Miksi en saa eropäätöstä tehtyä vaan ajattelen aina että vähän myöhemmin...

mene vaikka turvakotiin, tuskin olet turvassa jos miehellesi kerrot, että lähdet.

Mies ei ollut väkivaltainen, mutta henkisesti tosi ahdistava. Ei koskaan kuuden vuoden aikana lyönyt mua, mutta pelotteli. Ehkä jos olisi lyönyt, olisi tullut lähdettyäkin aiemmin.



Sitä vaan jotenkin toivoo viimeiseen asti, että toinen muuttuisi.



Veikkaan, että sulla ei ihan vielä aika ole ns. kypsä. Toivon, että saat henkisen valmistelutyön valmiiksi ennen kuin käy jonkun teistä päälle ihan kunnolla.



Voimia!

Tilanne on siedettävä, mutta tuntuu että lasten takia pitäisi lähteä. Toisaalta lasten takia jäädäkin, eivät he halua eroa. Minun pitäisi vaan olla valmis tekemään aikuisena se päätös. Toisaalta ehkä voisin ehkä uhrata itseni, yrittää pitää miestä hyvällä tuulella. Nyt kun olen sellainen että haluan että myös minun mielipide otetaan huomioon ja kieltämättä pikkuasioissa voisin ja pitäisikin jättää soraäänet sanomatta. Se varmasti vähentäisi miehen kilahtelut puoleen, mutta ei poistaisi ongelmaa. Itsekin vain olen sellainen möläyttelijä ja on tosi vaikeaa pitää suu supussa...



ap

Sulla ei ole vielä mitta täysi. Ei siina sen kummenpaa. Täyttymässä se on kun olet ajatellut noin pitkälle...

ja kun lopulta lähdet niin kadut rankasti, miksi et tajunnut lähteä aiemmin - tämän kerron ihan kokemuksesta.



Lapset eivät halua erota? Puhutko näistä asioista lasten kanssa? Eropäätös ei kuulu lapsille, tottakai lapset haluavat olla lojaaleja kummallekin vanhemmalle.

Kotinne ilmapiiriä et pysty lapsilta peittämään. Meillä lapsista sen huomasi oikeasti vasta eron jälkeen ja tuntuo todella rankalta tajuta, miten lapset olivat perhe-elämästä kärsineet.

Olen lapsien kanssa puhunut kun heidän kaveripiireissään on ollut eroja ja kysellyt sitä kautta että olisko se nyt lopulta kuitenkaan niin kurjaa jne.

7 oli siis ap

Miten ap kävi? Itse samassa tilanteessa 😭

Kannattaa lähteä asap. Tilanne voi vaan pahentua tuosta ja se voi pahentua nopeastikin. 

Älä haaskaa enää päivääkään elämästäsi tuohon. Tulet katumaan, miksi et lähtenyt aikaisemmin. 

Sen päätöksen valmistelu kestää kauan mutta joku päivä sitten tulee olo että nyt riittää ja teet päätöksen. Kokemusta on. Ja sitten mietit jonkun ajan päästä, kuten joku tuolla aiemmin jo sanoikin, että miksi et eronnut jo aiemmin. Kokemusta on. 

Mutta joo, ei se helppoa ole vaikka oma olo onkin jatkuvasti kärsivä. Kai siinä on joku sellainen että kun se suhde on vienyt henkisiä voimia jo kauan niin sitten ei jaksaisi ottaa sitä askelta, joka vaatii vielä lisää niitä jo huvenneita voimavaroja että jaksaa oikeasti käydä sen eron läpi ihan konkreettisesti. Itsellä ei lapsia ole ja suhdekin kesti noin 6 vuotta mutta olisi periaatteessa voinut päättyä jo 3-4 vuoden jälkeen, niin silti vatvoin ja pyörittelin eroa mielessä jo kauan. Odotin vain sopivaa hetkeä ja se tulikin kun taas kerran riideltiin(mykkäkouluilua ja tiuskimista meillä) minun mökillä, niin sitten mies suuttui, lähti mökiltä ja jätti minut itkemään pihakeinuun niin silloin päätin että nyt, tämä oli oikeasti tässä. En laittanut viestiä perään ja alkanut tehdä sovintoa kuten yleensä, vaan annoin olla. Sitten menikin muutamia päiviä ja mies otti muistakseen yhteyttä, jolloin totesin että eiköhän tämä suhde nyt ollut tässä ja olet varmaan samaa mieltä. Kyllä hän oli vaikkei ehkä olisi halunnut olla. 

Nyt puoli vuotta myöhemmin voin paremmin kuin aikoihin. Jopa kolme vuotta jalassa vaivannut plantaarifaskiitti hävisi syksyn aikana sekä ruusufinni kasvoissa ei näytä enää niin punaiselta. Eli kehoni oireili jo fyysisestikin pahaa oloa. 

Tuo kuulostaa pahalta, että mietit, voisitko omalla käytökselläsi (mukautumisella ym.) estää miehen kilahtelut.

Kukin vastaa omasta käytöksestään. Ei voi siirtää vastuuta toiselle.