Lue keskustelun säännöt.
Yhtälö, jota en käsitä. Vanhempi nainen saa lapsen, jota ei uskonut
08.02.2012 |
saavansa. Taustalla joko lapsettomuutta tai elämäntilannesyyt. Sitten saa lapsen ja palaa töihin lähestulkoon saman tien. Saati sitten tuo Sanna Kiiski, joka teki juuri noin ja sitten pykää toisen perään, vain voidakseen hylätä tämänkin.
Juuri näiden naisten pitäisi mielestäni olla kotona rauhassa lastensa kanssa ja OLLA KIITOLLISIA että ylipäätään saivat mahdollisuuden elää vielä sellainenkin vaihe. Kuulostaa lähinnä merkinnältä cv:ssä, no tein sitten ne lapsetkin, sitten taas töihin tahkoamaan muita ennätyksiä. YÖK!
Kommentit (13)
Nainen on naiselle susi. Vapaus, veljeys ja tasa-arvo on vain miehille sallittua. Solidaarisuus sekä toisen tukeminen ja tämän arvojen ja valintojen kunnioittaminen on utopiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä sopii yhdelle kolmikolle, ei sovi toiselle.
johan on tuomio. Miksi töihin paluu nopeasti olisi vanhemmalta äidiltä yhtään sen huonompi juttu kuin nuoremmaltakaan? Ja monelle pitkä kotiäitiys ei ole taloudellisista tai ammattiuraan liittyvistä syistä vaihtoehto. Meillä minä olen talouden päätienaaja ja ei kyllä ole ollut mahdollisuuksia vuosikausiksi lasten jälkeen jäädä kotiin, vaikka ihannemaailmassa niin olisin halunnutkin ehkä.
Mutta minä en ymmärrä mitä niin kauhean pahaa tässä on, kun ei kuitenkaan ole mitenkään osoitettu että normaalille lapselle suhteellisen varhainen hoitoon "joutuminen" aiheuttaisi käytännössä haittoja.
Tunnen perheen, jossa ainokainen saatiin hoidoilla, tosin 35+ äiti halusi sen pitääkseen miehensä, joka on tosi lapsirakas. Mies on naisen unelma, rikas ja komea.
Nainen raivoaa alituiseen lapselle ja kiroaa julkisesti kun mies ei suostu laittamaan lasta joka vkonloppu mummolaan ja sai naurettavat kilarit kun mies halusi lapsen mukaan lomamatkalle. Tää äiti oikeasti reuhasi lapsen kuullen, että mikä lomamatka se semmoinen on, jos toi pitää ottaa mukaan. Huoh. Isä hoitaa lapsen yksin aina kun vapaalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
töihin menohan ei ole sama kuin lapsen hylkääminen.
Mistä tiedät hoitokuviot? Jos lapsella on vaikka isäkin? Mitä jos työ vie vaikka vain osan äidin ajasta? Mitä jos äiti huomaa, että on parempi äiti muuten kuin kotiäitinä? Eikös äidillä saa olla omia juttuja? Eikö lasta pidä elättääkin? Eivätkö tilanteet voi olla erilaisia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tiedä hänen tarinaansa kunnolla. Mutta vakavasti puhuen ja kärjistämättä, miksei sitten keskitytä siihen pikkulapsivaiheeseen jos siitä vuosia unelmoidaan eikä se ole itsestäänselvyys?
ap
Aika tavalla rahaa paloi ja otettiin lisää lainaakin pankista.
Arvatkaapa vain, sainko ilkeitä kommentteja, kun palasin töihin lapsen ollessa 1,5 vuotta.
Niin, elämässä on valintoja. Olisin voinut jäädä kotiin ja olisimme voineet romahduttaa taloutemme lopullisesti ja joutua ulosottoon. Mutta kun toimmme niin kuin vastuulliset aikuiset ihmiset toimivat, saimme pelkkää paskaa niskaamme. Emme kuulemma rakasta lastamme ja olemme tämän hylänneet, kun lapsiparka on neljä kertaa viikossa 6 tuntia päiväkodissa, jossa hän viihtyy. Vastuullinen vanhempi olisi tässä tapauksessa heittäytynyt yhteiskunnan elätiksi ja elänyt toimeentulotuella kotona.
