Mistä iästä lähtien pitäisi omasta lapsuudesta muistaa jotain?

...sellaisia joissa selkeästi tiedostaa oman itsensä erillisenä olentona suhteessa kaikkeen muuhun.

2,5 vuotiaasta alkaen voisin kirjoittaa vaikka kirjan muistan asiat tarkkaan ja jopa keskusteluja ja ihmisten vaatetuksia.



Muistan liikaa ja se aiheuttaa välillä ahdistusta.

Mitään pahaa ei siis koskaan sattunut, mutta häiritsee koska vain minä muistan kaiken.



Muistan asiat ja tapahtumat ja keskustelut yhtä tarkkaan nyt kuin 40 vuoden takaa ja kaikki siltä väliltä.

ekat muistot on 4-vuotiaana, ja nekin vain kipuja. Muistan saunassa kaatumisen ja aivotärähdyksen, sen kun naapurn poika heitti hiekkaa mun silmiin, sen kun olin kuumeessa ja hienhajuinen isä tunki sänkyyni viereen lohduttaakseen sairasta lasta vaikka olisin halunnut olla yksin. Muita kuin epämiellyttäviä muistoja muistan vasta kouluiästä eteenpäin. Vähän pessimisti ehkä ;)

aivot ovat keskimäärin kehittyneet niin että pysyvät muistikuvat ovat mahdollisia. Aikaisemmat muistot olisivat vain kuviteltuja muistoja, jotka aivot ovatkin luoneet myöhemmin esim. muiden kertoman perusteella.



Itse muistan kuitenkin selvästi asioita jo ennen 3-vuotissynttäreitä. Olin pienenä tarhassa tai silloin sanottiin että seimessä ja muistan sieltä asioita selvästi. Millainen vessa oli, missä siellä pestiin kädet jne. Olin myöhemmin tet-harjoittelussa samassa tarhassa ja muistikuvani osoittautuivat oikeaksi joidenkin huoneiden yms. osalta, joista kukaan muu ei olisi voinut minulle kertoa.



Ihan randomeja muistoja mulla tosin on, vaikkei mitään traumoja pitäisi olla. Muistan siis jonkun vessanpytyn, mutten sitä, mitä tehtiin kesällä kun olin 4 v. ;)

Sitä ennen on tyhjää ja ei kyllä paljoa muista edes ensimmäisistä kouluvuosista. Sitten välillä saattaa tulla vaikka ihan jostain hajusta, sanoista tai tapahtumasta mieleen joku muistikuva. Viime kesänä kävin lapsuudenseudulla ja pystyin poimimaan sieltä talon jossa olen asunut väestörekisterin tietojen mukaan 2-3 vuotiaana ja en ole paikalla tuon iän jälkeen käynyt...

oli muistikuva jostain, kun hän itse oli n. yksivuotias.

Itse pidän omana ekana muistonani sitä, kun olin 3-vuotias. Muutimme silloin ja muistoni on se, että pesukonetta raahattiin pitkin rappuja ylös kerrostalossa.



Mutta muistan myös ihmisten kertoneen, että muistaa vain jonkun ikävän tapahtuman, kun on pudonnut ja sattunut kovasti tms.

Sitä ennen ei ole omia muistoja vaan kuulopuheiden luomia mielikuvia tekemisistäni esmes.



Varhasimmat omat muistot on sellasii mis tapahtunu jotain ikävää, kuten hoitsutäti torunu paljon.



Tai siisnoi on sellasia muistoi jotka hahmotan, muistan jopa mitä itellä ollu päällä yms.



Sit on näit tunnemuostoja, fiiliksii jostain mitä tapahtunu kans.

sieltä kun olen 1,5v. Muistan, että nappasin pöydältä mätitahnatuubin ja söin sitä salaa pöydän alla, että leikin parvekkeella kun isot lapset melusivat pihalla ilta-auringossa, että mulla oli ksylofoni ja monta muuta lelua. Ja muistan aikoja, jollon 2-vuotiaana istuin rattaissa ja katselin laituria ja merta (Tanskassa). Siitä se lähtee. Olen kertonut näitä muistojani äidilleni ja hän on vahvistanut, että ovat todellisia.



Muistan paljon alle 5v elämästä, mutta tosi vähän alaluokilta koulussa.

minulla ei olekaan pahemmin muistikuvia lapsuudesta. Muistikuva sieltä ja täältä.

Varmaan kahden käden sormilla laskettuna.



En vain saa muistikuvia mieleeni, en vaikka yrittäisin, olisin yrittämättä tms. Tosiaan, muutama hyvä muistikuva, muuten ei mitään.

muistatko tuoksuja tai värejä, lastenhuoneiden seiniä, saippuoita, valon määrää ikkunoissa kun sinulla oli hauskaa (sisarustesi?) kanssa?

muistatko tuoksuja tai värejä, lastenhuoneiden seiniä, saippuoita, valon määrää ikkunoissa kun sinulla oli hauskaa (sisarustesi?) kanssa?

