Lue keskustelun säännöt.
Oletko katunut sitä, että menit nuorena naimisiin ja sait nuorena lapsen?
07.02.2012 |
Olen siis 18 vuotta ja olen seurustellut poikaystäväni(20v) kanssa 3 vuotta. Yhteistä tulevaisuutta suunnitellaan.
Olemme molemmat uskovaisia, joten yhteen muutetaan vastan häiden jälkeen. Olemme jutelleet, että ehkäsyä emme sitten käytä. Naimisiin olisi hinku kova. Haluaisimme perustaa oman perheen nuorena.
Mutta kun olen vanhemmille kertonut suunnitelmistamme, niin he sanovat, että kannattaa ajatella nyt järjellä. Mitä jos tulenki heti raskaaksi ja olen alle 20 vuotiaana äiti. Ja jos alkaakin sitten kaduttaa, kun on iso vastuu edessä.
En ole ajatellut asiaa noin. Siis, että naimisiin meno nuorena alkaisi kaduttamaan myöhemmin. Jos se on oikeasti niin, että sitä sitten katuu loppu elämän, niin kyllä haluan malttaa sitten odottaa vaikka vuoden vielä häiden suunnittelun alkua.
Kaduttaako sinua, kun menit nuorena naimisiin ja perustit perheen?
Kommentit (56)
Olen uskovainen. Aloimme seurustella, kun olin 17v ja mieheni 21v. Mentiin 2v päästä naimisiin ja muutettiin vasta sitten yhteen. Lapsia tuli seuraavan viiden vuoden sisään kolme.
Oli aika rankkaa olla nuori kolmen lapsen äiti, kun kukaan kavereista ei ollut samassa tilanteessa.
Nyt olen 35v, enkä ole katunut päätöksiäni hetkeäkään. Omat lapset jo lähestyvät aikuisuutta kovaa vauhtia ja olen itse nuori.
Siunausta teille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni on typerää sanoa että jokaisen pitäisi asua omillaan ja opetella itsenäistä elämää. Kun tekee oikeanlaisia päätöksiä ja valintoja on elämässä mahdollista kokea ja tehdä paljon asioita. En koe että asuntolaina on este muulle elämälle, pitää se vuokrakin maksaa.
No itse en sillä yksin asumisella tarkoittanutkaan mitään kontrastia asuntolainalle. Vaan yksinkertaisesti sitä, että siitä yksin asumisesta on paljon hyötyä monessa asiassa ja elämäntilanteessa. Minusta on ihan tervettä jossain vaiheessa asua itsekseenkin, jo senkin vuoksi, että tietää pärjäävänsä, jos myöhemmin vaikka syystä tai toisesta jää yksin. Ja kyllä se opettaa elämästä ja itsestä jotain, vaikka olisi lyhytkin ajanjakso.
Omat vanhempani ovat vähän alle 50 vuotiaita ja viimeisin sisaruksistani muutti syksyllä pois kotoa. Heillä on aikaa tehdä omia itselle tärkeitä juttuja. Heidän iässään vielä jaksaa.
No, voihan sen noinkin päin tehdä. Itse kyllä koen, että sekin antaa eväitä vanhemmuuteen, kun on ennen äidiksi/isäksi tuloa ehtinyt itsekin tehdä, kokea ja nähdä asioita - ja myös nähdä maailmaa. Lastenkin kanssa on helpompi matkustella, kun on tottunut jo ennen lapsia kiertämään itsenäisesti maailmalla.
oli tullutkin lisää kirjotuksia ja hyviä sellaisia.
Meidän pitää poikaystävän kanssa nyt tosissaa miettiä tulevaamme ja milloin menemme naimisiin ja muutamme saman katon alle.
Tosi se on, että niitä samoja asioita voi tehdä lapsien kanssa, mutta ovatkin varmaan sitten paljon vaikeemmin toteutettavissa. Varmasti riippuu itsestä. Mutta tuohon en osaa yhtään sano, että kuinka helppo on vaikka lähteä matkoille lapsien kanssa, kun itsellä niitä lapsia ei ole.
