöksähtää pihalta tielle. Se nyt vaan ei ole mikään mielipidekysymys, saako lapset leikkiä ajotiellä vai ei.
Yhtä paljon kuin kuin se, että lapset leikkii tiellä, mua potuttaa ne vanhemmat, jotka eivät vahdi lapsiaan. Missään aiemmassa asuinpaikassani en vielä ole nähnyt näin huolimatonta lasten vahtimista kuin tällä uudella omakotitaloalueella jossa asumme. Vanhemmat pistää ne lapset "omalle pihalle" ja teeskenetelee etteivät lapset lähde tontilta pois.
edelleen koululaiset saavat täällä esim skeitata tiellä ja hyvä niin. Pulkkamäkeä en tietenkään antaisi rakentaa, se on liian vaarallinen. Samoin lätkää saa laukoa tuossa tiellä. Lumikökkäreet maalitolppina eivät estä autojen kulkua ja toki niitä väistetään. Meillä täällä ollaan anomassa näitä pikkuteitä pihakaduiksi virallisesti, että autot ovat todellakin aina silloin väistövelvollisia.
Ihannetilanteessa ois niitä liikuntapaikkoja kunnan toimesta, mutta kun ei ainuttakaan ole niin näin se vain menee. Liikunnan merkitys on liian tärkeä vrt yhden närkästyneen "kun en saa kaahata" autoilijan vuoksi.
Koululaisetkin kun liikkuu itsenäisesti muutenkin liikenteessä. Pyöräilemäänkin joutuvat autotiellä eli autoilijan on täällä pakko ollut oppia, että nopeus on syytä olla max 20-30km/h.
Ja ainakin meidän kadulla naapurin pojat osaa tosi nätisti siirtyä autojen tullessa. Talon vieressä menee mäki(tie), jota kulmakunnan lapset laskevat.
Lapsilla on aina joku mäen ylä- ja alapäässä varoittamassa autoista.
En ole nähnyt tarpeen puuttua lasten puuhasteluun, koska ovat huomaavaisia.
Alueen aikuiset osaavat varautua, ajamme varovasti. Näin meillä.
Mutta jos tämä on ihanaa viattomille sivullisille, niin miksi näitten perheiden isovanhemmat jotka hakee näitä, ei pistä jokaista lapsenlasta niskasta sinne autoon ja laita koko pääsiäiseksi ja kesälomaksi vaihteeksi iloa omille naapureilleen ajotielle , vaan haetaan yksi tyttö tai poika hiljasuuteen mökille tai pilkille tai kotiin ja loput jäävät kiusaamaan heikoimpia lapsia,, tukiverkottomia, jotka eivät pääse mökille tai isovanhemmille välimatkan tai vastaavsn vuoksi, ja osa saattaa vielä tahallisesti kiusata, eli vainotaan yhden perheen lapsia ja paukuteltu ja kiusattu niin että paukuttelu ja meuhka on aina 10 vuotta että ulos ei enää uskalla.
Ap hanki harrastus niin saat
elämääsi positiivistä sisältöä!