Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mistä voi johtua että vaikka mies rakastaa, hän kohtelee välillä kumppaniaan epäkunnioittavasti?
11.02.2012 |
Olemme olleet yhdessä 5 vuotta, ja olleet eron partaalla kaksi kertaa. Syynä aina sama- vaikka tiedän varmasti että mies rakastaa minua, hän tuntuu välillä unohtavan sen, ja alkaa kohdella minua huonosti. On jatkuvasti pahantuulinen, ei tee oma-aloitteisesti kotitöitä mutta huomauttelee mitä olen tehnyt kotona väärin. Touhuaa omiaan eikä kuuntele juuri mitään mitä sanon, usein saa kysyä että kuulitko. Tiuskii, motkottaa ja huomauttelee, ei huomioi tai anna hellyyttä.Etsii vikoja tekemisistäni niin että tuntuu etten tee hänestä mitään oikein. Silti tiedän että minä olen hänelle kaikkein tärkein maailmassa, sekä yhteinen lapsemme, eikä hän halua meitä menettää ikinä.
Kun mies unohtaa kohdella minua rakastavasti, meillä on paljon riitaa, koska loukkaannun hänen ilkeydestään. Hän ei tunnu ymmärtävän järkipuhetta, vasta kun todella uhkaan erolla ja otan kihlasormuksen pois, hän havahtuu ja tajuaa. Lupaa parantaa tapansa, muutama kk menee hyvin kunnes taas sama toistuu.Viimeksi keväällä olin jättää miehen samasta syystä.
Itse ajattelen että vaikka joskus on jokaisella huonoja päiviä, rakastamaansa ihmistä pitäisi kohdella oikeudenmukaisesti ja puhaltaa yhteen hiileen, osoittaa hellyyttä, arvostaa ja huomioida. Minun on helppo kohdella miestä näin, silloin kun hän tekee niin. Mutta kun hän aloittaa epäkunnioittavan käytöksensä, minäkin kylmenen. En osaa näyttää rakkautta ihmiselle joka ei tunnu arvostavan minua, valittaa, tiuskii ja komentelee.
Viikko sitten olin taa eron kannalla, toisen kerran toden teolla suhteemme aikana. Saimme kuitenkin puhuttua niin että mies tajusi, ja nyt meillä on ollut kaipaamaani harmoniaa, kun mies on malttanut kohdella minua hyvin. Mutta pelottaa että ei hän sitä taas kauaa muista.
Mikä neuvoksi? En haluaisi viedä lapselta isää, mutta ei sekään ole mielestäni oikein, jos tulen aina välillä kohdelluksi kuin olisin kasa p*skaa.
Olemmeko vain liian erilaisia?
Kommentit (95)
Lisään vielä, etten minä odotakaan että ihan aina olisi elämä yhtä onnea ja auvoa. Mutta välillä mies saattaa kohdella pitkiä aikoja minua kuvaamallani tavalla. Inhoan riitelyä, mutta mies saattaa kohdella minua lapsen (pian 3) kuullenkin huonosti. Olen usein yrittänyt painaa villaisella ja vain yrittää enemmän. Mutta tuo on todella kuluttavaa.
Jokin aika sitten mieheni oli ollut viikon työmatkalla. Ikävöin häntä kovasti, siivosin asunnon lattiasta kattoon, tein hänen lempiruokiaan ja odotin häntä innolla. Kun hän tuli, hän ei edes tervehtinyt minua, näytti vaan hapanta naamaa, ja alkoi huomautella kodin jutuista tyyliin että olen tehnyt sen ja sen asian huonosti. Loukkaannuin ja menin itkien nukkumaan.
Lisäksi mies on itse ollut usein laiska ja saamaton kotona, silti valittaa tekemisistäni.
Ja kuitenkin tiedän hänen rakastavan minua. Minusta tuo hänen käytöksensä ei vaan aina ilmennä sitä.
Nyt olen antanut hänelle vimeisen mahdollisuuden viikko sitten. Tiedän että jätän hänet jos sama meno taas jossain vaiheessa jatkuu. Olen ehdottanut pariterapiaa mutta mies ei näe tarpeelliseksi.
