TAYS synnytyssairaalana - kokemuksia?
Niin, siinäpä se sitten tulikin se kysymys... Negatiivinen kaiku on ajautunut korviini, joten haluaisin vähän tietää, onko aihetta "pelätä".
Kommentit (54)
Niin hoitaja kertoi väsyneenä huonekaverini hyppyyttävän jatkuvasti.
Sanoi vaan että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Vaikka itse on kipeänä niin pitää muistaa että hoitajilla on paljon työtä ja kiirettä, heille äksyily ei auta asiaa vaan henkilötasolla kiittämätön potilas on lisävaiva.
Negatiivisuus kannattaa suodattaa ja miettiä onko purnaamiseen edes ollut "aihetta".
Tays on kuitenkin vierihoitopaikka jossa pitää olla oma-aloitteinenkin eikä kaikessa juoksuttaa hoitajia.
pidän Taysia hyvänä paikkana synnyttää. Muualla en ole synnyttänyt, muuta opiskeluun liittyvän kuukauden harjoittelun olen suorittanut toisen sairaalan synnytysosastolla ja näistä kahdesta valitsisin ehdottomasti Taysin. Toki kätilöissä on eroja, mutta itsellä on sattunut yksi tosi ikävä kätilö saliin (oli tosin vain reilu tunnin, kun vuoro onneksi vaihtui) ja yksi ikävä kokemus osastolla olleesta kätilöstä.
pari päivää käynnisteltiin ja silloin kätilöt olivat ihania, mutta sitten se joka sattui kohdalle kun synnytys alkoi, oli aivan hirveä akka. Puudutteita tyrkytettiin koko ajan, vaikka en halunnut, ilokaasulla mentiin.
Mitään eri asentoja en saanut kokeilla, selällä piti maata ja vessaan ei päässyt kun se oli koko ajan toisen synnyttäjän käytössä ja kaikkea muuta pientä epämiellyttävyyttä.
Paras oli kyllä se, että kesken synnytyksen tuli laitoshoitaja täyttelemään kaappeja. Oli ollut kiireinen viikonloppu ja sali oli ollut käytössä koko ajan..nyt kun se ei ollut käytössä, niin oli päättänyt tulla täyttämään hyllyjä..vähän miehen kanssa ihmeteltiin että kun sali ei ole käytössä, sillä siellähän me olimme juuri synnyttämässä.
Parasta koko paikassa oli se, että sieltä pääsi pois. Ikinä en Tays:iin enää synnyttämään halua.
tai mulle ainakin sattui.
Kaikki kiellettiin. Sängyssä vain piti maata. Ei saanut liikkua ja katetri laitettiin pakolla...
puudutuksia pantattiin.
En synnytä enää koskaan, ainakaan alateitse. Siitä kiitos TAYSille
No jaa, tunnen sieltä muutaman kätilön ja he kyllä ovat mukavia. Mutta olen synnyttänyt 3 kertaa pääkaupunkiseudun eri sairaaloissa ja 2 kertaa Taysissa. Ja kyllä Helsingin kokemukset voittaa 6-0. Taysissa painostettiin siihen synnytyspöydälle ties millä verukkeilla ja vielä revittiin lapsi väkisin ulos eikä annettu tulla omia aikojaan kuten kaikissa Hesan sairaaloissa (jakkaralla ja yksi pöydällä koska en pystynyt nousemaan jakkaralle kun lapsi meinas tippua lattialle). Ja kyse ei todellakaan ollut mistään pitkittyneitä ponnistuksista vaan typeristä käytännöistä.
Kamala yöhoitaja ja kamala lastenlääkäri. Muuten kaikki olivat hyvin ystävällisiä!
Miehen työkaverin tytär synnytti vuosia sitten Taysissa. Hänelle syntyi vammainen lapsi siitä syystä, että kätilöiden vuoron vaihdon aikaan ei ollut yhtään kätilöä paikalla. Edellinen lähti, vaikka seuraava ei ollut vielä tullut. (Miehen työkaveri haki tyttärensä puolesta korvausta hoitovirheestä ja se myönnettiin. Tämä tytär oli liian pettynyt ja väsynyt sitä hakeakseen.)
Käytäntöä on kuulemma muutettu tämän tapauksen takia.
Mun tutulla oli lastenlääkäri tarkastuksessaan sanonut, että sydänvika ja muuta ei suostunut sanomaan ja lähti pois, vaikka vanhemmat yrittivät kysyä. (Hoitaja sitten vanhempia hyssytteli, että tämä on varmaankin tietynlainen aika vaaraton ja ohimenevä juttu. Niin se sitten lopulta olikin, mutta tämä sairaanhoitajatuttavani miehineen oli todella järkyttynyt töykeästä lääkäristä.)
2 lasta saanut TAYSissa, 09 ja 12. Ekassa olin täysin potilas ja makasin siinä sängyssä tuskissani monta tuntia. Olin ihan potilas kätilön armoilla, sinänsä synnytys meni loppupeleissä hyvin ja sain terveen lapsen, mutta se asenne miten ensikertalaista kohdeltiin.... ei muuta kuin sängylle vaan ilokaasua vetelemään. Toisen lapsen kohdalla määräsin itsestäni. En suostunut sänkyyn vaan kävelin pitkin salia, sydänkäyrätkin suostuttiin kuuntelemaan seisten. Paljon helpompi synnytys kun sain itse tehdä niin kuin parhaalta tuntui. Kätilö ehti vaihtua kyllä parikin kertaa kun oli vuoronvaihto ja joku koulutus... keskimmäinen kätilö oli todellinen kettuilija ja siitä jäi vähän huonot fiilarit. Sain viimeisen vuodepaikan ja osastolla musta ja huionekaverista ei välitetty pätkääkään kun toisella oli kolmas ja toisella toinen lapsi.... kyllähän me jo tiedettiin mitä tehtiin. Vauvatehdas se on, liian kiirettä ja liian ahdasta. Mukavia hoitajia ja kätilöitä kyllä suurin osa, mutta ei se nyt niin kovin kiva paikka ole synnyttää :/
Synnytin kuukausi sitten, sain ainakin aivan ihanan kätilön synnytykseen ja lääkäri oli ok, hoitajista osastolla yhdestä jäi aika epämiellyttävä maku suuhun mutta ei muuten mitään. Kaikin puolin kiva kokemus ja hyvällä muistelen, ei mitään ongelmia mulla :)
EPIDURAALI? Mikä vaiva nro 11:lle jäi epiduraalista?