Kiitos hirveästi kaikille vastanneille.
T. Viestin aloittaja.
Miten sitä edes voisi katua suhdetta, josta on saanut kaksi ihanaa lasta.
No ehkä siksi, että parisuhteen (ainoa) tarkoitus ei ole tehdä lapsia. Kyllä sillä parisuhteella voisi olla annettavaa ihan muutenkin. Mutta toki, jos ei kaipaa mitään muuta kuin lapset...
Parisuhde kyllä kariutui ajan myötä, mutta miksipä sekään kaduttaisi.
No ehkä juuri siksi, että kuolleessa parisuhteessa roikkuessa jää todella paljosta paitsi!
Tietenkään parisuhteen ainoa tarkoitus ei ole saada lapsia. Mutta en ymmärrä miten voisin katua mitään, kun olen nuo ihanat lapset saanut.
Tietysti on totta, että kuolleessa parisuhteessa roikkuessa jää paljosta paitsi, mutta se on historiaa se. Opinpahan tuntemaan itseni ja haluni paljon paremmin kun olen joutunut niitä miettimään ja käsittelemään.
Tietenkään parisuhteen ainoa tarkoitus ei ole saada lapsia. Mutta en ymmärrä miten voisin katua mitään, kun olen nuo ihanat lapset saanut.
Tietysti on totta, että kuolleessa parisuhteessa roikkuessa jää paljosta paitsi, mutta se on historiaa se. Opinpahan tuntemaan itseni ja haluni paljon paremmin kun olen joutunut niitä miettimään ja käsittelemään.
vaikka olisi kuinka ihanat lapset, voihan sitä silti todeta, ettei mies ole sitä, mitä haluaa. Tai ettei suhde ole enää sitä, mitä haluaa. Ja kun oppii tuntemaan itsensä ja omat halunsa, on mahdollisuus myös lähteä pois kuolleesta suhteesta ja sitä kautta on mahdollisuus tulla onnelliseksi - myös jonkin muun ihmissuhteen kautta kuin niiden lasten...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikka olisi kuinka ihanat lapset, voihan sitä silti todeta, ettei mies ole sitä, mitä haluaa. Tai ettei suhde ole enää sitä, mitä haluaa. Ja kun oppii tuntemaan itsensä ja omat halunsa, on mahdollisuus myös lähteä pois kuolleesta suhteesta ja sitä kautta on mahdollisuus tulla onnelliseksi - myös jonkin muun ihmissuhteen kautta kuin niiden lasten...
Että parisuhde ei ollutkaan sitä mitä halusin. Nyt olen uudessa suhteessa ja ainakin toistaiseksi kaikki esteet on yhdessä selätetty. En siltikään kadu ensimmäistä pitkää suhdettani. Kaikki se on kuitenkin muokannut minusta sen mikä nykyään olen.
Että parisuhde ei ollutkaan sitä mitä halusin. Nyt olen uudessa suhteessa ja ainakin toistaiseksi kaikki esteet on yhdessä selätetty. En siltikään kadu ensimmäistä pitkää suhdettani. Kaikki se on kuitenkin muokannut minusta sen mikä nykyään olen.
Luin ehkä aiemmin viestisi vähän huonosti. Ja joo, ymmärrän toki, mitä tarkoitat sillä, ettei vanhoja asioita kannata katua - tai ei edes ole syytä. Siinä olen samoilla linjoilla, että ei toki ole syytäkään katua. Nekin elämänvaiheet, jotka myöhemmin on halunnut jättää taakse, ovat ehkä joskus antaneet jotain - ja tietysti myös kasvattaneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja elämänkokemusta alat lapsia pykäämään olet tuotapikaa sossun asiakas ja niitä ei tähän maahan enempää tarvita!