Mielestäni olen ollut erittäin ymmärtäväinen ja pitkäjänteinen hänen suhteensa. Mutta tämä on todellakin nyt viimeinen mahdollisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun itsellä on huono olo ei pysty tekemään hyviä tekoja.
Liittyykö näihin jaksoihin stressiä?
Minusta kaikista paras tapa raksia tuollaista käytöstä on viskata pihalle tai häipyä itse hetkeksi kun meno alkaa taas. Miehen pitää oppia tarkkailemaan itse käytöstään ja miten se vaikuttaa muihin.
Omasta sitkeydestäsi sitten riippuu miten tuota jaksat.
Joku tai jotkut perheestänne ei tiedä, mitä oikeasti tarkoittaa rakastaminen. En ole varma onko väärä käsitys sinulla, miehellä vai molemmilla.
Tiedätkö, että jos oikeasti rakastaa toista, niin ei silloin "unohda kohdella rakastavaisesti".
Mutta sulle on turha mitään tämmöistä kertoa, rivien välistä suorastaan huutaa että "mieheni on silti hyvä isä ja täydellinen aviomies ja rakastan häntä". Se sama hokema, jota jokainen alkoholistin/väkivaltaisen/persoonallisuushäiriöisen kumppani hokee.Joten joo. Et sä sitä miestäsi ikinä jätä, sä itse annat sen kohdella sua kuin kynnysmattoa. Älä valita.
Siinä kohtaa kun sä itse rupeat arvostamaan itseäsi niin, ettet ole riippuvainen enää kenestäkään, ollaan siinä pisteessä että sun kanssa ylipäänsä kannattaa keskustella tästä.
No olen eri mieltä kanssasi. Olen ollut kärsivällinen ja ymmärtäväinen, mutten ole koskaan antanut miehen kohdella minua kuin kynnysmattoa, en ole vain alistunut. Siksi meillä on ollut paljon riitaa, ihan kaikki ovat lähteneet tästä miten mies minua kohtelee. Olen kertonut aina täysin avoimesti millaista kohtelua siedän ja millaista en.
Olen ehkä ollut liiankin kärsivällinen, mutta mielestäni suhteen eteen pitää tehdä töitä eikä saa luovuttaa liian helposti. Mies ei ole mikään välinpitämätön renttu, vaan kunnon mies, ja hyvä isä. Luulen että tuo kaikki juontaa jotenkin juurensa hänen lapsuudestaan, ja siitä miten hänen isänsä kohteli hänen äitiään, joka otti kaiken vastaan, ei pistänyt hanttiin tai vaatinut mitään, yritti vaan enemmän miellyttää. Minä en ole sellainen, pistän hanttiin ihan täysillä, ja olen räyhänny hyvinkin paljon miehelleni hänen käytöksestäään.
En tajua, miksi täällä saa heti kuulla olevansa kynysmatto, kun ei jätä toista heti kun tulee vaikeuksia. Minä nimittäin todellakin olen aika kypsä, ja nyt jos mies alkaa tuon vanhan käytöksensä vielä, hän saa lähteä.
hän purkaa huonoa oloaan ympärilleen.
Tuosta voisi selvitä lääkitykselläkin.
Kai ymmärrät, että jos olet antanut hänelle viimeisen mahdollisuuden ja joustat yhä, hän ei pidä sanomisiasi enää minään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun itsellä on huono olo ei pysty tekemään hyviä tekoja.
Liittyykö näihin jaksoihin stressiä?
Minusta kaikista paras tapa raksia tuollaista käytöstä on viskata pihalle tai häipyä itse hetkeksi kun meno alkaa taas. Miehen pitää oppia tarkkailemaan itse käytöstään ja miten se vaikuttaa muihin.
Omasta sitkeydestäsi sitten riippuu miten tuota jaksat.
Liittyy stressiä paljonkin.
Parin kuukauden välein tulee jakso, jolloin mies näyttää hapanta naamaa. Ja kohtelee epäkunnioittavasti, ei-rakastavasti, kuvailemallasi tavalla. Olen yrittänyt korjata niitä asioita, mistä mies on huomauttanut. Vähitellen minulle on käynyt kuitenkin selväksi, että ei mies rakasta minua. Vaikka kuinka haluaisin uskoa, että rakastaa, niin ei se vaan rakasta. Ei tarpeeksi. En kestä enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hän purkaa huonoa oloaan ympärilleen.