Minulla on synnytyksestä alkaen ollut omituista neurologista oirehdintaa. Ensin pistelyä, sitten nykinöitä ja nykyään karmeita vatsakipukohtauksia. On myös jalkasärkyä. Olen miettinyt, onko syynä juuri epiduraali. Mitä oireita sulle tuli?
Kaksi kertaa synnyttänyt vuosina -10 ja -13. Molemmilla kerroilla vastaanotossa mulkku kätilö, salissa mukava :) osastolla on ruuhkaa ja hoitajilla kiire, omatoimisuus on siellä valttia.
Tiesittekö, että uutuutena synnyttäjät voivat odottaa potilashotellissa? Siellä on tietenkin kätilö paikalla. Ja maksaa saman mitä osastolla päivä. Jos normi synnytys ja äiti ja lapsi voivat hyvin, pääsee hotelliin odottelemaan kotiutusta. Siellä voi sitten olla koko perhe.
Hotelli on ihan uusi ja jossain siinä sairaalan kyljessä.
Kätilöitä ja hoitsuja oli valitettavan monenlaisia. Mielestäni tuommoiseen paikkaan tulisi valikoitua ne todelliset hoitoalan ammattilaiset. Olin erittäin väsynyt ja halusin suihkuun ja olisin vienyt lapseni hetkeksi hoitajille, mutta vastaus oli, että enpä kotonakaan voi näin tehdä. Olin todella ihmeissäni. Tunneäly pitäisi moisella osastolla olla huippuluokkaa... Toinen kokemus, kun jouduin synnyttämään kuolleen sikiön. Ihana hoitaja, ammattitaitoinen, todellinen ihminen myös isolla Iillä. Muistelen häntä lämmöllä, vaikka tilanne oli kauhea.
Synnytin siellä viime vuoden joulukuussa ja hyvä mieli jäi paikasta. Jokainen kohdalleni osunut kätilö oli ammattitaitoinen ja ystävällinen. Aukeamista odottelin pitkään käytävällä, mutta kun esitin toiveen makuulle pääsemisestä sainkin itselleni(+tukihenkilölleni) käyttöön sairaanhoitajan huoneen, joka oli tyhjänä pyhän takia, oli kiva olla omassa rauhassa. Salissa sain epiduraalin todella nopeasti sen pyydettyäni ja myöhemmin myös lisää heti kun pyysin. Osastolla sain lisämaitoa aina kun oli tarvis, rintakumia en tosin pyynnöstä huolimatta kätilöltä saanut. Toiselta olisin kyllä sen myöhemmin saanut, mutta en sitten enää ottanut kuitenkaan. Synnytyksessä ollut kätilö oli vielä toisena yönämme yökkönä ja muisti vielä silloin kysyä jäikö jokin painamaan mieltä :)
Yövuorossa työskennellyt kätilö oli aivan ihana, mutta TAYS muuttui horror-tarinaksi kun työvuoro vaihtui. Tilalle tuli kaksi rekkamiesmäistä, kovakouraista ja äksyä kätilöä, joilta tuntui puuttuvan kokonaan tilannetaju sen suhteen että olin ensikertalainen ja pelokas. Synnytyksessä minua ei kohdeltu kuin ihmistä, vaan kuin lihapalaa. Kun sitten pääsin lapsen kanssa osastolle, luonani ei käyty edes kysymässä miten voin. Noita toisten positiivisia viestejä lukiessani mietin, että kokemukseni oli vain huonoa tuuria, mutta yhtäkaikki: en voi suositella TAYSia kenellekään.
[quote author="Vierailija" time="07.02.2012 klo 22:06"]
Niin, siinäpä se sitten tulikin se kysymys... Negatiivinen kaiku on ajautunut korviini, joten haluaisin vähän tietää, onko aihetta "pelätä".
Itsellä yksi lapsi Kättäriltä ja yksi TAYSista -Tays kokemus postiivinen, Kättäri jotain muuta...
Mulla sama. Yksi Kättärillä ja kaksi TAYSissa. Tayssissa kaikki meni tosi hyvin,toisin kuin Kättarillä.
vuosilta 01-09. Ei pahaa sanottavaa. Minullekin on ykkösasia vauvan turvallisuus, siksi on ihan sama onko perhehuone vai ei ja onko kukkaverhot vai raidalliset. Siellä ollaan niin lyhyt aika, että aivan sama millaista siellä on. Ei se mikään elämysmatka ole, vaan päätarkoitus on saada vauva turvallisesti maailmaan.
Viimeisimmällä kerralla tosin oli aika ääliöitä sukulaisia huonekaverillani, mutta sehän ei toki ole sairaalan vika. Tosin hoitajat olisivat voineet sanoa niille tampioille, että ei ole vierailuaika ja että varsinkaan sellaisella 15 hengen laumalla ei tarvi tulla toisten huoneisiin. Nykyäänhän vierailuja on kai onneksi rajoitettu.