Menin 20-vuotiaana naimisiin, mutta äidiksi tulin 25-vuotiaana, mikä oli mielestäni sopiva ikä. Ihmettelen tätä "ei kannata niin nuorena sitoutua" -juttua, koska monet näin sanovista ovat kuitenkin samanikäisinä asuneet poikaystävänsä kanssa. Sama asiahan se on, paitsi naimisiinmeno on vähän virallisempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naisen on hankittava ammatti ja ajokortti ennen lastentekoa sanoi mummini jo ja avnhemmiten ymmärrän hyvin mitä hän sillä tarkoitti. Eli sulla on oltava mahdollisuus elättää lapsesi jos vaikka miehesi kuolee tai vammautuu huomenna. Ja sun pitää päästä liikkumaan ja ottamaan vastuuta itsestäsi ennen lapsi.
Ottakaa parin vuoden tauko naimisiinmenolle ja kyllä se rakkaus kestää ilman häitä on jos kestääkseen pari vuotta vielä.
Menin 20-vuotiaana naimisiin, mutta äidiksi tulin 25-vuotiaana, mikä oli mielestäni sopiva ikä. Ihmettelen tätä "ei kannata niin nuorena sitoutua" -juttua, koska monet näin sanovista ovat kuitenkin samanikäisinä asuneet poikaystävänsä kanssa. Sama asiahan se on, paitsi naimisiinmeno on vähän virallisempaa.
eihän se avioliitto mitään normaalisti muutakaan, jolloin periaatteessa olisi sama mennä vaikka heti naimisiin. Mutta ap:n tapauksessahan se muuttaa, koska tarkoitus ei ole käyttää ehkäisyä. Eli ap:lle avioliitto saattaa tarkoittaa hyvin pian äitiyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse ajattelin aikoinani, että jos en ehkäisyä käytä, niin menen aikaisintaan 30-vuotiaana naimisiin. Mitä aiemmin menet, sitä isomman jättiperheen ehdit hankkia.
Toisaalta lestadiolaisten nasten voi olla vaikeaa löytää "uskovaista" aviopuolisoa, jos kovin vanhaksi odottaa. Ja seurustelu ilman seksiäkään ei ole herkkua vuositolkulla...
Hyviä vaihtoehtoja ei oikein ole, jos on seurusteleva, nuori lestadiolaisnainen.
Vain tyhmät menee nuorena naimisiin ja sitten tehdään lapsia ajattemattomuudesta välittämättä sitten tuleekin ero ja mies maksumiehenä maksaa lastensa elatusmaksuja kun ei vaimo antanutkaan mahdollisuutta elää yhteistä tulevaisuutta eli miettikää SITÄ NAIMISIIN MENOA JA LASTEN TEKOA !!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, toisinaan on tullut niitä hetkiä, että kaduttaa. Ensimmäisen vuoden aikan olisin vain halunnut lähteä kavereiden kanssa ulos ja olla vapaa. Kaikki oli uutta ja pelottavaa, ja toisaalta lapsi oli ja on maailman ihanin.
Taloudellinen niukkuus on perseestä. Lisäksi tiesin jo raskaaksi tultuani, että miehestä ei tule hyvää isää lapselle. Hän ei ole ollut läsnä, mutta saatuaan työpaikan, on hän sentään tuonut kotiin rahaa.
Sillä rahalla matkustamme, koska mahdollisuus on. Lapsi kulkee mukana. Olen päättänyt toteuttaa mahdollisimman monta unelmaani, vaikka olenkin äiti. En halua jämähtää kotiin neljän seinän sisälle. Lähdin pian äitiysloman loputtua opiskelemaan. En anna äitiyden liiaksi jarrutella minua, vaikka lapsen sairastelut vaikeuttavatkin elämää.
En kadu. Olen onnellinen lapsestani ja haluan tulevaisuudessa niitä lisää. Omat päätökset pitää hyväksyä ja niiden kanssa täytyy oppia elämään. Katkeruudella ei voita mitään.
Mä en perusta poikaystävistä tai muusta
nro 25:n saurustelu...