Seinien värit tiedän ihan siitä, kun ne ei ole muuttuneet sitten lapsuuden. Samanlaisia kuin ennenkin.

Nuo ainoat muistot liittyykin sisaruksiini.

Teini-iältä kyllä on enemmän muistoja, mutta alle 12v-> ei taas ole. Olisi varmaan pitänyt vähän paremmin määritellä tuo aikajana.

Mutta ei tosiaan ole tullut mitään tuoksuja, värejä tms. mieleen. Valokuviakin katsoessa voi vain sanoa etten muista sellaista tapahtuneen. Ja niitä kuvia on paljon.

Toisaalta, taidan jo tietää miksi en muista. Tai halua muistaa tms. Karu lapsuus, minkäs teet.

Muistan makuja ja tuoksuja. Lapsuuden mieleisin maku oli kuumelääke lunerin, jota ei enää kai anneta. Löydettiin yhteyksiä hermosairauksiin. Muistan myös pahan makuisen lääkkeen, se maistui navetalle, siis lehmän hajulle.



Joitain fiiliksiä on myös jäänyt mieleen, olotiloja. Muttei muuta konkreettista.

mitä ainakin luulen itse muistavani, eikä siis vanhemmat kertoneet tai olen nähnyt lapsuuden kuvista. mies taas tuntuu muistavan vasta 7-vuotiaana jotain. luulen että ero on myös siinä ettei ole kiinnostunut muistamaan(ei ole hänestä niin tärkeää) ja kotona puhuttu vähä lapsuusasioista(minkä olen kyllä huomannut) meillä esim. mummit koko ajan muistelee meitä lapsina ja puhuu lapsenlapsistaan näin että se on aivan samanlainen kuin sinä pienenä tuossa ja tuossa asiassa, miehen puolen vanhemmat eivät linkitä lapsenlapsiaan omiinsa mitenkään eivätkä ikinä muista mitään lastensa pienlapsuudesta jos jotain olen yrittänyt kysyä(aika uraorientautuneita, johtuisko siitä)

karkuun kauppareissulla silloisessa kotikaupungissamme. Muistan sen, kun hortoilin parkkipaikalla ja aloin hätääntyä. Ja muistan senkin, kun joku mies tuli puhumaan minulle, otti kädestäni kiinni ja alkoi taluttaa vanhempieni luokse. Paljon muutakin muistan, ja jotkin varhaislapsuuden ahdistavat kokemukset palaavat yhä uniini painajaisina, vaikka ikään on pian 40 v.



Omat lapseni eivät vielä puhu varhaislapsuuden muistoistaan, mutta eittämättä ovat niin herkkiä, että jotakin on jäänyt muistoihin. Ylipäätään uskon, että tietynlainen herkkyys edesauttaa sitä, että muistaa tunnetiloja ja muitakin asioita paljon paremmin kuin ei-niin-herkkä ihminen. Muilla samanlaisia havaintoja?

Itse muistan kuitenkin selvästi asioita jo ennen 3-vuotissynttäreitä. Olin pienenä tarhassa tai silloin sanottiin että seimessä ja muistan sieltä asioita selvästi. Millainen vessa oli, missä siellä pestiin kädet jne. Olin myöhemmin tet-harjoittelussa samassa tarhassa ja muistikuvani osoittautuivat oikeaksi joidenkin huoneiden yms. osalta, joista kukaan muu ei olisi voinut minulle kertoa.

Kuvailitko nämä huoneet oikein ennen kuin tet-harjoittelijana kävit niissä, vai ajattelitko vain "muistavasi" ne?

Aivot tosiaan rakentavat muistoja myös jälkikäteen. Voi esimerkiksi olla, että et ole muistanut noita huoneita ennen kuin näit ne, mutta nähdessäsi aivosi rakensivat sinulle niistä muistot, jotka vain tuntuvat siltä että ovat olleet olemassa jo ennen tet-harjoitteluasi. Siis nyt "muistat" kuinka olet muistellut noita huoneita jo ennen harjoittelujaksoa, mutta todellisuudessa jos sinun olisi pitänyt ennen harjoittelusi alkamista tutkimustilanteessa kuvailla niitä huoneita, et (välttämättä) olisi muistanut mitään.

Aivot ovat hyvin monimutkainen kapistus!

En aikaisemmin tahtonut muistaa mitään koko lapsuudesta ja sitten tässä viimeisessä terapiassani sanoinkin että en muista kuin yhden asian mitä äiti teki ja jolloin olin jo isompi lapsi.

Ja kappas, se aukaisi vähitellen muistipolun ja oon

muistanut paljon enemmän äitin tekosia.

Sitä ennen oli avautunut muistini jo isäni kohdalta.

