perusnegatiivinen lapsi...

Minulla on 9-v tytär. Elämässä pitäisi olla kaikki hyvin, ollaan terveitä, perhe on ihan normaali raitis lapsiperhe normaaleine arkikujeineen. sisaruksia on yksi taaperoikäinen. Mutta kun tämä tyttöni näkee aina vain ne huonot asiat, joka kohdasta, oli siinä huonoa tai ei. Se vaikka keksitään. asiasta kuin asiasta on näköjään löydettävissä se yksi ainut huono puoli, johon hän varmasti tarttuu ja tekee sen varsin selväksi kaikille. Ensisijaisesti hän ainakin pilaa sillä oman päivänsä, joskin olen lopen kyllästynyt tuohon negatiivisuuteen, kun mikään ei kelpaa. Pienestäkin epäkohdasta hän jo vääntää naamansa happamaksi, ja tuhoaa hyvänkin päivän jo etukäteen itse päättämällä, että loppukin päivä ihan huono.

Aamulla kouluun lähtiessäänkin hän jo päättää,että koska pitkiä lempivillasukkia ei löytynyt,nilkkoihin menee lunta välitunnilla, ja siitä sitten ketjureaktiona menee kaikki muukin pieleen.tai että joku haisee tupakalle linja-autossa, ja hänellä varmasti koskee päähän, jonka takia liikuntatunnilla suksetkin lipsuu, ja ruoka on kuitenkin pahaa. Joka asian hän pilaa jo valmiiksi itseltään tietämättä kuitenkaan, mitä kaikkea päivä toisi ilman hänen valmiiksi negatiivista asennettaan. Pieniä esimerkkejä on satoja, kuinka päivänsä saa pilalle ihan omin avuin.



Materiankin puolesta tytöllä on kaikki tarpeellinen, mutta ei ole lellitty turhalla. Tarpeellisen asian/tavaran on saanut kun on pyytänyt, pelejä tms turhaketta ei ole ostettu pyynnöstäkään.On oma huone, oma rauha, kavereita, mahdollisuus harrastaa.



Onko muilla kokemuksia samankaltaisen lapsen kasvatuksesta, miten tuota saisi vähän lievennettyä? että elämästä voisi poimia ne hyvät asiat, tai että huonostakin tilanteesta löytäisi jotain hyvää? Nyt tuntuu että lapsi ei kertakaikiaan osaa olla kiitollinen mistään, eikä arvosta mitään saamaansa, oli se sitten materiaa tai huomiota. jotenkin tätä pitäisi muuttaa, koska tiedän että tuolla "luuseri"asenteella ei maailmassa pärjätä :( vinkkejä ???