Ehkä nämä "vastuulliset aikuiset" ovatkin niitä, jotka mittaaavat arvoja ulkoisten seikkojen puitteissa. He kuvittelevat, että kun tekevät tietyt näkyvät asiat, he kasvattavat lapsilleen hyvän arvopohjan. Täytyy varmaan oikeasti joutua sitä lapsentekoa ja elämää ylipäätään miettimään pidempäänkin, jotta se pohja arvoille syntyy. Yksi tärkeimmistä arvoistamme kun on, että omat valintamme eivät saa satuttaa tai kuormittaa toista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkin tehtiin kuten Sanna Kiiski on tehnyt: Esikoinen hoidettiin limittäin ja hoitajan avulla kotona, sitten panostettiin pari vuotta kahteen lapseen, taas tuli hoitaja ja nyt kun lapset on 8 ja 10, työt joustaa edelleen lasten mukaan.
En tajua tätä ajattelumallia, että "hyvä äiti" plösähtää kotiin, kun saa sen ekan ja sitten kun nuorempi on saatu vähän isommaksi, tungetaan molemmat hoitoon maksimaalisiksi päiviksi ja alaluokkalaisten kanssa OMATOIMISUUS on a ja o.
En minä ainakaan haaveillut erikseen pikkulapsivaiheesta, vaan elämän iän kestävästä vanhemmuudesta...
Sitäpaitsi työ auttaa jaksamaan henkisesti.
Meilläkin tehtiin kuten Sanna Kiiski on tehnyt: Esikoinen hoidettiin limittäin ja hoitajan avulla kotona, sitten panostettiin pari vuotta kahteen lapseen, taas tuli hoitaja ja nyt kun lapset on 8 ja 10, työt joustaa edelleen lasten mukaan.
En tajua tätä ajattelumallia, että "hyvä äiti" plösähtää kotiin, kun saa sen ekan ja sitten kun nuorempi on saatu vähän isommaksi, tungetaan molemmat hoitoon maksimaalisiksi päiviksi ja alaluokkalaisten kanssa OMATOIMISUUS on a ja o.
En minä ainakaan haaveillut erikseen pikkulapsivaiheesta, vaan elämän iän kestävästä vanhemmuudesta...
Sitäpaitsi työ auttaa jaksamaan henkisesti.
Siskoni oli melkein 10 vuotta kotona 4 lapsen kanssa ja palasi työelämään, kun nuorin oli 2-vuotias. Nyt pari vuotta työelämää takana, ja siskolla on mielekäs työ, runsaasti harrastuksia ja elämä mallillaan. Lapset ovat 4-10-vuotiaita eli mielestäni vieläa aika pieniä. Siskoni työ ja harrastukset vievät aikaa niin että iltaisin hän näkee lapsia max 2 tuntia. Viikonloppuisin toki hiukan enemmän, mutta nyt kun perheellä on varaa, tekevät sisko ja miehensä myös kahdestaan viikonloppureissuja ym. Mielestäni siis elävät oikein ihanaa elämää muuten, mutta lapset siitä puuttuvat tai ovat hyvin pienessä osassa.
En siis käsitä, että ensin uhrataan joitakin vuosia pelkästään lapsille, ja sitten sen jälkeen koetaan, että nyt on minun vuoroni ja lapset pärjäilkööt omillaan. 10-vuotiaskin tarvitsee vielä paljon vanhempien läsnäoloa puhumattakaan 4- ja 6-vuotiaista. Ei heitä lohduta se, että äiti on ollut isompien sisarusten kanssa kotona käytännössä näiden koko elämän.
JOkin tasapaino elämässä pitäisi luoda kaikkien osa-alueiden välille. Minä olen kompromissien vankka kannattaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja aion olla lapsen kanssa kotona ainakin siihen asti, että hän on 2v. Todennäköisesti pidempäänkin. Silti en tuomitse niitä, jotka menevät aiemmin töihin, sillä itselläni ei työpaikkaa ole ja ainoa mikä odottaa on opinnot, eikä sinne ole kiire. Mites ton ap:n esimerkin lapsen isä? Eikö sen isän tarvitse olla kiitollinen ja jäädä lapsen kanssa kotiin? Muutenkin pitää aina olla niin helvetin kiitollinen kun on kärsinyt lapsettomuudesta, niin miksi se koskee vain äitiä? Miten isä voi HYLÄTÄ lapsensa, vaikka on sitä niin kovasti halunnut?
Huoh! Miten te jaksatte? Eläköön jokainen omaa elämäänsä.
En tajua miten voi noin paljon muiden elämä kiinnostaa.Mua ei ainakaan kiinnosta yhtään