Älkää hankkiko lapsia ensimmäisenä kaveripiiristänne!!!
Me tyhmät, tyhmät mentiin hankkimaan kolme lasta ennen kuin kukaan kavereistamme ehti edes naimisiin (olimme kaksikymppisiä). Sinkuista, lapsettomista ja nuorista kavereistamme ei todellakaan ollut lastenhoitoavuksi ikinä. Eivät uskaltaneet ottaa kolmea vastuulleen, eivät osanneet, eivät ehtineet jne.
No, ihan ymmärrettävää. Meillä oli onneksi isovanhemmat, jotka auttoivat todella paljon. Pikkulapsivaihe oli äärimmäisen rankka, kun en saanut vertaistukea kavereista yhtään. Kukaan ei jaksanut puhua parisuhdeongelmista (koska kenelläkään ei ollut edes parisuhdetta..) tai vauvanhoitoasioista.
Nyt omat lapset kolkuttelevat jo teini-ikää ja kaverit alkavat nyt lisääntyä. Viimeisen parin vuoden aikana on tullut kolmenkympin perheenperustamisbuumi, 12 häät ja 10 vauvaa, neljä lasta vielä syntymättä.
Nyt meillä soi puhelin jatkuvasti, että voidaanko auttaa. Meillähän ne taaperot menisivät "siinä sivussa", kun on jo kolme omaakin ja ne on jo niin isojakin, auttavat varmasti ja meillä on kokemusta..
JA BLAAH! Ette auttaneet minua! No. Minä tykkään vauvoista ja harmillisesti tykkään hoitaa niitä lapsia, joten haalin talon täyteen lapsia koko ajan. Marttyyriyttä kai. Alkaa kuitenkin jo ärsyttää. Me ei saada edes näitä isoja ja helppoja lapsia heille hoitoon, koska heillä on koliikkivauvoja ja huonosti nukuttuja öitä ja sitä ja tätä, liian pieni asunto kolmelle ylimääräiselle..
Meillä on sitten ensi viikonloppuna seitsemän ylimääräistä lasta yötä! MIETTIKÄÄ! 10 lasta, koska "ne menee siinä sivussa". Ihan kiva. Omat 12v, 10v ja 9v ja sen lisäksi 2x5v, 4v, 2x3v, 2v, 1v ja kuusikuinen.
Aargh. Nyt tämä loppui. Minulla on oikeus olla auttamatta teitä! Joku raja sentään.
Kommentit (24)
Ainakin saat tuntea hyvää oloa siitä että sinä olet oikeasti avuksi.
Ja ole onnellinen että sait hienosti kasvatettua lapset teineiksi ja että sinulla on hyvä parisuhde vieläkin.
Muista myös kieltäytyä välillä ja keksiä omaa tekemistä. Ettet aina ole vaan vapaana hoitamaan ;)
mutta muista että se sun oma elämäsi lasten kanssa telkkaria katsellen on ihan yhtä arvokasta kuin muidenkin ihmisten aika oman perheensä kanssa. Esimerkiksi hääpäivän risteily ei tosiaan ole mikään pakollinen, hirveän tärkeä meno, jonka vuoksi lapset on pakko saada hoitoon. Ihan hyvällä omalla tunnolla voi sanoa, että meille ei nyt käy, ja istua vaikka koko päivän sohvalla tekemättä yhtään mitään. Varmasti miehesikin haluaisi joskus ihan aikaa vain sinun ja oman perheesi kanssa, eikä siihen vieraita lapsia pyörimään jaloissa ihan koko aikaa. Eihän teillä ole ikinä rauhallista hetkeä, jos talo on kuin päiväkoti koko ajan.
lapsia kaverille hoitoon. Tosin olen 20v ja se ensimmäinen äiti kaveripiiristä, joten saattaa vaikuttaa asiaan...
Jos tämä olisi totta, niin en voi käsittää, miten ap ei onnistunut luomaan ollenkaan uutta kaveripiiriä lapsellisista kavereistaan aikoinaan. Nämä ihmiset, jotka muodostavat kaveripiirinne, ovat siis ajoilta ennen kahtakymppiä, koulu/ala-astekavereitako kenties? Normaaleilla ihmisillä kaveripiiri lisääntyy ja kasvaa lasten myötä, ja monet lapsettomatkin jääävät pois. Surkeaa, jos te ette onnistuneet saamaan yhtää kaveria niiltä ajoilta. Kertoo ehkä teidän sosiaalisuudestanne, kuten typerä aloituksesikin.