Lue keskustelun säännöt.
Sinä, joka koet olleesi parisuhteessa väärän ihmisen kanssa
04.02.2025 |
Siis ei sillä tavalla väärän, että löysit myöhemmin jonkun toisen joka oli vielä parempi, vaan siinä mielessä, että oli alunperinkin ihan väärää tyyppiä eikä sopinut sinulle oikeastaan yhtään.
Miten ja miksi päädyit yhteen tuon henkilön kanssa? Mikset tajunnut heti, ettei hommasta tule pitemmän päälle mitään?
Kommentit (18)
Olin 19, äärettömän huonoitsetuntoinen ja sairaan hyvilläni, kun "kelpasin." Sairas suhdehan se oli, kesti 10v, onneksi kasvoin LOPULTS aikuiseksi ja tajusin, että pystyn parempaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mä ole koskaan oikein halunnut mitään loppuelämän suhdetta, varmaan koska mulle oli nuoresta asti selvää, etten halua lapsia. Joten mulle oli ihan ookoo pyöriä sellaisten tyyppien kanssa joita nyt oli tyrkyllä, aina sen aikaa kun tyyppi oli hyvää seuraa. Sitten jatkaa matkaa, kun kyllästytti. Kyllä mä niistä yleensä tiesin aina heti, etten harkitsisikaan mitään avioliittoa tai yhdessä asumistakaan niiden kanssa, muttta mitäpä siitä, kun en sellaisia halunnut itsekään.
En ole tavannut omaa alastonta vartaloaan häpeävää miestä.
Vierailija kirjoitti:
En ole tavannut omaa alastonta vartaloaan häpeävää miestä.
Voi hemmetti, viestini meni aivan väärään ketjuun
Minäkin olin teininä todella iloinen siitä, että joku kundi halusi oikeasti viettää kanssani aikaa. Koko peruskoulun ajan minua haukuttiin rumaksi ja läskiksi, ja olin täysin varma etten tulisi ikinä saamaan poikaystävää. Tein sitten mitä tahansa mitä tämä kundi halusi, ja hänhän halusi lähinnä seksiä, myös takaapäin, mikä oli todella kivuliasta. Emme varmaan olisi eronneet ollenkaan, jos emme olisi muuttaneet eri paikkakunnille opiskelemaan. Siitä lähtien olen ollut kokonaan ilman miehiä, ja hyvä niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
Voi hemmetti, viestini meni aivan väärään ketjuun
Ei se mitään.
Hauska kömmähdys, tilannekomiikkaa...
Jos sallit😇🤣😇
Joskus sitä haluaa sulkea silmänsä toisen virheiltä ja antaa typerästi anteeksi melkein mitä vain (*tai ei välttämättä edes anna, mutta haluaa uskoa toisesta hyvää..).
Tosi lapsellista kyllä...
Tunne voittaa järjen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin parikymppinen ja joku aika sit eronnut / jätetty ensimmäisestä parisuhteestani. Mies oli koittanut pokailla jo pidemmän aikaa vaikka aiemmin kumpikin oltiin suhteessa. Ajattelin että pidän vaan hauskaa ja kai mä tarvitsin jätettynä seuraa. No se sit jäi ja tunki takasin vaikka koitin sitä jättää heti alkuun kun alkoholi tuntui olevan tärkeämpää. Olis pitänyt pitää pää siinä eikä antaa mitään mahdollisuuksia. Pettäjä, väkivaltainen alkoholisti ja aloin itsekin juomaan tuossa suhteessa, sain klamydian joka kai oli mulla sit koko sen ajan ja todennäköisesti sen takia oon lapseton. Miehellä on kait viisi lasta ainakin (3 eri äitiä).
Kai niitä jälkiä vieläkin 15 vuotta myöhemmin korjaillaan. Ei mulla ole tainnut olla tervettä suhdetta ollenkaan.
Alun inhon tunteesta huolimatta halusin uskoa, että juuri meitä yhdistää tärkeät yhteiset arvot ja asiat. Olin myös utelias. En vastustanut kun hän totesi hyvin varhaisessa vaiheessa, että on mukava seurustella, vaikka oikeasti emme olleet edes puhuneet asiasta. Olin nuori ja tyhmä ja halusin löytää sen minulle oikean ihmisen, vaikka järkevämpää olisi ollut tavoitella hyvää opiskelupaikkaa ym elämän edellytyksiä. No, ne kaikki olikin sitten edessä kun se seurustelu kosahti pieleen oikein raskaimman kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija
Voi hemmetti, viestini meni aivan väärään ketjuun
Ei se mitään.
Hauska kömmähdys, tilannekomiikkaa...
Jos sallit😇🤣😇
Ole hyvä, tahatonta komiikkaa 🤣
Nuoruus, tyhmyys ja huono itsetunto. Näillä varustettuna ajauduin kulissiliittoon, koska ajattelin, etten muuhun kelpaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enpä minä sillon 20-vuotiaana arvannut, että se pettäisi minua 20 vuoden kuluttua.
En ollut koskaan ennen tavannut niin railakkaasti valehtelevaa henkilöä, joten en osannut arvata että hänen ensitapaamisella kertomistaan asioista (koskien siis hänen arvojaan, mielipiteitään ja tulevaisuuden suunnitelmiaan) monet eivät pitäneet lainkaan paikkaansa. Näistä tuli sitten useampi ylipääsemätön este yhteensopivuudelle, kun totuus alkoi paljastua vuoden yhdessäolon jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikea selittää.
Sama minulla. Joskus selitin yhden parisuhteen .mitä en.halunnut, selitin sen palstalla ja sivua ei voida näyttää. Sellainen korruptio suomessa. Naiset aina oikessa ja femimistimiehet palkkaa heitä illuminatilla. Minua ollaan aggressiolla ja oikein kunnolla nöyryytetty, tuomittu... en saanut mistään apua.... kaiken lisäksi ilman syytä, pelkkä kateutta ja nihilismiä alusta loppuun
Vierailija kirjoitti:
Alun inhon tunteesta huolimatta halusin uskoa, että juuri meitä yhdistää tärkeät yhteiset arvot ja asiat. Olin myös utelias. En vastustanut kun hän totesi hyvin varhaisessa vaiheessa, että on mukava seurustella, vaikka oikeasti emme olleet edes puhuneet asiasta. Olin nuori ja tyhmä ja halusin löytää sen minulle oikean ihmisen, vaikka järkevämpää olisi ollut tavoitella hyvää opiskelupaikkaa ym elämän edellytyksiä. No, ne kaikki olikin sitten edessä kun se seurustelu kosahti pieleen oikein raskaimman kautta.
Ihan tää sama.
Olin aina ennen ollut se jolle lopulta sanottiin ei kiitos. En tajunnut vuosiin että mun piti ensimmäistä kertaa sanoa se itse.
Seksi oli paskaa. Ei mitään kiihkoa, pelkkää tylsää väkisin vääntöä, eikä mies osannut kunnolla suudella. Ihmisenä mies oli tosi kiva ja mielenkiintoinen, paljon parempi kuin aikaisemmat miehet (ei mikään juoppo tai narkki pikkurikollinen vaan sivistynyt ja keskustelutaitoinen herrasmies, varsin varakas ja komea).
Halusin löytää sen oikean ja perustaa perheen, 19-vuotiaana!! Naurettavaa mutta totta. Onneksi suunnitelma epäonnistui. Huh, se oli kauhea suhde. Ei kannata aloittaa suhdetta ihmisen kanssa, jota ei aidosti rakasta.
Vaikea selittää.