G: Loukkaavin asia, jonka olet kuullut vanhemmiltasi teini-ikäisenä?

Olin ollu koulukiusattu jo vuosia eli vuosikausiin mitään kavereita ei ollut ollutkaan. Äidin kommentti viilsi tosi, tosi, tosi syvältä enkä anna sitä ikinä anteeksi.



Ja hermostui siis siitä kun olin kitkenyt kukkapenkistä vääriä kasveja.

Mun isä oli narsistinen luonne. Sen mielestä kauniit sääret oli naiseuden mitta ja kun mä olin periny isän suvun paksut rumat pohkeet niin aina se niitä kyttäs arvioivasti enkä pystyny kotona olee shortsit jalas - ahdisti niin.



ei sanonu suoraan mitään kamalaa,mut toimi usein ilkeästi. Katse kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.....

Olin ollu koulukiusattu jo vuosia eli vuosikausiin mitään kavereita ei ollut ollutkaan. Äidin kommentti viilsi tosi, tosi, tosi syvältä enkä anna sitä ikinä anteeksi.

Ja hermostui siis siitä kun olin kitkenyt kukkapenkistä vääriä kasveja.

Eri kauheeta :(

Veljeäni aina kehuttiin ja lahjottiin. Eipä minua ole edelleenkään kehuttu ja olen tehnyt samoja valintoja kuin veljeni, mutta ennen häntä (mm. opiskeluun ja työhön liittyviä). Minun valintani ovat ana herättäneet kritiikkiä, mutta veljeni tekeminä ovat loistavia valintoja ja povaavat hänelle hyvää uraa.



Lisäksi vanhempani jankkaavat ja kinaavat minulle ohjeitaan, veljeni ei niitä joudu kuuntelemaan. Päteminen minua kohtaan ei ole päättynyt, vaikka olen ihan suoraan sitä pyytänyt. Vanhempani eivät huomaa käytöstään.



Nyt kärsin itsetunto-ongelmista ja masennuksesta, enkä luota vanhempiini. Että semmosta voi saada myös aikaiseksi.

en ehkä kestäisi minkäänlaista loukkausta omilta vanhemmiltani.

"Olisitpa jäänyt syntymättä" tai "kuolisitpa pois." Ja nämä kun olin n.10v

(myöhemmin elämässä näitä vaiheita on tullut useampia, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, joten en tajunnut sen menevän ohikin ajan kanssa). Itkin vaan ja hyvä että jaksoin nousta sängystä.



Isäni käski ottaa itseäni niskasta kiinni ja kun sanoin, ettei asia ole ihan niin yksinkertainen, hän totesi: "No vedä sitten ranteet auki, saatana."



Oli hyvin, HYVIN lähellä etten tehnyt työtä käskettyä.

Aivan mahtava iskä mulla..

Onko tuo loukkaus? Ihanko totta?

Vierailija - 07.02.12 09:56 (ID 14245816)

"säähän syöt sitä suklaata kuin leipää"

Olin vähän pyöreähkö ja karkkiperso, reissussa kun vedin fazerina suklaalevyä nälkääni niin isä (mielestäni ivallisesti) kommentoi syömistäni. En syönyt levyä loppuun vaan heitin sen menemään.

Vanhempani ovat aina puhuneet minulle tosi nätisti eikä meillä ole harrastettu toisten ivaamista ja pilkkaamista, siksi tuo voi kuulostaa mielestäsi hassulta. Kaikki muut tässä ketjussa esitetyt kommentit ovat minusta taas aivan absurdeja, voiko joku oikeasti sanoa tuollaista omalle lapselleen...

Veljeäni aina kehuttiin ja lahjottiin. Eipä minua ole edelleenkään kehuttu ja olen tehnyt samoja valintoja kuin veljeni, mutta ennen häntä (mm. opiskeluun ja työhön liittyviä). Minun valintani ovat ana herättäneet kritiikkiä, mutta veljeni tekeminä ovat loistavia valintoja ja povaavat hänelle hyvää uraa. Lisäksi vanhempani jankkaavat ja kinaavat minulle ohjeitaan, veljeni ei niitä joudu kuuntelemaan. Päteminen minua kohtaan ei ole päättynyt, vaikka olen ihan suoraan sitä pyytänyt. Vanhempani eivät huomaa käytöstään. Nyt kärsin itsetunto-ongelmista ja masennuksesta, enkä luota vanhempiini. Että semmosta voi saada myös aikaiseksi.

