Lue keskustelun säännöt.
Kumpi parempi: lapsi itkee otteluhäviötä vai suuttuu häviöstä?
13.02.2012 |
5-vuotias aloitti nappulaliigan ja häviö ottaa tosi koville. Suuttuu tosi kovin ja alkaa ripittämään voittajajoukkuetta. :-P Oppiikohan tuo häviämisen jalon taidon milloinkaan? ;-)
Ps. Älkää nyt ihan tosissanne ottako tuota otsikon kysymystä. Etsin vain tilanteesta hyviä puolia. ;-)
Kommentit (15)
kunhan jotenkin reagoi. Tarviiko häviämisen taitoa oppia koskaan? ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kunhan itku laantuu pian ja kiukku häviää nopeasti eikä äiy väkivaltaiseksi.
Pääasia että tunteet näkyy.
joskus hävitään, näin se menee AINA. Pakko siihen on oppia jos meinaa joukkuepeliä pelata.
Mun mielestä tuo voittajajoukkueen "ripittäminen" kyllä pitää karsia heti pois, se on sellainen asia jota ei saa tehdä. Siihen on puututtava sekä valmentajan että vanhempien.
Tietysti se suuttuminen on siitä hyvä asia että ehkä se laittaa tsemppaamaan seuraavassa pelissä. Mutta on siinä se vaara että se vie pelin sitten liian vakavaksi, ja minusta se taas on erittäin huono asia. Tuossa iässä sen pelin pitäisi kuitenkin olla vielä enemmän leikkiä kuin ns. oikeaa pelaamista.
sitten alkoikin kääntää tilanteen niin että halusi näyttää ja päätti alkaa viedä peliä ja saikin tehtyä joukkueelleen maaleja.
niin asia on hyvin. Mutta sitten kun se on valmentaja tai vanhempi joka ei sitä häviötä kestä niin on jotain pahasti pielessä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kotona juteltiin sitten, että jotta tulee hyväksi voittajaksi täytyy olla myös hyvä häviäjä. Häviämisestä ei tarvitse tykätä, mutta se ei ole voittajajoukkueen syy, jos toinen häviää. Tai no ehkä on vähän, mutta eihän me sitä nyt lapselle sanottu. ;D
ap
joskus hävitään, näin se menee AINA. Pakko siihen on oppia jos meinaa joukkuepeliä pelata.
Mun mielestä tuo voittajajoukkueen "ripittäminen" kyllä pitää karsia heti pois, se on sellainen asia jota ei saa tehdä. Siihen on puututtava sekä valmentajan että vanhempien.
Tietysti se suuttuminen on siitä hyvä asia että ehkä se laittaa tsemppaamaan seuraavassa pelissä. Mutta on siinä se vaara että se vie pelin sitten liian vakavaksi, ja minusta se taas on erittäin huono asia. Tuossa iässä sen pelin pitäisi kuitenkin olla vielä enemmän leikkiä kuin ns. oikeaa pelaamista.
kunhan jotenkin reagoi. Tarviiko häviämisen taitoa oppia koskaan? ;)
Meinaan, että työpaikan palaverissä ei kannata heittäytyä lattialle parkumaan, jos oma aloite ei mene läpi :D. Tai potkaista voittaneen aloitten tekijää polveen. Tai kiroilla suureen ääneen.
Meillä 7-vuotiaalla mene ilta pilalle, kun Hieno-mummo puotsi sketsihahmokisassa. Itku tuli ja läpsi itseään päähän avokämenellä... Vielä sängyssä harmitti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
toinen, mitä olen yrittänyt kitkeä on sanonta "epäreilua". Ei ole epäreilua, jos pikkuveli voittaa korttipelissä, jos on pelattu sääntöjen mukaan. Eikä sekään ole epäreilua, jos toinen joukkue on parempi.
Se vaaan on ipanoille vaikea hyväksyä, että aina ei voi olla paras ja että tuurilla on osansa.
On eri asia hävitä jääkiekossa Ruotsille kuin Japanille. Eli se mitä yritän sanoa, sillä on väliä kenelle häviää, ja kenet voittaa. Kaikki voitot ja häviöt eivät ole samanarvoisia. Häviö saa vituttaa, ja voitto saa olla tuntumatta missään. Pitää olla ajan tasalla siitä ketä vastaan lapsi otteli, ja mitä tapahtui ennen kuin voi eläytyä lapsen reaktioon ja yrittää alkaa puhumaan järkeä tälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei itke tai raivoa. Ei ole koskaan seonnut häviöstä. Seuraava matsi tulee ja sitten taas kaikki aloittaa samalta viivalta.
Matseja tulee ja menee, joskus toinen on parempi ja parempi voittaa. Ollaan tämä sanottu lapselle. Kai se on nyt traumatisoinut tuosta?
Mä kyllä suuttuisin lapselle jos alkaa voittajille rähjäämään. Uhkaisin että jos ei lopu niin ei ole mitään asiaa seuraavalle pelille.
puuttuisi avautumiseen valmentajakin.
12
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuin mun mies. Kysyin mitä joukkueen johtaja teki, kuulemma nauroi. Siis mun mielestä ei näin! Onneksi mies puuttui heti tilanteeseen, mutta miksi vetäjä ei reagoinut? Vai johtuiko siitä, että mies puuttui?
ap
Kunhan itku laantuu pian ja kiukku häviää nopeasti eikä äiy väkivaltaiseksi.
Pääasia että tunteet näkyy.
Itse joukkuelajia harrastavana voin sanoa että kyllä me aikuisetkin itketään ja kiukutellaan jos hävitään.
Ei sitä häviötä päivätolkulla itketä eikä aleta voittanutta joukkuetta hakkaamaan, mutta kyllähän se häviö nyt harmittaa ketä tahansa.
Älä vaan ala tukahduttamaan sitä pettymyksen tunnetta, kun se että on aidosti pettynyt häviöstä tai aidosti iloinen voitosta, niin se tarkoittaa että harrastus on hyvä ja lähellä sydäntä.
Mutta onhan sekin todistettu vaikka MM-lätkässä että jos Suomi häviää niin ne raavaat miehet siellä väätävät itkua/nieleskelevät palaa kurkussa vedet silmissä. Ihan normaalia se on että pettymys tuntuu pahalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mieltä 15 kanssa.Hyvin kirjoitit.Ei sekään ole hyvä juttu jos häviö ei tunnu missän.Ei silloin taida paljon kunnianhimoakaan olla :).
Ajan kanssa helpottaa...
Oma poikani otti kamalan tosissaan häviämiset tuon ikäisenä. Mietin monta kertaa kun huusi ja raivosi, kun kukaan ei syötä jne, että nyt loppuu harrastus. Kyllä se kiukkuaminen niin raivostuttavaa oli.
MUTTA nyt poika on 10-v eikä enää itse vaikka tulisi kuinka takkiin. Pystyy jo hyvin nollaamaan päänsä.