Onko muita joiden lapset eivät harrasta mitään??

Tosin vanhin oli sählyjoukkueessa 11 vuotiaaksi asti, mutta haluaa kuulemma lopettaa sen nyt. Kaksi nuorinta 5- ja 6-vuotiaat eivät ole vielä harrastaneet MITÄÄN.



Välillä kanssa tuntuu, että ollaan ihan outoja koko perhe, mutta sitten toisaalta meidän lapsilla on pitkät hoitopäivät ja päiväkodissa on tarjolla jos jonkinlaista virikettä, eli tavallaan "harrastavat" sitä.



Illat tykätään viettää keskenään kotona/ulkosalla/kyläilemässä, eli juuri siinä kun pitäisi porukka sitten jakaa ympäriinsä eri harrastuksiin.

Ja sit me mentiin keskustaan... Mene ensin urheilukentälle ja sitten kioskin nurkille ja laske kummassa on enemmän lapsia ja nuoria. Puhumattakaan niistä lapsista, jotka räplää sitä pelikonsolia.

mutta toisaalta on vasta ekalla ja käyny ip:ssä tähän asti. Ei se jaksanut eikä halunnut.

Nyt koululla alkaa liikuntakerho, jota tämän oma ope vetää. Sinne aikoi mennä katsomaan :)

Ja miten harrastaminen estää kavereittan kanssa heilumisen kiskalla?



Meillä poika harrastaa 2 lajia, harkkoja kolmena päivänä viikossa ja näkee ihan riittävästi kavereita. On myös iltoja pelkästään kotona, harkkapäivänäkin ehtii heilua kavereitten kanssa.



Tietokonettakin ehtii pelata! Ja tehdä läksyjä, liikkua pihassa.

muut ei (18 v, 14 v ja 6v).

10 v harrastaa jalkapalloa ja harkat on 3 kertaa viikossa. Pelipaikka on 10 kilsan päässä ja julkiset ei kulje jopten mulla menee aika paljon aikaa kuskaamiseen. 14 v harrasti (kokeili) judoa, jalista ja am. jalkapalloo. Mitään ei kuitenkaan halunnut jatkaa.

lapsistaan mihinkään harrastukseen. Hänen mielestään se on turhaa ja typerää.



Mä olen vienyt lapset pienenä muskariin. Siitä oli helppo innostuttaa soittimeen ja nykyään jokainen lapsistamme soittaa haluamaansa soitinta.



Sen lisäksi esikoinen halusi liittyä kavereidensa kanssa taitoluisteluun ja kuopus innostui partiosta kun jossain torilla oli ollut partioteltta jossa oli esitelty niiden toimintaa.



Kolmas yrittää etsiä kerhoa jossa voisi tutkia dinoja..



Eli mielestäni se on ihan siitä kiinni mihin kannustetaan ja innostetaan kotoa käsin. Ei painosteta, hiillosteta tai pauhata harrastusten pakosta.

Ja miten harrastaminen estää kavereittan kanssa heilumisen kiskalla? Meillä poika harrastaa 2 lajia, harkkoja kolmena päivänä viikossa ja näkee ihan riittävästi kavereita. On myös iltoja pelkästään kotona, harkkapäivänäkin ehtii heilua kavereitten kanssa. Tietokonettakin ehtii pelata! Ja tehdä läksyjä, liikkua pihassa.

Kaikki lapset eivät olekkaan supersankareita.

Minä en lapsena halunnut harrastuksiin. Kotona kannustettiin ja innostettiin, mutta viihdyin paremmin pihalla peuhaamassa naapurin lapsien kanssa. Hiihdettiin, pyöräiltiin, leikittiin... Sisko harrasti vaikka mitä, minäkin kokeilin mutten innostunut.

En ole aikuisiälläkään käynyt missään jumpissa tai ohjatuissa jutuissa tietyssä paikassa tiettyyn aikaan. Hiihtämisestä, pyöräilystä, rullaluistelusta ja juoksemisesta nautin edelleen.

Ja miten harrastaminen estää kavereittan kanssa heilumisen kiskalla? Meillä poika harrastaa 2 lajia, harkkoja kolmena päivänä viikossa ja näkee ihan riittävästi kavereita. On myös iltoja pelkästään kotona, harkkapäivänäkin ehtii heilua kavereitten kanssa. Tietokonettakin ehtii pelata! Ja tehdä läksyjä, liikkua pihassa.