Tuosta voisi selvitä lääkitykselläkin.
Kai ymmärrät, että jos olet antanut hänelle viimeisen mahdollisuuden ja joustat yhä, hän ei pidä sanomisiasi enää minään?
Mies on myöntänyt olevansa ahdistunut muttei halua lääkettä tai muutakaan hoitoa.
Ja ymmärrän todellakin. Olen nyt antanut hänelle toisen mahdollisuuden. Kolmatta ei todellakaan tule. Jos tuo käytös alkaa taas, se on loppu, ikuisesti, ja mies saa syyttää itseään perheen hajoamisesta.
Olen todellakin kypsä, enkä ole mikään nössö heikkoitsetuntoinen nysväkenainen, vaan hyväitsetuntoinen, vahva nainen, joka on myös erittäin ymmärtäväinen, kärsivällinen ja empaattinen.
Parin kuukauden välein tulee jakso, jolloin mies näyttää hapanta naamaa. Ja kohtelee epäkunnioittavasti, ei-rakastavasti, kuvailemallasi tavalla. Olen yrittänyt korjata niitä asioita, mistä mies on huomauttanut. Vähitellen minulle on käynyt kuitenkin selväksi, että ei mies rakasta minua. Vaikka kuinka haluaisin uskoa, että rakastaa, niin ei se vaan rakasta. Ei tarpeeksi. En kestä enää.
Tätä minäkin epäilen, ettei mieheni vain yksinkertaisesti rakasta ja arvosta minua tarpeeksi. Se nähdään ajan kuluessa, ja kun sen huomaan, suhde loppuu pysyvästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väität tiukkaan että miehesi rakastaa sinua. Mistä tiedät sen, miten hän sen osoittaa? Ei ainakaan kohtelemalla sinua huonosti. Puhuuko sinulle kauniita rakkaudesta? Jos sanat ja teot ovat kovin räikeästi ristiriidassa, kuuntele silloin niitä tekoja ja toimi sen mukaan.
Erolla uhkailu menettää tehonsa ennen pitkää jos se on ainoa keino saada mies ruotuun. Mies oppii nopeasti että et sinä mihinkään kuitenkaan lähde.
Kuulostaa pahalta että mies haukkuu sinua tms myös lapsen
nähden. Oletko miettinyt millaisen parisuhteen mallin lapsi
oppii siinä. Haluatko sitä?
Ja lopuksi, arvosta itseäsi ja oikeuttasi tulla kohdelluksi hyvin muutenkin kuin vain erolla uhkaamalla.
Minäkin yritin kaikkeni mieheni kanssa. Ei hellyyttä, ei kunnioitusta vaikka minä olin ainoa työssä käyvä. Kaikki oli aina huonosti, olin huono vaimo kun en tehnyt sitä ja tätä vaikka mies oli päivät kotona. Istui tietsikalla. Lisäksi alkoi agressiiviseksi ja sain tuta sen. Seksiä ei ollut 1,5 vuoteen, nukuimme eri huoneissa. Hän olisi voinut harkita intiimiä kanssakäymistä mikäli olisin tehnyt joitakin asioita miten hän halusi. Mukana oli siis myös henkistä väkivaltaa. Kestin tätä liian kauan, mutta vihdoin sain itseäni niskasta kiinni ja erosin. Piti ajatella lapsiakin, sillä en halunnut sellaista "perhemallia" heille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
varsinkin kognitiivinen terapia avaa syitä omaan käytökseen ja tuo esiin lapsuudenkodin käytösmalleja, joita toistaa tiedostamatta omassa elämässään.
näin sama sosiaalinen paska siirtyy sukupolvesta toiseen.
