G: Loukkaavin asia, jonka olet kuullut vanhemmiltasi teini-ikäisenä?

enkä muista, että olisi sanottu muutenkaan pahasti, mutta mummoni oli toisinaan melko suorasanainen ja sanoi minulle ollessani jotain 14-15-vuotias, että onpas sullakin jo leveä pylly. Voi, kun ne sanat jäi soimaan mieleen ja tuntui tosi pahalta.

Olin 11-12 äitini kertoessa ettei olisi halöunnut pilata nuoruuttaan lapsen vuoksi. kertoi, kuinka oli itse yrittänyt tehdä aborttia...



Ihannoi koko lapsuuteni siskoaan, joka oli tehnyt itsemurhan ollessani 7v. Kuulin aina kuinka rohkea hän olikaan...



Yllätys, yllätys "aivopesun" uhrina yritin itse eka kerran itsariA 13V. Yritystä ja täpäriä tilanteita piisasi pari vuotta. (vieläkin ihmettelen, kuinka voin olla hengissä)



Paras äitini lausahdus taisi olla, kun totesi: Lähdetäänkö yhdessä autoajelulle kohti kalliolohkareita, kun et saa itse itseäsi hengiltä...



Nykyisin hurmaava mummeli. Tosian en ihan luolta häneen kaikissa asioissa. (ja hän pitää minua nuoruuteni vuoksi mielenterveys ongelmaisena. Ei näe lainkaan omaa osuuttaan asioihin. Annan hänen pitää mielikuvansa...)

Jatkoin kuitenkin vanhassa koulussa (matkaa 15km),enkä saanut koskaan uudelta asuinpaikaltani kavereita. Jäin usein koulun jälkeen leikkimään parhaan kaverini kanssa. Äitini ei pitänyt siitä, vaan minun olisi pitänyt tulla suoraan koulusta kotiin. Otettiin sitten aina välillä isommin yhteen äitini kanssa, kerran sanoin hänelle etten jaksa enää ja tapan itteni. Äitini sanat kummittelee vieläkin mielessäni, hän sanoi, "jos minä olisin sinä, niin olisin tehnyt sen jo aikoja sitten"

Teini-iässä, joskus 14-vuotiaana: "Ei kukaan tollasen paskasen tytön kanssa haluais ollakkaan kun pillität koko ajan, ei ihme että sua kiusataan" kun en ollut siivonnut huonettani. Olin todella pahasti koulukiusattu ensimmäiseltä luokalta ja vaikeasti masentunut jo tuossa iässä, itkin kotona usein pahaa oloani. Äidilleni olin asiasta kertonut, mutta hän ei ottanut tosissaan.



Nykyään olen hyvissä väleissä äitini kanssa ja hän on monet kerrat auttanut pulassa, mutta tuota en ole vieläkään antanut anteeksi.

tukkaa lyhemmäksi. Sanoi, että hiukset on ainoa kaunis asia minussa.

Kamalaa tekstiä äidin suusta. Toivottavasti olet selvinnyt noista vaikeista asioista! Vahvuutta oot tosiaan tarvinut. Hatunnosto sulle!

"Olisitpa jäänyt syntymättä" tai "kuolisitpa pois." Ja nämä kun olin n.10v

Olin ollu koulukiusattu jo vuosia eli vuosikausiin mitään kavereita ei ollut ollutkaan. Äidin kommentti viilsi tosi, tosi, tosi syvältä enkä anna sitä ikinä anteeksi.

Ja hermostui siis siitä kun olin kitkenyt kukkapenkistä vääriä kasveja.

Eikä se tosiaan ollut kehu, otti syvältä.