Valitettavaa vaan on, että samat naamat meidän kiskalla heiluu ja yhä nuorempia joukkoon liittyy ja heitäkin, joiden tiedän omien lasteni kanssa aikoinaan harrastaneen.

Meidän yksi lapsista tarvitsee lisätukea, ikätovereiden kanssa olemista, hän harrastaa. Mutta päivän vanhemmista erossa viettävillä lapsillamme suositaan kyllä yhdessä harrastamista. Kaveripiirissään jo paljon pyörivälle koululaisellemme yhteinen harrastus arvokasta aikaa, jolloin koko perhe on kotona yhdessä, leikkien tai pelaillen, mitä nyt kukin lapsista vuorollaan haluaakin puuhailla.

vauvasta asti. Jos niitä ei olisi joka paikkaan viety kokeilemaan, niin tuskin olisivat löytäneetkään mitään harrastusta joka kiinnostaisi edes vähän.

mainostaa taiteita ja urheilua, mutta kun ei niin ei. emme pakota.

eli ei kyllä varsinaisesti harrasta vielä mitään. Kerran viikossa käy isänsä kanssa uimahallissa pulikoimassa (silloin kun ei ole flunssa jne) ja koko perheen voimin käydään laskettelemassa.



Ensi syksynä ollaan mietitty josko uimakoululla aloittais nämä ohjatut harrastukset, vaikka viittä vaille osaakin jo uida. Olemme itse liikunnallisia ja ulkona viihtyviä ihmisiä, joten toivomme, että lapsikin löytäisi kivan harrastuksen ja kaveripiirin liikunnan parista. Aika näyttää.. :) Varmaan täytyy kokeilla ja testata eri lajeja, josko sieltä löytyisi joku oma juttu ja kilpaurheiluun ei ole tarkoitus usuttaa, ellei lapsi sitä itse halua.

harrasta liikuntalajeja kuin satunnaisesti. Mä olen itse ollut pienenä todelle urheilullinen ja omiani olen kannustanut liikkumaan ja löytämään jonkun kiinnostavan harrastuksen, tuloksetta. Tuota joka ei ole pariin vuoteen harrastanut mitään, vietiin puolipakolla erilaisiin harrastuksiin, kun hän oli pieni, mutta mistään ei tykännyt eikä mihinkään mennyt innolla. Lopulta tulin järkiini ja lopetin sen pakottamisen.

Ja pakko mainita, että vanhin lapseni on teini eikä hän ole koskaan pyörinyt kioskeilla, vaikka osa hyvinkin paljon harrastavista kavereista siellä onkin kaikki illat.

Pakottaminen vaan sentakia kun muutkin kaveripiirissä harrastaa on vaan vanhempien omaa kunnianhimoa...että näin.

eli jos saa vaan hillua kavereiden kaa, pelataa tappopelejä kaiket illat, hillua kartsalla yms...niin miksi vaivautuisi mihinkään muuhun ?????





eli kasvatus alkaa vauvasta ja jatkuu lopunikää.....



lapsella on hyvä olla aikaa kavereiden kanssa, aiaa tehdä läksyt, aikaa olla yksikiseen, aikaa olla vanhempiensa seurassa, aikaa kasvatta ja kehittä itseään, aikaa makustella, aikaa sukuloida, aikaa HARRASTAA... JNE JNE





eli aika on jaettava kaiken mukavan ja vähemmän mukavan kesken , suht tasapuolisesti, jolloin lapsesta kehittyy fiksu monipuolinen osaava, kehittyvä jne jne ihminen ; )



on päivän selvää, et ne lapset jotka saaavat harrastaa sopivasti ovat koulussakin keskivertoa parempia, ja menestyvät elämässään paremmin.

harrastus rentouttaa , tuo mielihyvää, onnistumiskokemuksia jne jne jne





eli jakakaa lapsenne aikaa tasapuolisesti kaikille osa-alueille !

jo vauvaikäisestä lähtien.

elämää voi elää myös rennosti.