Itse voit ratkaista valinnoillasi miten oma lapsesi kohtelee kumppaniaan aikanaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voin kertoa, että meillä on ihan samanlaista ja nyt juuri on meneillään se huono ajanjakso. Minun mieheni on töistä todella stressaantunut ja unohtaa minut kokonaan ja saattaa olla ilkeä. Olen tosi onneton. Mietin suhteen katkaisemista kyllä tosi usein. Toisaalta hyvinä aikoina meillä on niin ihanaa, että "ei mitään järkeä". Hyviä aikoja odotellessa...
jos miehellä on huono itsetunto, hän tekee tiedostamattaan tekoja, jotka kääntyvät häntä itseään vastaan ja osoittavat, ettei hän ole rakkauden arvoinen. Eli sahaa itse omaa oksaansa vaikka kaikki palaset hyvään elämään ja parisuhteeseen olisivat käsillä. Hän vaan ei osaa koota niitä paikoilleen vaan särkee sen itse ennenkuin toinen ehtii.
Onko häntä itseään kohdeltu huonosti lapsena?
Minäkin yritin kaikkeni mieheni kanssa. Ei hellyyttä, ei kunnioitusta vaikka minä olin ainoa työssä käyvä. Kaikki oli aina huonosti, olin huono vaimo kun en tehnyt sitä ja tätä vaikka mies oli päivät kotona. Istui tietsikalla. Lisäksi alkoi agressiiviseksi ja sain tuta sen. Seksiä ei ollut 1,5 vuoteen, nukuimme eri huoneissa. Hän olisi voinut harkita intiimiä kanssakäymistä mikäli olisin tehnyt joitakin asioita miten hän halusi. Mukana oli siis myös henkistä väkivaltaa. Kestin tätä liian kauan, mutta vihdoin sain itseäni niskasta kiinni ja erosin. Piti ajatella lapsiakin, sillä en halunnut sellaista "perhemallia" heille.
Minäkin olen ollut ainoa työssäkäyvä, en tosin enää. Mutta sama meininki oli silloinkin.
Meillä on ollut tuo seksijuttu niinpäin että minä en ole sitä halunnut kauheasti miehen käytöksen takia, en ole vaan pystynyt, kun halutakseni seksiä minun täytyy tuntea olevani rakastettu. Hyvien kausien aikana haluan, huonojen en.
jos miehellä on huono itsetunto, hän tekee tiedostamattaan tekoja, jotka kääntyvät häntä itseään vastaan ja osoittavat, ettei hän ole rakkauden arvoinen. Eli sahaa itse omaa oksaansa vaikka kaikki palaset hyvään elämään ja parisuhteeseen olisivat käsillä. Hän vaan ei osaa koota niitä paikoilleen vaan särkee sen itse ennenkuin toinen ehtii.
Onko häntä itseään kohdeltu huonosti lapsena?
Käsittääkseni on, isän toimesta. Isä ei mm. koskaan leikkinyt poikansa kanssa, äiti hoiti lapsensa 100%.
Minä tiedostan tämän kaiken, ja koska itse olen vahva ihminen, haluaisin antaa hänelle mahdollisuuden. Mutta en liian kauan.
näin sama sosiaalinen paska siirtyy sukupolvesta toiseen.
Itse voit ratkaista valinnoillasi miten oma lapsesi kohtelee kumppaniaan aikanaan.
Juuri näin. Ja kärsivällisyyteni on nyt siinä pisteessä että heti jos/ kun tätä em. käytöstä alkaa taas ilmetä, kärsivällisyyteni on lopussa pysyvästi.
Ja henkisesti tasapainoiselta. Toivotan sinulle paljon voimia vaikean miehesi kanssa! Ja älä tosiaan anna uusia mahdollisuuksia liian kauan!
Alue: Aihe vapaa
Tiedätkö, että jos oikeasti rakastaa toista, niin ei silloin "unohda kohdella rakastavaisesti".
Mutta sulle on turha mitään tämmöistä kertoa, rivien välistä suorastaan huutaa että "mieheni on silti hyvä isä ja täydellinen aviomies ja rakastan häntä". Se sama hokema, jota jokainen alkoholistin/väkivaltaisen/persoonallisuushäiriöisen kumppani hokee.
Joten joo. Et sä sitä miestäsi ikinä jätä, sä itse annat sen kohdella sua kuin kynnysmattoa. Älä valita.
Siinä kohtaa kun sä itse rupeat arvostamaan itseäsi niin, ettet ole riippuvainen enää kenestäkään, ollaan siinä pisteessä että sun kanssa ylipäänsä kannattaa keskustella tästä.