Olenko ahdasmielinen, kun en hyväksy 22-vuotiaan tyttäreni suhdetta 36-vuotiaan miehen kanssa
Mies on eronnut kahden alle kouluikäisen lapsen isä ja mielestäni ei yhtään lailla samalla kehitystasolla tyttäreni kanssa. Tyttäreni vielä opiskelee ja on mielestäni todella lapsellinen ja tuo mies taas näyttää vielä ikäistään vanhemmalta ja pukeutuu ja käyttäytyy eritavoin kun tyttäreni. He näyttävät yhdessä ihan isältä ja tyttäreltä.
Kommentit (69)
Taitaa sua vaan vituttaa kun itse olet niin typerä että äitisi varmaan joutuukin sekaantumaan asioihisi.
vajaa vuoden aja seikkailu suht saman ikäisen, perheettömän miehen kanssa. Tajusin kyllä itsekin ettei meillä normaalissa arjessa olisi toimivaa suhdetta mutta seksin osalta oli ihanaa.
(Miehellä oli paksu)
Edelleen -15 vuotta myöhemmin- hän on ystäväni jonka kanssa kirjoittelemme sähköpostia silloin tällöin. Emme muuta.
Kyllä lapsesi jossain vaiheessa ymmärtää mikä hänelle on parasta ja lapsi haluaa kuitenkin monesti tehdä päinvastoin ku vanhemmat sanoo.
Tosin omat vanhempani eivät tienneet mitään opiskelijatyttönsä elämästä...
minulla oli eskarilainen, miehellä ei ollut lapsia. Siitä on nyt 12 vuotta ja meillä on pienet yhteiset lapset, ei mitään ikäeroa huomaa, enemmän ne on luonne-eroja kuin iästä johtuvia. Nuoremman siskoni mies on häntä 12 vuotta vanhempi, ja mies on lapsellinen edelleen vaikka heillä on kaksi kouluikäistä lasta.
Miehet yleensä on aivan kakaroita yli kolmekymppisiksi.
Ja monet naiset aikuistuu jo nuorella iällä, paras aika tehdä lapsia naisella on 18-22 vuotta, mutta sen ikäiset miehet ei ole yleensä valmiita isäksi.
Kyllä se ikäeron vaikutus riippuu ihan ihmisten luonteesta, ikä on vain numeroita.
Mielestäni vaikuttaa siltä, että ap:lla on vaikeuksia hyväksyä että tytär on nyt aikuinen nainen, jolla on oikeus halutessaan seurustella muiden aikuisten kanssa (tai olla seurustelematta) ja muutenkin oikeus tehdä omaa elämäänsä koskevat ratkaisut. Ymmärtäisin huolen, jos tytär olisi 17-vuotias ja mies kolmekymppinen, mutta en jos tytär on jo 22. Tai jos ikäero olisi enemmän kuin 14 vuotta - vaikkapa niin, että tyttö 22 ja mies 44. Ap varmaankin näkee tyttönsä yhä äidin pikkutyttönä. Varmasti samanikäisessäkin poikaystävässä olisi joku vika, ainakin jos suhde lähtisi rivakasti etenemään.
ja tyttö sen isin, johon on rakastunut lapsena, mutta jonka kanssa ei voinut mennä naimisiin kun se on isä.
Tyypillistä sellaisille isin tytöille, joiden olen nähnyt flirttailen isilleen ja keimailevan. Ottavat sitten vanhan miehen isänsä korvikkeeksi kun eivät isäänsä saaneet iskettyä äidiltään. Tyypillistä tällaisille naisille on vielä se, että heillä on huonot välit äitiinsä, koska olivat niin mustiksia siitäkun äiti pääsi isin sänkyyn, eivätkä he itse.Toki raha ja valta panee pöksyt kastumaan nuorelta tytöltä myös vanhaan mieheen.
jotka ottaa vaimon itselleen vain tiukan tavaran takia.
No jokainen oman makunsa mukaan, mutta kyllä tällaiset parit ovat jotenkin yököttäviä.
Tuo on ihan tutkittu juttu eli isättömät tai huonosta isäsuhteesta kärsivät hakeutuvat usein vanhempien miesten seuraan. Yleensä juurikin päinvastoin kuin ne isien tytöt.
Ei tuo ikäero mitään merkitse välttämättä.
Eivät kaikki 37-vuotiaat ole ukkoutuneita kaljankiittaajia, vaikka olisikin lapsia.
mitä 36-vuotias mies tekee 22-vuotiaan kanssa. Olis ikäistensä kanssa vai eikö pysty aikuiseen suhteeseen.
Et voi manipuloida aikuista lastasi noin vahvasti. Asia ei sinulle kuulu. Hae erikois- lekurilta oikeat napit. Yleis- lekuri ei ole tarpeeksi sinulle.