Toi olikin pointtina. Hyvä kun huomasit! ;)



Kato kun normaali lapsi voi koulun ohella harrastaa, nähdä kavereita, ulkoilla, pelata koneella (ja lautapeleillä) ja heilua kiskalla!



-Ei kaikkea tehdä joka päivä 247 vaan aika jakautuu moneen osaan. Paitsi osalla, jotka kykenee koulun jälkeen vaan yhteen asiaan.

Ja toki nurjalla puolella normaalisti liikkuva lapsi on supersankari! :D



Ei harrastuksen tartte olla liikuntaa; se voi olla käsityötä (joku poika alkoi tekemään vuosia sitten pipoja joista tuli ihan myyntihitti), kuvista, tieteitä, partiota, kyllä tekemistä löytyy muutakin kuin jalkapallo. Ei se ole kaikkien mieleen! Ehkä musiikki voisi olla lapsesta kivempaa? Kitaratunnille vaan.

Ja lisäkommentti nro 18.lle että ei se ole suorittamista että tehdään asioita.



Eikä se estä ottamasta rennosti vaikka käy vaikka uimassa lapsen kanssa, joku käy vauvauinnilla ja toiset ei. En ole ajatellut että se on suorittamista että tekee elämyksiä.



Minusta se on lähinnä laiskuutta jos ei koskaan tee mitään. Silloin vanhemmat tarttee tukea. Vai harrastaako hekään? Nyhjää kotona?



5

Älkääkä ainakaan te kotona opettako lapsillenne, että olette huonompia kun ette harrasta mitään. Lapsi on hyvä sellaisenaan, vaikkei haluaisikaan samoja asioita kuin jotkut muut.

Kerron omasta perheestäni, jolla on päinvastainen ongelma. Lapsemme harrastaa lajia, jota rakastaa intohimoisesti. Harrastus vie hänen kaiken vapaa-aikansa, samoin muun perheen vapaa-aikaa kuluu kuljettamiseen, kisoihin sun muuhun valtavasti. Puhumattakaan siitä, että ilman tätä erittäin kallista harrastusta voisimme tehdä vaikka kaksi ulkomaanmatkaa koko perheenä joka vuosi.

Välillä puhumme lapselle, onko touhussa mitään järkeä, mutta kyseessä on hänelle "maailman tärkein asia" - ja ikää on vasta 7 vuotta. Hän on harrastanut kyseistä lajia 3-vuotiaasta, ja jos olisin silloin tiennyt, mihin touhu johtaa, olisin taatusti jättänyt viemättä.

Ammattia lajista ei lapselle tule, emmekä toivoisi hänen pyrkivän siinä edes kansalliselle huipulle, koska laji on kova ja vaatii valtavasti. Vieraileva ulkomainen valmentaja oli jopa todennut, että jos huipulle aikoo tosissaan, on lapsi otettava pois koulusta. Aivan pähkähullu kommentti, joka kertoo jotain lajin älyttömyydestä!

Kulutamme siis vuosien mittaan tuhansia ja taas tuhansia euroja lapsemme harrastukseen, ja jäljelle jää parhaassa tapauksessa urheiluvammoja lopuksi ikää. Mutta kun vahvatahtoinen lapsi ei voi kuvitella elämää ilman tätä harrastusta, koetamme nyt vain kestää vuosi kerrallaan, ja toivomme että into jossain vaiheessa lopahtaa. Kaikki kaveritkin ovat lajin parista, koska vapaa-aikaa jää niin vähän ettei muita ehdi tavata. Entäs sitten kun harrastus loppuu tai seinä tulee vastaan kehityksessä? Olen suoraan sanottuna tosi huolissani.

Tunnemme olevamme aivan outo perhe, lapsemme eivät tahdo harrastaa mitään! Mies jankuttaa asiasta joka päivä pojille(iät 6v-8v-10v)tuloksetta! he haluavat vaan olla kavereiden kanssa, pelata, pulkkkailla,kesällä pyöräillä jne. Lasketellaan sentään koko perhe yhdessä, mutta siinäpä se. Kyse ei ole siitä etteikö vanhemmat antaisi rahaa/aikaa, vaan lapset ei tahdo. Pakollakin on yritetty viedä esim.jalkapalloon, mutta eihä siitä mitään tule. Todella turhauttavaa!!!!