Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olin lapseton mutta en ikinä sortunut valitukseen
07.02.2012 |
Minä olin lapseton vuosikausia. Hoitoja, hormoneja, toivottomuutta, lääkärin lausunto että yhteistä lasta ei todennäköisesti tule. Lopulta todella yllätyksenä se viimeinen hoito viiden vuoden jälkeen onnistui.
Minä en koskaan sortunut valittamaan, itsesääliin, miehen syyttelyyn, riitelyyn enkä mitenkään raskaaseen käytökseen. Minulla oli HYVÄ parisuhde joka oli kaikki kaikessa. Yhtä tärkeä kuin haave lapsesta. Se kantoimkevyesti vaikeimpien vaiheiden yli, ajattelin ja psyykkasin itseäni sillä että ainakin meillä on toisemme.
Minulla on päiväkirjoja. Suru oli suuri kun hoidot epäonnistuivat tai sain keskenmenoja. Mutta säilytin positiivisen otteen. Väitänkin, että valittavat ja raskasmieliset lapsettomat elävät vain lastentekoa varten parisuhteessa. Mies ei merkitse lapseen nähden mitään. Nämä liitot ovat superkovalla koetuksella kun ja jos lapsen saa. Mies on jo valmiiksi ulkopuolinen.
Kieltämättä otti tosi usein päähän simpukkalaiset, jotka itkivät katkerana toisten raskauksia. Muistelen, että tuonniminen kerho oli olemassa. Sennsijaan että ihminen vahvistaisi parisuhdettaan ja itseään, roikuttiin netissä itsesäälissä, vihantunteissa ja äidiksi tulleita kadehtien. Uskon, että positiivisuuteni ja sitkeyteni ansioista lopulta sain lapset. Itkun sijaan hain keinoja rakentaa elämästäni hyvän. Se kannatti.
Nyt minulla on edelleen hieno parisuhde joka kesti vaikean vauva ajankin. Olemme perhe ja kiitollisia lapsesta mutta lapsettomien valitusta en edelleenkään ymmärrä vaan kysyn: miksi ette tee asialle jotain, katkerat ihmiset ovat raskasta seuraa.
Kommentit (9)
Hoitoja, hormoneja, toivottomuutta. Lopulta todella yllätyksenä se kymmenes hoito neljän vuoden jälkeen onnistui. Minä sorruin valittamaan, itsesääliin, riitelyyn ja raskaaseen käytökseen. Ja blaa blaa blaa...lopputuloksena sain kaksikin lasta, mies ei ole ulkopuolinen vaan hyvin läheinen lapsille. ... Uskon, että negatiiviisuuteni ja valittamiseni ansiosta lopulta sain lapset.
Lopputulos: aivan turhaan siis pingotit, pinnistit ja tsemppasit kaikki nuo vuodet. Minä sain hoidoista hyvän tuloksen ja parisuhdekin säilyi hienona! Vaikka valitin aivan kympillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On voimaannuttava kokemus saada tukea ollessaan heikko. Siis saada tukea oikeilta ihmisiltä, ei vain kirjoittamalla ajatuksia paperille. Lisäksi muut ihmiset - ne jotka heikkouden hyväksyy oikeasti - ovat myöhemmin kullanarvoisia ja heille antaa mielellään tukea itsekin. He saattavat tulla läheisemmiksikin. Ihminen tulee inhimillisemmäksi, kun ei aina ole vain "aikuinen" ja rakentava.
En minäkään valita ja sääli itseäni, mutta ei siitä mitään palkintoa saa. Työkaveri juuri kyseli, miten voin olla aina niin hyvällä tuulella tai vähintään rauhallinen kun jotain kenkkua sattuu. Ei tiedä taustoistani.
Ihmiset reagoivat vastoinkäymisiin luonteensa mukaan. Nyt menee hyvin ja kaikki toivo on heitetty. On ollut aikoja, jolloin olen ollut turta ja tunteeton. Ei se ole sen hienompaa kuin katkeruuskaan.
... mutta kyllä ylimieliset yleistäjät on vielä raskaampaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja keskittyä vain olemaan positiivinen ja sinnikäs.
Sillä reseptillähän ap:kin sai lapsen.
Mitä turhia vetämään näitä kalliita ja sivuvaikutuksia aiheuttavia ivf- hoitoja, kun kerran helpompui ja tehokkaampi keino an olemassa.
Kiitos vinkistä, ap!
AP olisikaan saanut, jos ensimmäinenä vastaamaan ehtinyt olisikin kirjoittanut viestinsä myönteisessä sävyssä. Ruokkivatko ilkeät ja inhottavat viestit toisiaan ja asettaako ensimmäinen kielteinen vastaus suunnan, johon muut jatkavat - kun yleinen mielipideilmasto ketjussa on mollaava ja häijy, on vaikea kirjoittaa poikkeavaa viestiä, joten positiiviset kommentit jäävät kirjoittamatta? Millainen on keskustelupalstojen sosiaalipsykologia?
AP, olen iloinen puolestasi. Hienoa, että olette päässeet lapsettomuudesta yli, ja kuulostaa siltä, että olisitte päässeet sen yli lapsettakin. On ilo kuulla, että olette tulleet sittemmin vanhemmiksi, ja hyvä, että et ole sitä odotellessasi jäänyt märehtimään ja suremaan kohtaloasi. Tuolla asenteella elävä osaa varmasti arvostaa osaansa, oli se mikä vain. Onnellisuuskin on aika pitkälti valinta.
T. eräs kolme vuotta esikoistaan toivonut, joka on osannut tähän asti elää lapsettomana mutta onnellisena ja osaa varmasti elää samaan tapaan vaikka koko loppuikänsä, jos niikseen tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sinun tapasi on varmasti ollut hyvä tapa parisuhteelle, mutta kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia. Toisen pitää purkaa ja purnata ja olla katkera...vaikka se ei niin viisasta olisikaan.
Alue: Aihe vapaa
Joillakin on elämässään ollut paljon muitakin suruja jo ennen lapsettomuutta, joka sitten vie jalat alta ja vaikkei olisikaan, mitä sitten? Mikä sä olet kenenkään muun tunteita tuomitsemaan?! Haloo!