Ja kun aikaa kului tarpeeksi, aloinkin muistamaan myös neutraaleja, positiivisialin muistoja lapsuudesta. Nämä ekat muistot olivat siis vain pahoja asioita. Olen muistanut yhtäkkiä kuinka olen pienenä leikkinyt ruohikolla ja isä on mennyt laskiämpärin kanssa ohi.

Olen muistanut jopa sen kun olin vaunuissa ja isä

kävi katsomassa minua. Muistin kerran kun isä piti mua sylissä ja mulla oli tietynlainen nuttu päässä.

Yks kerta kysyin äidiltä oliko mulla sellainen nuttu, äiti vastasi että on ollut.

Muistipolku voi siis avautua, mutta ei ihan hetkessä. Usein on käynyt niin että kun aivot ovat tietyssä tilassa(aivoaaltoja tarkoitan), spontaani muistaminen voi tapahtua.

Olin 4-vuotias ja siihen asti olin lukenut hitaasti kirjain kirjaimelta tavaamalla.



Äiti oli juuri lukenut minulle sadun eräästä eläinsatukirjasta (jossa oli lähinnä pelkkää tekstiä, vain joillakin sivuilla kuvia välissä), ja lähtenyt puuhaamaan keittiöön. Minä jäin tavaamaan tuon sadun ensimmäistä riviä itsekseni, kunnes.. Sivulla olevat kirjaimet, jotka ensin näyttivät hahmottomalta mössöltä, yhtäkkiä "hyppäsivät" paikoilleen, minkä jälkeen näin välittömästi ja ilman tavaamista, mitä missäkin kohdassa luki! Kokemus oli ihan käsittämättömän hurja, ja varmaan siksi muistan sen edelleen.



Menin sitten ilmoittamaan äidilleni, että osaan lukea. Malliksi luin siitä sadusta hieman alkua. Äiti oli epäluuloinen, koska oli juuri lukenut saman sadun minulle ääneen. Sain lukea lisää aivan toisesta kohdasta kirjaa, ja silloin se oli äidinkin uskottava, että osaan ihan itse lukea.



Se oli hieno päivä, mutta valitettavasti seurauksena oli, että vanhempani eivät enää lukeneet minulle ääneen yhtä aktiivisesti kuin aiemmin. Se harmitti minua, koska olin siitä kovasti pitänyt. Onneksi minulla on nykyään mies, joka lukee minulle ääneen iltaisin (ja minä vuoroilloin hänelle)!

Aika erikoista! Mielestäni. Pitääkö ihmisen olla erityisen älykäs, että hän muistaa noin pitkältä muistoja? Mitä itse luulet? Vai johtuuko jostain muusta asiasta, mikä tulisi mieleen?

2,5 vuotiaasta alkaen voisin kirjoittaa vaikka kirjan muistan asiat tarkkaan ja jopa keskusteluja ja ihmisten vaatetuksia.

Muistan liikaa ja se aiheuttaa välillä ahdistusta.

Mitään pahaa ei siis koskaan sattunut, mutta häiritsee koska vain minä muistan kaiken.

Muistan asiat ja tapahtumat ja keskustelut yhtä tarkkaan nyt kuin 40 vuoden takaa ja kaikki siltä väliltä.

Aika erikoista! Mielestäni. Pitääkö ihmisen olla erityisen älykäs, että hän muistaa noin pitkältä muistoja? Mitä itse luulet? Vai johtuuko jostain muusta asiasta, mikä tulisi mieleen?

Omaa muistamistani sotkevat monet asiat: asuimme koko lapsuuteni ja nuoruuteni samassa maatalossa (vaikea ajoittaa paikan mukaan muistoja), on valokuvia ja kaitafilmiäkin olemassa sekä mulle on kerrottu lapsuudestani aika paljon. Nämä kaikki asiat vaikeuttavat omien muistikuvien löytämistä kerrotun joukosta, ja pystyn palauttamaan mieleen valokuvien ja kaitafilmien tilanteita nähdyn perusteella noin 2 -3 vuoden iästä.



Ihan varmoja omia muistoja ovat veljen syntymään liittyvät asiat, olin tuolloin 3.10 vuotta vanha. Tai jo raskausaikaan: muistan pettymyksen, kun en kunnolla mahtunut äidin syliin. Muistan hämmennyksen, kun äiti meni synnyttämään, muistan kun äiti otti minut viereen kun imetti veljeäni (kyljellään sängyllä, olin sitten siinä veljen takana ja äiti jotenkin onnistui silittämään hiuksiani välillä). Tuo viimeinen muuten auttoi kovasti, kun olin aika mustasukkainen äidistä veljelle, pääsin siis mukaan hetkeen. Taisin siitä sitten lähteä leikkimään, kun olin varmistanut, että äiti muistaa minutkin... Nämä muistot voin varmasti sanoa omikseni.