Mulla vaan oli vanhempi sisko, joka oli"täydellinen" (tai on varmaan vieläkin).

esim minun koulumenestykseni oli aina vähättelyn aihe kaikille, olin keskiverto(kirosana) oppilas heidän mielestään. Joo, keskiarvoni oli paljon yli ysin, mutta sehän ei riittänyt lähimainkaan...

Kaikkialla korostettiin sitä kuinka olin vähempilahjainen ja lopulta aloin itsekin uskoa siihen.

Jep, on vaikuttanut koko loppuelämääni.

Itsetunto-ongelmat, masennusjaksot, alisuoriutuminen...

Vieläkin, yli nelikymmpisenä halveksin syvästi vanhempiani.

En voi antaa anteeksi.

Eipä tosin olla pyydettykään anteeksi

loinen, elätti

- saatanan huora

- mee kadulle myymään persettäs

- todella häiriintyneitä "n**keriäpärä" -juttuja (pelkäsi siis että tulen raskaaksi jollekin tummaihoiselle, jollaisen kanssa en koskaan seurustellut tai edes liikkunut...)

- huomenna alat etsiä omaa asuntoa (tän sanoi kun olin 16-vuotias ja heitti saman tien yöksi ulos - äitini oli tuolloin matkoilla ja silloinhan helvetti aina repesi)

- tyhmä, idiootti jne.

- sekä suoraan todella ilkein ilmaisuin että vihjaillen kertoi jatkuvasti mun olevan lihava

- sä et osaa mitään (ja perään haukkui mun koulumenestyksen ja taiteelliset lahjat)

- lisäksi lähes päivittäistä räyhäämistä, tiuskimista, käskytystä ja halventavaa puhetta ja käytöstä



inhottava kusipää hän on edelleen, tosin hieman hillinnyt kielenkäyttöään sen jälkeen kun katkaisin välit ja poistin hänet elämästäni pariksi vuodeksi.

riehuneet tai tehneet jotain ei kovin viisasta, koskahan teistä kasvaa ihmisiä ja kun lähdimme johonkin oli kehoitus olkaa ihmisiksi. Tosin teininä jo ymmärsin että ihmisiähän tässä ollaan, mutta lapsena muistan että usein ajattelin että mikä ihme minä olen kun en ole edes ihminen.



Ilmeisesti tuo ihmiseksi kasvaminen on meidän suvussa hidasta kun tätini juuri sanoi 5v tyttärentyttärelleen että ooppa ihmisiks kun tämä riehui.

mutta syvälle haavoittava. Olin siinä 14v paikkeilla kun äiti oli ihan tuhannen päissään (ei juonut kuin kerta vuoteen kyllä) ja satuttiin tulemaan kaverin kans kotiin niin paukautti mulle että isäs muuten ampu itsensä.



Mä olin siihen asti elänyt luulossa että isä kuoli onnettomuudessa ja siitä ei IKINÄ, KOSKAAN puhuttu.



Ja seuraavana aamuna hiljaisuus jatkui. Se vaan iski jotenkin tosi syvälle nuoren sieluun.

mikä loukkasi. Tosin voihan jotain pientä olla, jota en enää muista, sillä riitelimme äidin kanssa aika pahasti silloin teini-iässä.



Mutta kerran kerroin eräästä miehestä, joka pokaili minua kesätyöpaikallani ja minua vähän ihmetytti, mitä mies minussa näki ja miksi kuvitteli minun olevan kiinnostunut. Äitini tähän pohdintaan tokaisi (useamman henkilön kuullen) että mies varmaan katsoi, että tuossapa on hyvässä lihassa oleva emäntä.



Järkytyin kovasti, sillä en pitänyt itseäni minään hirmuisen ylipainoisena. Vaikka olin kyllä pyöreä. Mutta tämän kommentin kirvoittikin varmaan se, miten äitiäni harmittaa, että hän oli nuoruudessaan hyvin kaunis ja laiha, mutta sitten lihoi meidän lasten tulon myötä sairaalloisen ylipainoiseksi.



Ei mikään järjettömän törkeä kommentti sinällään, mutta mua järkytti ja varmasti se on vaikuttanut huonon itsetuntoni kehittymiseen.



Olen btw. tosi pahoillani, että monet olette joutuneet kuulemaan tuollaisia törkeyksiä omilta vanhemmiltanne. Harmi, ettei monet vanhemmat tajua, että lapset hakevat aina vanhempiensa hyväksyntää jollain tasolla ja tuollaiset vaikka vain pikaistuksissa heitetyt kommentit säilyvät syvällä vuosia, ellei koko loppuikää.