Naisista ei ole mihinkään

Naisen tehtää on palvella miestä, luomakunnan kruunua

Naisten koulutus on turhaa

Olet häpeäksi meille

Olet ruma ja lihava roikkuperse

Sinun ei olisi pitänyt koskaan edes syntyä

Kadun että olen sinut synnyttänyt

Olet tyhmä ja sinusta ei tule koskaan mitään

Et oääse ikinä naimisiin, kukaan ei huoli vaimolseen

Olet meille elämäsi velkaa, teet niinkuin sanomme

S****nan läskipershuora

Sinut pitäis tappaa

Olin äärimmäisen kiltti ja kuuliainen, omat tunteeni piilottava kympin tyttö, aina ponnistelin miellyttääkseni vanhempiani, ja mikään ei koskaan kelvannut. Tähän vielä lisäksi isän sadistin väkivalta josta isä nautti, siis nimenomaan siitä kun lapsi kärsi kipua, tuskaa ja hätää.

Äiti ei koskaan auttanut tai puolustanut, haukkui vain mukana, on itsekin jotenkin sairas.

En TODELLAKAAN ole missään yhteyksissä, ja välit tulevat olemaan ikuisesti poikki. Anteeksiannosta on terapeuttienkin turha lässyttää. Kaikkea järkyttävää rääkkäämistä ei voi eikä pidä antaa anteeksi.

loukkauksia sateli aika paljon. Pahalta tuntui, kun äiti kommentoi ivallisesti: "tajuatko miltä näytät tuossa paidassa ? kamalan näköstä kun alat täällä kulkea vatsa pystyssä,helvetin noloa"( raskausvatsa oli alkanut vähän näkyä)

ja isä: " susta tulee luuseri ja sossupummi."





juu ei tullut...

olen todella pahoillani... varsinkin 45, itku meinasi tulla :( ihan kamalaa, haluaisin halata sinua!

Mutta ekana tulee mieleen se kun olin noin 14v ja äitini kännissä haukkui mut aivan maanrakoon kuinka ruma olenkaan ja sanoi vielä, että mun perse on porvoontorin kokoinen. Enkä edes omasta mielestäni ollut silloin lihava.



No, silloin tuo loukkasi. Nykyään vain naurattaa mutta ei varmaan tarvi sanoa, etten kunnioita äitiäni yhtään.

tuli äitini suusta, kun olin edellisenä iltana lähtenyt ilman lupaa ja ilmoittamatta bad boys bluesin keikelta 200km päähän yhden pojan luokse. Tulin kotiin vasta sunnuntai iltapäivällä.

Nyt itse äitinä ymmärrän hänen kiukun ja pettymyksen. Se oli kova paikka silloin, mutta anteeksi on annettu puolin ja toisin. Olin silloin 14v

tajusin vasta että vanhempani eivät ole loukanneet minua koskaan. Mahtaa olla kauheaa herkässä iässä kuulla moisia vanhemmiltaan :(

Toisaalta, kestän arvostelua melko huonosti näin aikuisiällä, varsinkin, jos "heitetään vitsiä" henkilökohtaisista ominaisuuksista. Olen työelämässä kuullut olevani huumorintajuton. Lienenkö siis kasvanut karaisua vailla?

"muuta helvetin paska pois täältä" ja alko pakkaamaan mun vaatteita. sitten ku rauhoittui pyysi anteeksi ja sanoi ettei oikeesti tahdo mun lähtevän. ja on silti mulle paras äiti tänäkin päivänä :)

-olet samanlainen ärsyttävä kuin isäsi

-jos olisin tiennyt mitä elämässä tapahtuu niin en olisi ikinä tullut tälle paikkakunnalle (jossa tapasi isäni)

-etkö sie huomaa miten kauheen iso perse siulla on

kun äiti sanoi, että turhaan itseäsi tälläät, et ole edes muodikas.

mutta pointti oli että mä vain kuvittelen olevani jotenkin erityisen pärjäävä, enkä ole oikeasti mitään erityistä. Kuka hyvänsä pystyisi samaan kuin minä.



Mikä varmaan meidän piireissä olikin totta. Olisi vain ollut kiva ajatella ettei ihan kaikki olisi ollut täysin itsestään selvää. En tiedä mitä mun olisi pitänyt tehdä että olisin ollut vähän erityisempi, kai olla superlahjakas musiikillisesti tai jotain.

"säähän syöt sitä suklaata kuin leipää"